Naivistinen taide katsojan silmin
Naivistista taidetta kutsutaan usein hyvän mielen taiteeksi. Mutta mitä kaikkea naivistinen taide voi pitää sisällään? Tässä kirjoituksessa pohdin naivistisen taiteen vilpittömyyttä, katsojan roolia ja sitä, miten teokset avautuvat meille jokaiselle omalla tavallaan.
Naivistista taidetta kuvaillaan usein hyvän mielen taiteeksi. Naivistisessa taiteessa minua puhuttelee erityisesti sen vilpittömyys. Koen sen tekijän välittömänä ja aitona läsnäolona ja puhtaana kertomisen ja näyttämisen ilona.
Iittalassa minuun on tehnyt suuren vaikutuksen naivistitaiteiljoiden ja henkilökunnan yhteisöllisyys ja lämmin ilmapiiri. Eli välitön ja aito läsnäolo toteutuu myös ihmisten välisissä kohtaamisissa ja välittyy yleisöllekin asti.
Hyvän mielen taidetta – mutta mitä se tarkoittaa?
Mitä hyvän mielen taiteella sitten tarkoitetaan? Minulle teoksista huokuu usein lämmintä huumoria ja aiheet ovat samaan aikaan tuttuja ja kuitenkin jollain lailla arjesta etäännytettyjä, vähän niinkuin muistot lapsuuden kesistä.
Vaikka naivistinen taide valitsee keskittyä useimmiten niihin elämän hyviin puoliin, se ei kuitenkaan ummista silmiään elämän koko kirjolta, tai teeskentele, ettei koskaan tapahtuisi mitään ikävää. Aivan kuten jokainen hyvin tietää, että lapsuuden kesiin mahtui myös niitä sadepäiviä ja joskus jäätelötötterökin lipesi pienistä sormista asfalttiin.
Naivistisen taiteen voi nähdä valintana, jossa tietoisesti tarkennetaan hyviin hetkiin. Mutta aika usein katsoja voi halutessaan löytää teoksista niin sanotusti negatiivisiakin tunteita, jotka ovat ihan yhtä tärkeä osa elämää ja ihmisyyttä kuin kaikki positiivinenkin.
Vaikeitakin asioita käsitellessään naivistinen taide on mielestäni kuitenkin lempeää ja toivoa luovaa.
Katsojan rooli ja tulkinnan vapaus
Miten teokset sitten nähdään ja kuinka niitä tulkitaan? Riippuu paljon katsojasta, mitä hän teoksessa näkee, mihin huomio kiinnittyy ja mitä hän siitä peilaa.
Kuvitellaan maalaus, jossa on punainen tupa, omenapuu ja kissa. Kolme ihmistä katsoo teosta, jota yksi kutsuu kissamaalaukseksi, toinen kehuu teoksen värejä ja kolmas muistelee oman mummolansa pihapiiriä. Siksi, koska katsoja näkee teoksen aina omista lähtökohdistaan käsin.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa nähdä teosta. Jokainen teoksen ja katsojan kohtaaminen on ainutkertainen hetki. Ja samakin ihminen voi eri hetkinä nähdä teoksen eri tavoin. Yllä mainitun kissamaalauksen katsoja kiinnittääkin nälkäisenä huomionsa herkullisen punaisena puussa roikkuviin omenoihin!
Osalle katsojista aiheen sijaan tärkeintä on vaikkapa iloinen tunnelma. Joku saattaa etsiä juuri omaan sisustukseen värinsä tai kokonsa puolesta sopivaa teosta.
Mielestäni tärkein kysymys, minkä katsoja voi teoksen äärellä itselleen esittää, on hyvin yksinkertainen: puhutteleeko tämä teos minua? Vastausta ei tarvitse osata edes perustella. Joskus jokin puhuttelee (tai yhtä lailla voi olla puhuttelematta) syistä, joita emme edes itse tiedä.
Naivistisen taiteen äärellä kysymyksen voisi toki myös muotoilla: tuleeko minulle tästä hyvä mieli?
Emmi Kallio
www.emmikallio.com
