jutut

jutut

Mitä on naivismi?

NAIVISMI (ransk. naive < lapsenomainen, vilpitön, yksinkertainen, lat. native < synnynnäinen, luonnollinen) KAKSI TAPAA TULLA NAIVISTIKSI Naivismi on ennen kaikkea itseoppineiden taidetta Itseoppinut naivisti ei ole saanut taidekoulutusta. Naivisti tulee kansan syvistä riveistä ja taidemaailman ulkopuolelta. Siitä huolimatta hän voi saada merkittävän aseman aikansa taiteessa ja myöhemmin oman paikkansa taidehistoriassa....

Kirjoittanut Naivistit
25.6.2018
jutut

Kun taide muutti maalle

Aira ja Kalevi Heinänen saivat Iittalan vanhan puukoulun käyttöönsä Kalvolan kunnalta ensimmäistä naivistista kesänäyttelyä varten kesäksi 1989. Suunnitelmissa oli koota näyttely korkeintaan kolmeksi tulevaksi kesäksi. Kolmesta tuli lopulta 20 ja jatkumo turvattiin Naivistit Iittalassa -säätiön toimesta seuraavaksi vuosikymmeneksi. Valmisteilla on 30. juhlanäyttely ja toiminta jatkuu edelleen. 1960-luvun lopulla Elannon pesulapäällikkö...

Kirjoittanut Naivistit
4.6.2018
jutut

Naivismi vaatii tiettyä elämänkokemusta

Reijo Kivijärvi oli pitkään Iittalan naivistinäyttelyyn osallistuneista se porukan nuorin. Toisin on nyt, 25 vuotta myöhemmin. Jo 36 vuotta taidemaalarina toiminut Kivijärvi on osallistunut neljännesvuosisadan Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. Ja on siis porukan nestori nykyään. “Alkuvuosina tekijät olivat iäkkäämpiä, sillä naivismi vaatii tietynlaista elämänkokemusta. Heistä moni on poistunut maailmasta viime vuosien...

Kirjoittanut Naivistit
15.1.2018
jutut

Naivismin ylistys

Usein kuulee vakuuteltavan, että kaikki ihmiset ovat luovia. Enimmäkseen ajatus jää kuitenkin asiantuntijoiden kannustuspuheeksi ilman konkreetista ratkaisua. Siksi viestin vastaanottajat jäävät hämmentyneenä pohtimaan, että missähän se sellainen luovuus minussa luuraa.Kuvataiteessa tilanne on aivan toinen, sillä siitä löytyy myös käytännön toimiva malli: Naivismi! Naivismi ei edellytä erityisiä taideopintoja, vaan se on...

Kirjoittanut Naivistit
15.1.2018