Esa Leppänen

s. 1967
Asuu Lehtimäellä (Alajärvi)

Esa Leppänen on ollut vuosien ajan Naivistit Iittalassa -näyttelyiden pohjoisin taiteilija, kun hän muutti Nokialta Kuusamoon. Vuonna 2019 hän muutti vaimoineen Lehtimäelle. Nyt Nokialla asuvat vanhemmat ovat enää kahden tunnin automatkan päässä.

Leppänen on myös todennut, ettei hän oikein koskaan kotiutunut Kuusamoon, vaikka vanhassa Murtovaaran kansakoulussa olikin runsaasti tilaa sekä taiteen tekemiseen että sen esittelyyn. Maalausten lisäksi siellä oli mahdollisuus paneutua tosissaan veistoksiin, joiden materiaaleina ovat kierrätetyt metalliesineet. Taiteilija itse puhuu romuveistoksista.

Koulu mahdollisti myös näyttelytoiminnan aloittamiseen, ja vuosi vuodelta hänen 100 taulun galleriansa tuli yhä suositummaksi. Naivistitaiteen historiaan siirtyy varmasti merkintä Esa Leppäsen koulussaan järjestämästä näyttelystä 7 lumikkia ja kääpiö. Hän kutsui näyttelyyn itsensä rinnalle seitsemän naistaiteilijaa, joihin oli tutustunut Iittalan kesänäyttelyiden yhteydessä. Lehtimäelläkin hän on ehtinyt pitää jo avoimien ovien tapahtuman, joka oli hyvä keino tehdä itsensä ja taiteensa tutuksi paikallisille. Leppänen totesikin, että vierailijoita avoimissa ovissa kävi miltei enemmän kuin Kuusamossa koko kesänä. Tästä on hyvä jatkaa.

Vaikka edellä kuvattu osoittaakin, että Leppänen on taiteilijana tuottelias ja dynaaminen organisoija, itse kehitysvaihe taiteilijaksi tapahtui jopa ihmeen hitaasti. Taiteilija on kertonut, että jo rippikouluiässä hän innostui maalaamisesta ja kävi taidenäyttelyissä, mutta lähti kuitenkin opiskelemaan aivan toista alaa, autonasentajaksi ja peltisepäksi. Opinnoilla ei kuitenkaan ollut liiemmin merkitystä kaupan alan töissä, joita Leppänen teki 16 vuoden ajan. Sen sijaan opinnoista on ollut ratkaisevaa hyötyä nyt taiteilijana, kun Leppänen soveltaa tietojaan veistostensa tekemisessä.

Esa Leppänen harrasti kyllä maalaamista ajoittain aktiivisestikin, mutta sitten oli vuosienkin taukoja. Tilanne oli taiteen suhteen tällainen, epäröivän kiinnostunut vielä Kuusamoon muuton aikaan vuonna 2010. Sitten alkoi tapahtua!

Ensimmäisen kerran Esa Leppänen osallistui Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyyn vuonna 2016, jolloin oma tyyli oli vielä hakusessa. Ahkeralla maalaamisella Leppäseksi tunnistettava ilmaisu löytyi jo seuraavaan kesään mennessä. Leppänen ei ole suoranaisesti kantaaottava taiteilija, mutta kun katsoja naurultaan ehtii, hänen teoksistaan löytää yllättävän paljon ajankohtaista pohdittavaa. Suomalaista elämänmuotoa hän tulkitsee pilke silmäkulmassa sekä myötä- että vastapäivään hyväntahtoinen ironia mausteenaan.

Leppänen on kertonut naivismiin hän tutustui lähinnä kirjojen kautta ja huomasi, että se on itseoppineiden tekemää taidetta. Sehän sopi hänelle. Taiteilija myös haluaa vaalia ikiomaa itseoppineisuuttaan:

Heti jos kuulen neuvoja tai ohjeita, panen vähitään kädet korville.

 

 

Esa Leppänen: Omakuva

 

Esa Leppänen: Eliveena