Päivi Salminen

PÄIVI SALMINEN

s. 1959

asuu ja työskentelee Turussa

Päivi Salminen piirsi hyvin paljon jo lapsena. Kiinnostus kuvataiteeseen kantoi vahvana aina siihen saakka, kunnes hänen oli aika valita opiskelupaikka ja mahdollisesti vuosikymmeniä kestävä työura sen myötä:

Uskoin, että minusta tulisi sekä kuvataiteilija että kirjailija, mutta halusin kuitenkin myös tutkinnon. Opettajan kannustuksesta innostuneena hain ylioppilaskeväänäni Taideteolliseen korkeakouluun, mutta karsiinnuin pääsykokeissa. Hain myös Turun yliopistoon, ja sinne pääsin heti, kolmeenkin oppiaineeseen.

Päivi Salminen on maatalon lapsi, mutta hän ei suostunut omaksumaan sukupolvelta toiselle siirtynyttä käytännöllistä elämänasennetta. Hän muistaa, kuinka hänen rakas isänsä, ’jäyhä maanviljelijä’, taputti helpotuksesta käsiään, kun hänen taidehaaveensa kariutui. Salmisen mukaan hän kyllä viihtyi erinomaisesti opiskelijana ja erilaisissa vapaaehtois- ja palkkatöissä. Tilanne oli välillä toisenlainen äidinkielen opettajana, johon hän yliopistosta valmistui.

Olin muuten mielestäni oikein hyvä, mutta ryhmän hallinta ja motivointi onnistui usein huonosti. En ole opettanut peruskoulussa vuoden 2001 jälkeen. Monia muita töitä olen tehnyt.

Kuvataide on kulkenut mukana elämässä kaiken aikaa, vaikka joinakin vuosina tekeminen on ollutkin niukanlaista. Opiskelijavuosina hän kuvitti opiskelijalehteä, opettajavuosina hän laati tapahtumien ilmoituksia ja järjestöelämässä hän on pitänyt useita akvarellipajoja. Vähitellen Salminen on kyennyt – kivun kautta –  ’sommittelemaan’ itselleen sellaisen elämäntavan ja -piirin, jossa kaikki itselle tärkeä on loksahtanut kohdalleen:

Nykyään olen jonkinlainen varissuolainen vaihtoehtoeläjä. Kannan vastuuta ja hyödytän yhteiskuntaa yhdistys- ja seurakuntaelämässä, myös luottamustehtävissä. Tämä minun taloni on ollut täällä jo ennen kuin Varissuo rakennettiin viereen (kaupunginosa Turussa). Omalla tontillani elän ihanaa ja vapaata kesäelämää, kasvattelen kukkia ja valokuvaan kaikkea elävää.

Salminen on piirtänyt lyijykynillä, tussilla ja värikynillä. Hän on maalannut akvarelleja ja akryylimaalauksia. Jonkin verran on syntynyt myös grafiikkaa ja intarsiatöitä. Aiheet ovat vaihdelleet kukista ja maisemista unikuviin sekä asetelmista nykyisiin ihmisaiheisiin. Taiteilija muistaa, että  työväenopiston taidekursseilla opettajat kyllä näkivät hänessä potentiaalia, mutta heidän mielestään hän teki taidettaan jotenkin väärin. Vasta viime vuosien aikana hän on ymmärtänyt, että se ”vika” merkitsi hänen pyrkimystään kuvata nykytodellisuutta naivistiseen tapaan.

Työväenopistosta löytyi myös kaksi ystävää, joiden kanssa Salminen perusti taiteilijaryhmän Kolmeväriä.  Ryhmän näyttelyt ovat vuodesta 2001 alkaen rytmittäneet taiteen tekemistä, ja sen piirissä hän sai sekä rohkaisua että kehitystä ohjaavaa kritiikkiä. Taiteilijaryhmä lopetti toimintansa, kun sen yksi jäsen ’löi pensselit santaan’, ja siksi myös näyttelyiden pitämiseen tuli vuosien tauko. Nyt taideiltoja teekupin äärellä vietetään ja näyttelyitä pystytetään kaksin.

Ehkäpä taiteellinen kehitys merkitsee paljossa samaa kuin kehitys ihmisenä, jonka Salminen liittää omalla kohdallaan naivismiin:

Olen yhä enemmän alkanut arvostaa suuren ja ylevän rinnalla pientä ja arkista sekä huumoria, erityisesti kykyä nähdä omiakin toimia humoristisessa valossa. Iittalassa on esillä maalauksia laajasta Teinirakkaus-sarjastani. Sen aiheet kumpuavat kypsän iän romanssista, jossa kumppanin erilainen kulttuuritausta tuo arkisiin tilanteisiin yllättäviä ja absurdejakin näkökulmia. Nimi Teinirakkaus on humoristinen – henkilöt ovat oikeasti +- 60 v, mutta toimissa ei iän arvokkuutta aina näy.

Teossarjan voi ymmärtää kuin tiivistymänä kaikista niistä taiteellisista piirteistä ja aihelmista, jotka Salminen on elämänsä aikana kokenut omakseen. Erityistä on, että aikaisemmin syntynyt kiinnostus valokuvapohjaiseen maalaamiseen tuo naivismiin dokumentaarista täsmällisyyttä. Myös kirjallinen harrastus on saanut tärkeän roolin maalauksesta toiseen jatkuvassa kuvakertomuksessa.