Margit Hakanen

MARGIT HAKANEN

s. 1948

Asuu ja työskentelee Tampereella ja Kustavissa.

Margit Hakanen työskenteli 18 vuotta Aaltosen tehtaat oy:ssä, jossa hän sai piirtää, maalata, valokuvata ja suunnitella mainoksia. Seuraavaksi hän työskenteli 10 vuotta perheyritys Ainesmestarit Oy:ssä, jossa muun muassa suunnitteli painomalleja teippeihin ja kansioihin. Erityisen kiinnostava työtehtävä oli Satukustannus Oy:lle piirretyt lasten askartelu- ja värityskirjat.

Hakanen on piirtänyt ja maalannut koko aikuisikänsä sekä työssä että vapaa-aikanaan. Kun hän 1970-luvulla meni öljyvärikurssille, hän huomasi olevansa naivisti. Tuolloin naivismi kukoisti muutenkin Suomen taiteessa.

Ratkaiseva itsensä löytämisen hetki sijoittui vuoteen 1994, jolloin Hakanen ilmoittautui lasimaalauskurssille. Hankitut piirtäjän ja maalarin taidot saattoi soveltaa lasimaalaukseen aivan uudella tavalla. Pian sen jälkeen hän tutustui myös keramiikkaan. Mielellään hän yhdistelee tekniikoita myös toisiinsa. Hän voi tehdä vaikkapa lampun, jossa on keraaminen lintu jalkana ja lasimaalaus varjostimena.

Ratkaiseva hetki korostui siksikin niin voimakkaana, että samoihin aikoihin Margit Hakanen saattoi omistautua taiteelleen kokopäiväisesti. Taiteilijan kotisivuilla on video, joka kuvaa taiteilijaelämää Kustavin saaressa, jossa Hakanen viettää ainakin puolet vuodesta.

Kun hän videolla nostaa lasimaalauksen aurinkoa vasten, ei jää epäselväksi, kuinka kokonaisvaltaisesti ympäristö on läsnä hänen tekemisessään. Kustavin luonto tarjoaa aiheitaan kuin yltäkylläinen muusa.

Äänimaisemasta erottuvat ainakin tuulen humina, laineen liplatus ja linnun laulu. Kaikkein tärkeimpiä ovat linnut. Hakanen onkin todennut, että jollei hän olisi Margit, hän olisi lintu. Kun katsoo lintuja hänen lasimaalauksissaan, voi hyvin uskoa, että taiteessaan Margit Hakanen voi todellakin samaistua linnun olomuotoon. – Lennellä auringon välkehtiessä saaren yllä ja levähtää suurella kalliolla.

www.margit.fi