Martti Laaksonen

MARTTI LAAKSONEN

s. 1950
asuu ja työskentelee Turussa

Martti Laaksonen on piirtänyt pienestä pitäen. Nuorena suuri vaikutus oli isälläni Yrjöllä ja toisella Yrjöllä, Yrjö Lassanderilla, norssin kuvisopella; molemmat loistavia taiteilijoita! Kahden Yrjön ohjauksessa ja innostamana Laaksonen on tehnyt kuvataidetta koko elämänsä ajan.

Yli 30 vuoden ajan hän on osallistunut työväenopiston kuvataidepiireihin ja varannut kesälomistaan aikaa myös kesäkursseille. Vähitellen vuosi vuodelta tai vähintäänkin vuosikymmen vuosikymmeneltä taiteen tekeminen on saanut yhä hallitsevamman roolin hänen elämässään. Kun työskentely aikaisemmin tapahtui opettajan työn ohessa, se nykyään liittyy eläkkeellä olevan vapauteen.

Elämäntyönsä Laaksonen teki erityisopettajana ja opetti kaikkia aineita. Pääosassa oli kuitenkin kuvaamataito. – Omalle luokalle opetin kuvantekoa melkein jokainen päivä ja tunti. Työpäivän jälkeen luokkatila toimi hänen ateljeenaan, joka mahdollisti teknisesti monivaiheisen työskentelyn.

Kolmas ikä on naivistin parasta aikaa. Eletty elämä on varastoinut mieleen runsaasti aiheita, joita siinä vaiheessa voi kiireettömästi purkaa taideteoksiksi. Martti Laaksosen taiteen kohdalla huomio kiinnittyy poikkeukselliseen tekniikkaan, joka on kehittynyt pitkän ajan kuluessa. Nyt hän ottaa sen antamista mahdollisuuksista kaiken irti.

Vuonna 2017 Laaksonen osallistui ensimmäisen kerran Naivistit Iittalassa –kesänäyttelyyn. Hänen teossarjansa erottautui näyttelyn yleisilmeestä korostuneella yksilöllisyydellään. Laaksonen on nimennyt taiteellisiksi esikuvikseen suomalaisen Juhani Harrin ja amerikkalaisen Joseph Cornellin. Molemmat taiteilijat käyttivät teoksissaan valmisesineitä, jotka he sommittelivat kaappeihin tai laatikoihin.

Myös Laaksosen työskentelyn lähtökohtana on laatikko, johon hän rakentaa teoksensa. Esikuvistaan poiketen hän luo teostensa perusrakenteen puuelementeistä tai paremminkin palikoista, joiden yhteyteen hän liittää löytöesineitä ja dasmassasta muovailtuja ihmishahmoja. Ehkäpä teosten rakenteellisuudessa voi tunnistaa kaikuja myös taiteilijan nuoruudesta, jolloin hän haaveili arkkitehdin urasta.

Kolmiulotteinen työskentely johdattaa ajatukset kuvanveistoon, mutta ei Laaksonen ole luopunut maalarin taipumuksistaankaan. Viime vaiheessa, kun kaikki osaset ovat paikoillaan, hän alkaa maalata akryyli- ja öljyväreillä. Siksi hänen teoksensa voi kokea myös kolmiulotteisina maalauksina. Veistoksen ja maalauksen suhde jatkuu niissäkin teoksissa, jotka taiteilija asettaa laatikon sijasta jalustalle.

Laaksonen on sanonut, että hänen aiheensa tulevat sekä elämänkokemuksista että ympärillä havaitusta. Näyttää siltä, ettei taiteilija ala kuvittaa saamaansa ideaa ehdottoman täsmällisesti, vaan antaa itselleen vapauden muutoksiin työskentelyn aikana. Siksi hänen teoksensa ovat tarinallisia hieman arvoituksellisella tavalla. Usein hän nimeämisen kautta aivan kuin lisää musiikin yhdeksi taiteensa ulottuvuuksista: esimerkiksi sellaiset teokset kuin Meripojan laulu tai Mä oon mikä oon pistävät katsojan hyräilemään.