Stina Engvall

s.1955
asuu ja työskentelee Kristiinankaupunki

Jos on ihastunut Stina Engvallin maalauksiin, on suorastaan välttämätöntä matkustaa Iittalan jälkeen Kristiinankaupunkiin. Hänen kotinsa yhteydessä toimii Galleria Gottorp, jossa hänen taiteensa lisäksi on esillä vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia erityisesti kesäaikaan. Taiteilijan pihapiirissä on useita hirsirakennuksia, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Vierailijalle syntyy runsaudenpula, sillä hän ei tiedä, mihin hän huomionsa ensimmäiseksi kiinnittäisi, karismaattisesti vanhentuneisiin rakennuksiin, puutarhan kukkeuteen vai taideteoksiin. Elämys on moniaistimuksellinen.

Ei ole mikään ihme, jos vierailija alkaa pohtia, kuinka monenlaisia asioita yksi ihminen ehtii tehdä. Stina Engvall on avoin moneen suuntaan. Taideteosten lisäksi tarjolla on kirjoja, kortteja, koruja ja taidekäsitöitä, joista keskeinen osa on Engvallin itsensä tekemiä. Hän on kirjoittanut viisi kirjaa, jotka hän on myös itse kuvittanut. Lisäksi on syntynyt käsikirjoitukset kahteen musikaaliin ja lukuisia laulusanoituksia.

Pääpaino on kuitenkin maalauksissa. Siinäkin Stina Engvall työskentelee erilaisilla tekniikoilla ja teemoilla. Aikaisemmin hän maalasi kankaalle ja puulle, mutta joitakin vuosia sitten hän innostui maalaamaan lasille. Hän oli tutustunut tekniikkaan jo 1980-luvulla matkallaan entiseen Jugoslaviaan, jossa hän näki runsaasti kansantaiteilijoiden lasille maalaamaa taidetta:

Yhtäkkiä, yli 30 vuotta myöhemmin tuli mieleen, että tätä pitää kokeilla. Toki monet kokeilut ovat joutuneet piiloon pimeään komeroon, mutta täällä Iittalassa esitän niitä, jotka mielestäni eniten vastaavat omia odotuksiani.

Kun Stina Engvallilta on tiedusteltu hänen maalaustensa teemoista, hän on vastannut kysymykseen kahdella eri tavalla. Ensimmäinen vastaus korostaa suoraa havaintoa:

Saan innoituksen ohimenevistä sudenkorennoista ja nokkosperhosista. Salamannopeat liskot, mustarastaan laulu ja merikotkan liitely taivaalla luovat ideoita teoksiini kuten myös kristallinkirkkaat talviyöt, pakkaskiteet ikkunoissa ja kevätauringon muodostamat jääpuikot.

Toisaalta hän on korostanut luonnosta inspiroitumisen lisäksi kirjallisuuden, musiikin ja matkustamisen merkitystä. Viime vuosina hän on paneutunut muun muassa pohjoisten kansojen mytologioihin sekä Suomen kansan satuihin ja tarinoihin.

Hänen mielestään aihe on kuitenkin vain yksi osa teosta, sillä värivalinnat ja tekniikka vaikuttavat yhtä vahvasti lopputulokseen. Hän neuvookin aloittelijoita, että maalaamisesta pitää nauttia, sillä vain siten kaikki osatekijät voivat loksahtaa kohdalleen. – Silloin, kun katsoja löytää aiheen, ilmaisun ja maalaamisen nautinnon synnyttämän yhteyden, Stina Engvallin naivismi avautuu myös vaikuttavan symbolistisena.

OPINNOT

Tuulikki Repolan ja Birgitta Recksénin kroki ja muotokuvakurssia, Esa Tiaisen piirustus-
kurssit, Ville Hautaluoman öljymaalauskurssit

NÄYTTELYT

Useita näyttelyjä Tukholmassa; Galleri 67, Galleri Puckeln, Suomi Galleria, Haga Konstsalong,
Riddaren, Galleri Ängeln, Svea Konst Showroom
Näyttelyjä Helsingissä; Galleria Nunes, Galleria Fogga, Galleria Artika
Galleria Regina Turussa
Galleria Kapriisi Tampereella
Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleeni
Useita näyttelyjä Vaasassa

JULKAISUT

Missans resa (Mirrin matka), lasten kirja 1999
Drivved (Ajopuu), kertomuksia, lyriikkaa 2001
Stormen (Myrsky), lastenkirja, 2004
Flower Power barnen fyller femti 2007
Galaxia, lasten kirja 2015

MEDIA

https://svenska.yle.fi/artikel/2015/07/07/nya-barnboken-galaxia-tar-oss-till-rymden

https://www.youtube.com/channel/UCaIL3NpxnhAd9d90XLbcJHg

S-posti: stina@gottorp.fi

Kotisivut: www.gottorp.fi