Outi Markkanen

OUTI MARKKANEN

s. 1951

Asuu ja työskentelee Konnevedellä.

Taiteilijanimien yleisyys vaihtelee eri taiteenlajien välillä. Kuvataiteessa pseudonyymit eli salanimet ovat olleet tuiki harvinaisia, kunnes 1980-luvulla tapahtui ratkaiseva muutos. Siihen asti oli ajateltu niin, että ihmisellä on yksi ehdoton identiteetti tai muussa tapauksessa hän pyrkii eheyttämään itsensä sellaiseen muotoon. Taiteessa yhden identiteetin ihanne tuli esiin ennen kaikkea tyylien (ismien) kautta. Sen mukaan taiteilijan oli hyvä tavoitella identiteetilleen sopivaa tyyliä ja noudattaa sen periaatteita tai muuten kritiikki piti hänen taidettaan epämääräisenä ja keskeneräisenä.

Tyylistä poikkeaminen tai tyylien sekoittaminen merkitsi kriitikoille sitä, ettei taiteilija ollut vielä löytänyt itseään. 1980-luvulla näkökulma identiteettiin ja tyyliin teki täyskäännöksen. Silloin huomattiin ja hyväksyttiin, että yhdessä ihmisessä voi olla useita samanaikaisia identiteettejä ja että tyylipuhtauden ihanne onkin taiteeseen luotu pakkopaita.

Pseudonyymin Anniki taustalla on kuvataiteilija, jonka ura alkoi jo 1970-luvun lopulla. Hän ei ole koskaan puristanut taiteilijaidentiteettiään minkään tunnustetun tyylin edustajaksi. Toki hänen suosimillaan menetelmillä, kollaasilla ja esinekoosteilla, on jo pitkä traditio modernismin historiassa ja löytyy myös useita tyylinimikkeitä, jotka sopivat hänen taiteensa luonnehtimiseen. Mikään niistä ei kuitenkaan ole kattava, sillä hän edustaa aina myös vielä jotain muuta.

Annikin nimeen verhoutunut taiteilija on kuvittaja ja kuvataiteilija. Kuvittajana hän on erikoistunut ennen kaikkea satukirjojen kuvittamiseen. Vuonna 1980 hän sai kuvituksistaan Rudolf Koivu -palkinnon ja vuonna 1991 Lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Kuvitusoriginaaleillaan hän osallistui myös Naivistit Iittalassa -näyttelyyn 1990-luvulla.

Kun hän sai toisen kutsun Iittalaan, hän huomasi tilanteen sopivaksi pitkään mielessä olleen taiteilijanimen käytölle. Anniki oli syntynyt! Näyttelyn yhteyteen liitettynä päättelee niin, että Anniki on juuri se, joka taiteilijan identiteeteissä edustaa vahvimmin naivismia. Anniki ei ole hylännyt tai edes suuremmin karsinut muita ilmaisun tasoja, mutta painotus on naivismissa. Totta on myös, että me katsojat näyttely-yhteydestä johtuen lähestymme Annikin teoksia naivismi edellä.

Näyttelykutsun lisäksi Annikin syntyyn vaikutti mahdollisuus asua tyypillistä lomamatkaa pitempään Istanbulissa Turkissa. Työskentelytapa säilyi entisenlaisena, mutta uudessa paikassa se sai uudenlaisia tasoja sekä visuaalisesti että sisällöllisesti. Anniki keräsi kollaasinsa materiaaleja kaduilta, kaupoista, toreilta, lehdistä ja eläytyi kaupunkiin löydöstensä kautta. Ihmeellistä on, että katutason keräilyllä ja havainnoinnilla taiteilija on kuin huomaamattaan pureutunut syvästi ikivanhan kaupungin historiaan ja nykyaikaan.

Ehkäpä juuri nyt teosten polttopisteitä ovat ne yksityiskohdat, jotka ilmaisevat maan ja kaupungin levotonta ilmapiiriä. Taiteilijan avoin, inspiroitunut mieli tuotti sekä visuaalisesti riemullista kuvastoa että detaljeja ihmisten ahdistuksesta uudessa poliittisessa tilanteessa. Anniki lähestyi todellisuutta naivistin vilpittömyydellä ja loi teossarjan, jota voi tyyleistä piittaamatta lähestyä vahvana esimerkkinä suomalaisesta nykytaiteesta.