Kaarina Alsta

KAARINA ALSTA

s. 1944
asuu ja työskentelee Espoossa

Kaarina Alsta alkoi maalata vasta kolmikymppisenä, kun hän 1970-luvulla päätti lähteä mukaan Hailuodon taideleirille. Hailuodon taiteilijayhteisö ja taideleirit tunnettiin tuolloin kautta maan. Jatkossa innostus maalaamiseen vei hänet Ateneumin iltakouluun. Taideoppi ei kuitenkaan poistanut naivistia hänestä.

Alsta piti muutaman näyttelyn 1970- ja 1980-luvulla, mutta kokopäiväinen maalaaminen alkoi vuosituhannen alussa, kun päivätyö Valtion taidemuseossa päättyi. Sen jälkeen hän onkin osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja pitänyt yli 20 yksityisnäyttelyä. Alsta on Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Kun nykytaide vallitsevasti näyttäytyy globaalien ongelmien paineessa niin vakavana, voi ilon energiaa manifestoiva taiteilija tulla välillä omantunnontuskiin. Näin on käynyt myös Kaarina Alstan kohdalla, mutta silti hän ei halua luopua omasta näkökulmastaan. Taiteilija on sanonut toivovansa, että hän tuottaa niin pienille kuin suurille katsojille sitä onnea ja iloa, jota hän on kokenut maalauksia tehdessään.

Ihmiseen kerrostuvat kaikki elämänkaaren ikävaiheet, mutta helposti elämän arvot ja vaatimukset häivyttävät hänestä lapsuuden mielikuvituksen ja välittömyyden. Taiteilijalla on mahdollisuus ammentaa kaikista ikäkausista ja jopa korostaa lapsuuden merkitystä luovuutensa lähteenä. Kaarina Alsta löytää taiteilijaidentiteetistään lapsen, joka ei tunnista estojen tuottamaa sensuuria eikä taiteellisen pelkistämisen ideaa. Hänen ilmaisunsa syntyy ja kehittyy luonnollisen vapauden voimalla, mihin yhdistyy myöhemmällä iällä hankittu tekninen taito ja kyky hioa omaa ilmaisua.

Alsta siis kohdistaa taiteensa lapsille ja aikuisille. Lapset varmaankin lähestyvät maalauksia satujen ja fantastisten tarinoiden kautta ja hahmottavat juonta kuin sarjakuvaa lukemalla. Aikuinen taas saattaa teosten äärellä muistaa 1960-luvun pop-taiteen, psykedeeliset levyjen kannet ja julisteet tai ensimmäisen lapsen kodissa aiheuttaman lelujen vallankumouksen.

Kun mielikuvitus saa virrata vapaasti ja uhmata maan vetovoimaa, koko kuvapinta täytyy pirskahtelevaksi karnevaaliksi. Alsta maalaa kuin potenssiin kaksi tai kolme tai neljä jne. jne. Ylitsepursuava runsaus ei silti tuota kaaosta. Kaikki on järjestyksessä täsmällisesti toteutettuna. Siksi maalauksista kyllä löytää pienimmänkin yksityiskohdan ja vivahteen, jos varaa löytämiselleen riittävästi aikaa.

Maalaukset siis pakottavat katseen tarkaksi ja yhtäkkiä joistakin maalauksista aistii myös huolta maailman tilasta. Pingviini ei olekaan vain satuhahmo, vaan kertoo myös ilmastonmuutoksen vaikutuksesta elämäänsä.