Kun taide muutti maalle

Kun taide muutti maalle

Aira ja Kalevi Heinänen saivat Iittalan vanhan puukoulun käyttöönsä Kalvolan kunnalta ensimmäistä naivistista kesänäyttelyä varten kesäksi 1989. Suunnitelmissa oli koota näyttely korkeintaan kolmeksi tulevaksi kesäksi. Kolmesta tuli lopulta 20 ja jatkumo turvattiin Naivistit Iittalassa -säätiön toimesta seuraavaksi vuosikymmeneksi. Valmisteilla on 30. juhlanäyttely ja toiminta jatkuu edelleen.

1960-luvun lopulla Elannon pesulapäällikkö Kalevi Heinäsellä ja A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Aira Heinäsellä lähti taideharrastus niin sanotusti vähän käsistä. Asuntolaina oli maksettu, ja pariskunta päätti hankkia ”oikean taulun”. Tapaaminen taiteilija Erik Enrothin ateljeessa Tapiolassa Nallenpolun taiteilijatalossa muodostui käännekohdaksi. Alkoi vimmattu museoissa ja näyttelyissä vieraileminen.

Heinäsillä oli heti alkuun tarve päästä taiteen alkulähteille, tapaamaan taiteilijoita, tutustumaan heihin ja heidän tapaansa työskennellä. Taideharrastuksen ryöpsähdettyä syntyi opintokerho, Art-turistit, joka toimi 70-luvun alkupuolella ja kiersi taidenäyttelyitä niin koti- kuin ulkomaillakin. Teatteriretkien järjestäminen säilyi Aira Heinäsen tehtävänä myöhemminkin, ja aina retken yhteyteen sisällytettiin taidetta. Yleensä onnistuttiin saamaan taiteilija esittelemään töitään tai vierailtiin taiteilijan ateljeella. Innostuneet taiteen kuluttajat saavat toisinaan vieläkin Aira Heinäseltä kirjeen saatesanoilla Hyvä Taiteen Ystävä.

 

Intohimoista opiskelua ja verkostoitumista

Kaikki tämä oli Heinäsille opiskelua tulevaa varten. Intohimoinen taiteen opiskelu ja keräily muuttui vuonna 1974 taidealan yrittäjyydeksi, silloin Taidepiste ky K. Heinäsen kehystämö näki päivänvalon Museokadulla Helsingissä. Jo samalla vuosikymmenellä mukaan tuli kesänäyttelyjen järjestäminen, kun Taidepiste järjesti ensimmäisen kymmenestä kesänäyttelystään Linnanmäen Kolibrissa vuonna 1979.

Opit siis pantiin täytäntöön ja luodut verkostot hyötykäyttöön paitsi galleristin työssä myös kesänäyttelyiden järjestäjänä. Oriveden Purnussa oli kesänäyttelyitä käyty ihailemassa vuodesta 67 saakka, ja 70-luvulle tultaessa taide muutti maalle joka kesä eri puolilla Suomea. Taidepiste järjesti kesänäyttelyt paitsi Linnanmäellä, myös muun muassa Kauhajoella -85, Oriveden Purnussa -86 ja Lohjalla -87 ja -88.

Naivismista muodostui aikaa myöten Heinäsille yksi lempitaiteenlajeista. Suuri vaikuttaja tässä oli vierailu Nizzan kansainvälisessä naivistisen taiteen museossa, jonka Anatole Jakowsky oli perustanut. Nizzan vierailujen yhteydessä syntyi haave vastaavasta Suomessa ja Heinäset perustivat Heinäsen taidesäätiön naivistisen kokoelman 1984.

Säätiön peruspääomaksi Heinäset lahjoittivat 77 omistamaansa teosta. Lopulta yhteensä 145 teosta 44 eri taiteilijalta sekä säätiön 120 teoksen kirjasto lahjoitettiin vuonna 1988 Oulun taidemuseolle.

 

Oma näyttely Iittalaan

Lohjan onnistuneiden näyttelyjärjestelyjen jälkeen Heinäset päättivät perustaa oman, tietenkin naivistisen kesänäyttelyn. Sille löytyi koti Iittalasta vuonna 1989.

– Lohjan toisen näyttelyn jälkeen jäi tunne, että tämä oli hyvä mutta ei enää kolmatta. Iittala oli jäänyt meille mieleen, kun kerran matkalla Tampereelta Helsinkiin poikkesimme Lasimäellä. Luimme matkailulehdestä, että Iittalassa käy vuosittain 250 000 vierailijaa. Tämä tietysti vaikutti valintaan. Samalla reissulla etsimme kunnan elinkeinoasiamiehen Markku Niemisen käsiimme.

Aira Heinäsen mukaan kesänäyttelyn onnistumisen edellytyksiä olivat luomassa paitsi uusi elinkeinoasiamies, Hunaja-aitan Markku Nieminen, myös aivan erityisesti silloinen kunnanjohtaja Antti Salonen. Aira Heinäsen mukaan Salosen rooli naivistisen kesänäyttelyn mahdollistajana ja tukijana oli merkittävä, ja ehkä hiukan unohdettu.

– Kalevi ja Antti Salonen loivat yhdessä Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn, Salosen osuutta ei ole mielestäni tarpeeksi huomioitu, Aira Heinänen painottaa.

 

Lasifantasia vaihtui naivismifantasiaan

Iittalassa elettiin muuttuneessa tilanteessa. Kunnassa oli eletty lasifantasiaa, mutta lasin rooli ihmisten työllistäjänä ei ollut enää määräävä. Aiemmin Lasitehdas oli työllistänyt 800 ihmistä, nyt enää noin 250. Markku Niemisen tehtävänä olikin houkutella uusia yrityksiä kuntaan.

Vuonna 1924 rakennettu puukoulurakennus ei ollut vuonna 1988 enää kovin hehkeässä kunnossa. Talon alla asuivat jänikset ja kissat. Mutta rakennuksen nostalgisuus vetosi Heinäsiin siinä kuin Lasimäen läheisyyskin.

– Alkuvuosina näyttelyissä kävi ihmisiä, jotka hurmioituivat vanhoista kaakeliuuneista ja koko miljööstä. He olivat käyneet talossa koulua 1920-luvulla.

Kunnanjohtaja Salonen järjesti Heinästen avuksi kunnan rakennusmestari Timo Rauniston. Raunisto kirjoitti kosmoskynällä Saimaa-tupakka-askin kanteen työlistan. Rauniston kautta kaupunkilaiset saivat ensimmäisen kosketuksen hämäläiseen kansanluonteeseen.

– Raunisto totesi: Eiköhän se käy. Meille jäi epäselväksi, että mitä tuo lausahdus tarkoitti. Tapahtuuko nyt mitään, korjataanko se nyt. Mutta aina tapahtui, aina kaikki järjestyi. Eiköhän se käy jäi meille sisäpiirin vitsiksi ja lentäväksi lauseeksi, Aira Heinänen kertoo.

Aira Heinäsen mukaan kunta kutsuttiin apuun lähinnä silloin, kun jotain oli mennyt rikki. Muuta kohennusta ei osattu pyytäkään kuin korjaustoimia.

– Joka syksy Kalevi luetteli Raunistolle kaiken mikä prakasi, ja aina hän vastasi, että eiköhän se käy.

 

Juhannuksenakin auki

Näyttelyt olivat alkuun avoinna joka päivä 9–20, myöhemmin 10–20, myös juhannuksena. Näyttelyn aukioloajat innostivat myös Lasimäen muita toimijoita pidentämään omia aukioloaikojaan.

Vähitellen näyttelystä muodostui instituutio.

”Naivistien kesät Iittalassa jatkuivat, vaikka olimme uumoilleet korkeintaan kolmen vuoden kautta,” kirjoittaa Aira Heinänen muistelmissaan Taiteen puremat (2007).

Taiteilijoita oli näyttelyä kohden alkuvuosina keskimäärin 30, töitä oli esillä 300–400. Maalausten lisäksi esillä on ollut veistoksia, keramiikkaa, tekstiilitaidetta, piirroksia ja grafiikkaa. Naivistit Iittalassa -kesänäyttelystä myytiin teoksia huomattavan paljon, mikä houkutteli uusia taiteilijoita mukaan vuosittain.

Taidenäyttelyn oheen on useana vuonna järjestetty muutakin hauskaa. Esimerkiksi vuonna 1997 Järvenpään naisvankilassa teetettiin aikuisen kokoiset räsynuket, jotka taiteilijat saivat somistaa itsensä näköisiksi. Lopputulos oli riemastuttava. Lapsivieraille oli vuonna 1999 kissapiirustuskilpailu. Sadunkuvittajien salonki kutsui taiteilijoita parina vuonna.

Aira Heinänen oli liittynyt vuonna 1972 alkaneen postikorttien keräilyharrastuksen myötä Apollo-yhdistykseen. Hänen myötävaikutuksellaan Apollo-yhdistys on vuodesta 1994 järjestänyt Suvikortin päivät Naivistit Iittalassa -näyttelyn yhteydessä. Toinen merkittävä oheistapahtuma on Valtakunnallinen Taidekirjapäivä, joka on järjestetty vuodesta 1998.

– Meillä oli tapana kutsua kalvolalaiset vierailulle Kukka-Maarian päivänä. Oli saatu kuntalaisilta hiukan kritiikkiä näyttelyn sisäänpääsymaksusta. Toinen heinäkuuta on maatalousväelle ollut aina viimeinen päivä, jolloin voi käydä vierailulla. Sen jälkeen ryhdytään tekemään heinää, jolloin ei enää ehdi kyläillä. Kukka-Maarian päivänä kalvolalaiset pääsivät ilmaiseksi sisään. Parhaana vuonna meillä oli 402 kalvolalaista nimeä vieraskirjassa. Kunnanjohtaja Salonen sanoi, että mihinkään tapahtumaan ei koskaan saada yhtä paljon kuntalaisia liikkeelle.

Juhlavuoden kesänä näyttelyvieraat saavat osallistua yhteisötaideteoksen tekemiseen. Teos on nimeltään Juhlavieraita, ja se on pystytetty Iittalan yhtenäiskoulun pihaan.

 

Kalevin talli menetti johtajansa

Vuosi vuodelta näyttelytilaa kohennettiin. Kalvolan kunta maalautti rakennuksen ulkopuolelta, saatiin lisää kaiteita. Kolmen vuoden kausi venähti ensin kymmeneksi vuodeksi, sitten kahdeksikymmeneksi.

Vuoteen 2008 liittyy suuri suru, sillä Kalevi Heinänen menehtyi kesäkuussa 81-vuoden ikäisenä. Hän ehti valita taiteilijat viimeisekseen jääneeseen näyttelyyn. Naivistien yhteisö, Kalevin talli oli kuitenkin menettänyt rakastetun johtajansa ja Taidepiste luopui näyttelyn järjestämisestä.

– Kalevin ja taiteilijoiden suhde perustui luottamuksellisuuteen. Me emme vieneet taiteilijoita ravintoloihin, mutta monet istuivat pitkiä aikoja Kalevin galleriassa juttelemassa aina Helsingissä käydessään. Keskusteltiin taiteesta kiireettömästi, taiteilijat saivat vahvistusta omille ajatuksilleen ja välillä puhuttiin taas ihan muita juttuja.

 

Linja-autolasteittain vieraita Iittalaan

Yhteiskuntatieteen maisteri, sosiaalineuvos Aira Heinänen työskenteli A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkönä vuoteen 1972, jonka jälkeen hän toimi 20 vuotta Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajana kaiken taiteenharrastamisen ja yrittäjyyden ohessa.

Hän kutsui esimerkiksi Art-turistien ensimmäiselle bussiretkelle taiteilija Alpo Jaakolan luo Loimaalle Kodin Kuvalehden päätoimittajan Maire Varhelan. Tämä teki retkestä aukeaman jutun lehteen.

– Siellä Jaakolan savisen pellon laidalla me retkeläiset kaivoimme eväsnyssäkkämme esille, Jaakola viritti grillin ja paistettiin makkaraa. Bussimatkalla neljävuotias Ilkka Merivaara viihdytti meitä laulamalla Sant Pauli ja Reeperbahnin.

Aira Heinänen osallistui myös työnsä puolesta taiteen edistämiseen järjestämällä taiteilijoille tilaustöitä sosiaalijärjestöille, kuten Lastensuojelun Keskusliitto, Mielenterveysseura ja Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto. Näistä esimerkkinä mainittakoon Linnanmäen 50-vuotisjuhlajuliste, jonka maalasi Maarit Björnegran.

– Olin äänetön yhtiökumppani Taidepisteessä, mutta kaikki naivistitaiteilijat tulivat minulle tutuiksi ja läheisiksi. Oli helppo ehdottaa tekijää, kun tarvittiin kuvittajaa tai muotokuvamaalaria.

Lisäksi hän kirjoitti itse lehtijuttuja taideretkistä ja muun muassa taiteilijoiden tekemistä taululahjoituksista.

– Suomalaisia naivisteja osallistui Bratislavan naivistitriennaleen vuonna 1972, mukana olivat muun muassa Pirkko Lepistö, Alice Kaira ja Håkan Brunberg. Bratislavassa oltiin perustamassa museota, ja taiteilijoilta toivottiin taidelahjoituksia sinne. Minä olin retken vetäjänä ja tulkkina. Lepistön Pirkko innostui lahjoittamaan yhden töistään tulevalle museolle. Tästä lahjoituksesta kirjoitin sitten Helsingin Sanomiin. Jotkut taiteilijat tulivat kateellisiksi, kun näkivät jutun lehdessä, Aira Heinänen muistelee.

Taiteen ystäville järjestetyistä taideretkistä ja pettämättömästä vainusta palvella tiedotusvälineitä oli suuri hyöty, kun Iittalan kesänäyttelyn markkinoinnissa. Taidepiste järjesti näyttelyyn bussiretkiä näyttelyyn.

– Oli siinä iittalaisilla ihmettelemistä, kun bussi seisoi Äimäjärven uimarannalla. Järjestimme näyttelyvieraille mahdollisuuden käydä uimassa tällä tavalla, Heinänen muistelee.

 

Naivistit Iittalassa -säätiö jatkaa

Vuonna 2009 perustettiin Naivistit Iittalassa -säätiö, joka nyt jatkaa Heinästen työtä ja naivismin vaalimista kesänäyttelyn järjestäjänä ja naivismin keskusta rakentamalla. Samaan vuoteen sattui toinenkin iso muutos, kun Kalvola yhdistyi Hämeenlinnaan. Taiteilijat kokivat jääneensä tuuliajolle.

– Sitä tunnetta ei tietenkään voitu välttää, Aira Heinänen toteaa nyt, kymmenen vuotta myöhemmin.

Naivistitaiteilijat olivat Heinäsen sanoin ”alle painettuja – vain naivisteja”. Heitä täytyi siis huoltaa ja hoivata, Kalevi Heinänen olikin monelle eräänlainen isähahmo. Iittalassa he löysivät itselleen yhteisön, Kalevin tallin, vastapainoksi usein niin yksinäiselle taiteelliselle työskentelylle.

– Taiteilijat olivat iloisia, kun löysivät oman porukkansa, Aira Heinänen vahvistaa.

Heinästen kauden loputtua kesti jonkun aikaa ennen kuin taiteilijat tottuivat uusiin toimintatapoihin. Aira Heinäseen tukeuduttiin, kun näyttely järjestettiin uudenlaisin ajatuksin. Hän sai muun muassa itkuisen puhelun taiteilijalta, jota ei oltukaan kutsuttu näyttelyyn. Alkushokista on kuitenkin toivuttu.

– Oltiin vähän ulalla, mutta kaikki on hyvin nyt. Näin on minulle kerrottu, Heinänen hymyilee.

Toisaalta kaikki näyttelyvieraatkaan eivät ole ehkä mieltäneet, että Aira Heinänen ei enää ole mukana Iittalan näyttelyiden järjestelyissä.

Erityisen iloinen Aira Heinänen on Suomen ensimmäisestä taideasemasta, joka avataan Iittalassa kesäkuussa. Iittalan taideasemalle tulee naivistisen taiteen ulkoilmanäyttely, joka on osa Iittalan naivismipolkua.

 

Teksti Susanna Mattila