Aimo Katajainen

AIMO KATAJAINEN

s. 1948

Asuu ja työskentelee Turussa.

Aimo Katajaisen maalauksia on viime vuosina ollut enemmän esillä kansainvälisissä naivisminäyttelyissä kuin Suomessa. Vuonna 2003 hänellä oli kaksi yksityisnäyttelyä Ranskassa ja seuraavana vuonna hän sai kutsun kansainväliseen naivisminäyttelyyn Miamiin Yhdysvaltoihin.

Naivistin ikkunat avautuivat maailmaan, kun hän teki omat kotisivut. Niihin ladatut teoskuvat toimivat vetovoimaisesti, ja Katajainen alkoi saada kutsuja maailmalta. – Vuoden 2006 näyttely Madridissa (III Muestra de Arte Naif  Europeo) oli minulle kuin uudestisyntymä. Siellä oli naivisteja ympäri Eurooppaa, galleristeja, keräilijöitä, lehdistöä ja kutsuttuna Suomen suurlähetystön kulttuuriattasea ja tietenkin kutsuvieraita aivan tungokseen asti. Se oli näyttely, jossa tutustuin kymmeniin eurooppalaisiin naivisteihin, joista muutamasta on vuosien aikana tullut hyviä ystäviäni.

Espanjan lisäksi merkittäviä naivisminäyttelyitä järjestetään mm. Italiassa, Ranskassa, Belgiassa, Puolassa ja Virossa, kuten Katajaisen cv osoittaa. Näyttelykutsu on antanut hyvän syyn lähteä ulkomaanmatkalle. – Käyn joidenkin näyttelyiden avajaisissa tavatakseni tuttujani ja tietenkin pysyäkseni näkyvillä. Samalla vertailemme tekniikoitamme ja pohdimme naivismin tulevaa suuntaa. Hyvin antoisaa.

Aimo Katajainen on tällä hetkellä yksi nykynaivismin keskeisistä taiteilijoista Euroopassa. Menestys ei ole kuitenkaan saanut häntä nopeuttamaan työskentelytapaansa. – Esimerkiksi 46 x 38 cm maalaukseen menee 3–4 viikkoa, riippuen työskentelyn tahdista ja yksityiskohtien määrästä – niitähän voi lisätä loputtomasti, mutta joskus on päätettävä, milloin työ on valmis. Usein aikaa menee kohtuuttoman paljon tasapainoisen luonnoksen aikaansaamiseksi. Epämääräisestä ajatuksesta konkretiaan. Varsinaista työrytmiä minulla ei ole, mutta pyrin tekemään jotakin päivittäin – joskus menee tunti, joskus kaksitoista.

Heti syntyy halu nähdä, kun saa tietää, että taiteilija on säilyttänyt osan luonnoksistaan: – Piirtäminen kuuluu pakollisena osana luonnosteluvaiheeseen – säilytän joitakin hyvin yksityiskohtaisia luonnoksia arkistossani, Katajainen kertoo.  Taiteilijan piirrosjälkeen voi toki tutustua teoksissa, joissa hän käyttää akryyliväriä akvarellimaisesti. 

Jo alle 20-vuotiaana Aimo Katajainen osallistui aktiivisesti Kouvolan taideseuran toimintaan ja kävi sen järjestämillä kursseilla. Sitten taiteen tekeminen jäi lähes 30 vuodeksi, kunnes palasi takaisin 1990-luvun alussa. – Innostuin taas maalaamisesta ja tutustuessani mm. Balkanin alueen ornamentiikkaan löysin naivistit.

Kansainvälisistä vaikutteista huolimatta Katajainen löytää aiheensa lapsuutensa maaseudulta. Teosten nimet kuten Siantappo, Heinänajo, Saunaan, Paskanajo, Tukinuittoa Kiurunvirralla, Tukkilaiskisat, Teijon-Paavo viittaavat vahvasti maalaisnostalgiaan, mutta juuri sitä taiteilija haluaakin korostaa monikerroksisissa maalauksissaan. – Nykyiset työni ovat näennäisestä tasapainoisuudesta ja rauhasta riippumatta kantaaottavia. Kaikki tietävät, millainen informaatiotulvan ja uutisten kaaos tulvii aisteihin, halusimme tai emme. Siksi työni esittävät tarkoituksella tunnelmaltaan rauhallista, vanhahtavaa, kiireetöntä ympäristöä, ihmisiä elämässä tasapainoista elämäänsä.

Aimo Katajainen on Suomen Naivistit ry:n perustajajäsen ja kuratoinut kansainväliset naivisminäyttelyt Kouvolan taidemuseoon 2012 ja Rukalle Kuusamoon 2013.