Naivismin juhlaa -kesänäyttely

”Näyttelyssä käynti on kuin piipahdus onnellisten saarelle, joka painaa vaakakuppia elämän mukavien asioiden puolelle.” 
– Minna Iso-Lähteenmäki

Naivismin juhlaa -juhlanäyttely avattiin Iittalassa 19.5.2018. Näyttelyssä oli esillä peräti 800 aivan uutta teosta. Naivistista grafiikkaa, maalauksia ja veistoksia toivat taiteilijat eri puolilta Suomea Konnevedeltä Lappeenrantaan, Teuvalle ja Turkuun.

Merkittävää on, että uusia taiteilijoita tulee mukaan joka vuosi. Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa mukana olivat Pirjo Alatalo Hämeenlinnasta, Sonja Lehto Helsingistä, Minna Lehväslaiho Porvoosta ja Päivi Salminen Turusta. Pisimpään taiteilijoista on ollut mukana soinilainen Reijo Kivijärvi, jolle alkava kesä on 25. kerta Iittalassa.

Juhlaväkeä valmistuu kesän kuluessa

Juhlavuotta juhlistettiin yhteisöllisellä taideteoksella Juhlaväkeä, jota Iittalan yhtenäiskoulun oppilaat maalasivat taiteilija Inka Ylihärsilän johdolla. Näyttelyvieraat saivat osallistua teoksen tekemiseen kesän kuluessa. Juhlavuotta juhlistettiin myös Iittalan Taideasemalla, johon saatiin naivistista ulkoilmataidetta viideltä eri naivistitaiteilijalta.

Aseman avajaisia vietettiin 9.6.2018. Naivistit Iittalassa kotiutui 30 vuotta sitten Iittalaan, vuonna 1924 rakennetulle puukoululle Iittalan Lasimäen välittömään yhteyteen.

30-vuotiaat näyttelyyn ilmaiseksi

Naivistit Iittalassa -näyttely on avoinna 19.5.-19.8.2018 joka päivä klo 10-19. Juhlavuoden kunniaksi juhlanäyttelyn ikätoverit, eli 30 vuotta täyttäneet pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi. Myös alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta. Aikuisten lippu maksaa 9 euroa, eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien lipun hinta on 7 euroa. Ryhmäliput maksavat 5 euroa (vähintään 20 henkilöä).

Taiteilijat 2018

KIA-MARIA AHO, 1974, Vantaa
PIRJO ALATALO, 1958, Hämeenlinna
KAARINA ALSTA, 1944, Espoo
SERGEI ARHIPOV, 1956, Helsinki
MIA BERGQVIST, 1974, Espoo
STINA ENGVALL, 1955, Kristiinankaupunki
MARGIT HAKANEN, 1948, Tampere/Kustavi
PETRA HEIKKILÄ, 1976, Tampere
HANNU HIRSIVUORI, 1954, Tampere
SINIKKA HURSKAINEN, 1951, Imatra
MINNA ISO-LÄHTEENMÄKI, 1963, Tampere
MAIJA KANERVA, 1946, Tampere
REIJO KIVIJÄRVI, 1955, Soini
PENTTI KOIVIKKO, 1944, Naantali
RAUNI KOIVISTO, 1959, Hyvinkää
SIRKKA KOIVULA, 1948, Laukaa
RIITTA KOLARI, 1967, Tampere
MARTTI LAAKSONEN, 1950, Turku
MATTI LAINE, 1953, Kauttua
LAURI LAHTINEN, 1960, Turku
SONJA LEHTO, 1950, Helsinki
KAUKO LEHTONEN, 1940, Pori
MINNA LEHVÄSLAIHO, 1967, Porvoo

ESA LEPPÄNEN, 1967, Kuusamo
SEIJA LEVANTO, 1960, Nakkila
TALVIKKI LUSA, 1962, Teuva
KATJA MESIKÄMMEN, 1968, Turku
OUTI MARKKANEN, 1951, Konnevesi
HANNA MEURONEN-MAJAMAA, 1948, Lappeenranta
KATI MIKOLA, 1961, Sauvo
RAIJA MÄNNISTÖ-KOSKI, 1948, Kurikka
VIRVE NIEMI, 1950, Iittala
RAIJA NOKKALA, 1956, Uusikaupunki
MERJA NYKÄNEN-NAUKKARINEN, 1967, Pieksämäki
KIKKA NYRÉN, 1951, Lahti
MARJAANA ORKONEVA, 1959, Kirkkonummi
TERHO PELTONIEMI, 1966, Jyväskylä
HELI PUKKI, 1969, Lappeenranta
ASTA PULKKINEN, 1947, Hollola
PIRKKO PULLINEN-VALTONEN, 1950, Iittala
PÄIVI SALMINEN, 1959, Turku
HELENA TÖRMÄLÄ, 1941, Kouvola
EINO VIIKILÄ, 1954, Kuhmoinen
AIMO VUORINEN, 1963, Eura
INKA YLIHÄRSILÄ, 1981, Tampere
PERTTI YLINEN, 1947, Vantaa
VESA SARENKO muistoryhmä, 1945-2017, Naantali