Naivismin ylistys

Usein kuulee vakuuteltavan, että kaikki ihmiset ovat luovia. Enimmäkseen ajatus jää kuitenkin asiantuntijoiden kannustuspuheeksi ilman konkreetista ratkaisua. Siksi viestin vastaanottajat jäävät hämmentyneenä pohtimaan, että missähän se sellainen luovuus minussa luuraa.Kuvataiteessa tilanne on aivan toinen, sillä siitä löytyy myös käytännön toimiva malli: Naivismi!

Naivismi ei edellytä erityisiä taideopintoja, vaan se on aidosti itseoppineiden taidetta. Ihmiset, jotka ovat ruuhkavuosien vuoksi joutuneet kätkemään oman taiteellisen luovuutensa, voivat herättää sen eloon heti, kun elämäntilanne on otollinen. Naivismi sopii täydellisesti työssäkäyvänkin vapaa-aikaan, sillä onhan naivisteja kutsuttu myös sunnuntaimaalareiksi.

Siis, jos luovuus alkaa vääjäämättömästi nousta pintaan, on syytä aloittaa jo ensi viikonloppuna. Ryhtymisessä luova intohimo on paljon tärkeämpi asia kuin vaikkapa viimeistelty työskentelytila – keittiön pöydän ääressä voi hyvin syntyä ensimmäinen teoksesi.
Heti kun päätös on siirtynyt toteutusvaiheeseen, taiteellinen työskentely alkaa rytmittää elämää ja jäsentää identiteettiä. Aiheita pulpahtelee esiin niin menneestä, nykyhetkestä kuin tulevastakin. Naivismille on tyypillistä, että sen edustajat ovat alkaneet tehdä taidetta vasta keski-ikäisenä tai usein myöhemminkin. Tuntuu jopa siltä, että kolmas ikä on naivistin parasta aikaa. Siksi myös taiteen tärkeät aiheet löytyvät suoraan tekijän elämänkokemuksista. Tehdessä muisti kirkastuu! Myös haaveet ja fantasiat kuuluvat todellisuuteen siinä kuin käsitys onnellisesta elämästä. Olemisen kauneus on naivistin suuri aihe. Kriittisyyskään ei ole suljettu pois, vaikka onkin naivismissa harvinaista.

Itseoppineiden taiteella on yhtymäkohtia kansantaiteeseen, jota ihmiskunta on iltapuhteinaan harrastanut varmaankin jo kivikaudelta asti. Itse naivismin historia taiteen itsenäisenä suuntauksena on paljon lyhyempi. Se syntyi modernismin alkuvaiheessa 1800-luvun lopulla. Suuntauksen pioneeri oli ranskalainen Henri Rosseau, joka oli ammatiltaan tullimies.
Siksi häntä on kutsuttu myös Tullimies-Rosseauksi, mikä samalla kuvaa hyvin naivismin ja muun työn suhdetta. Vasta eläkeiässä Rosseau siirtyi vapaaksi taiteilijaksi, kuten tapahtuu monen naivistin kohdalla yhä edelleen. Pablo Picasso ihaili Rosseaun taidetta. Naivismin sisältämä aito ja alkuperäinen yhteys luovuuteen vaikutti laajemminkin modernististen tyylien, kuten ekspressionismin, kubismin ja surrealismin, ihanteisiin. Näin itseoppineet taiteilijat tavallaan opastivat korkeakulttuurin kehitystä luovuuden juurille ja olivat ennen kaikkea vastavoimina korostuneen teoretisoituneelle ja estetisoituneelle taiteelle. Niin on edelleen.
Naivistinen taide vaikuttaa luovana pohjavirtana myös nykytaiteessa. Sen läsnäoloa ei kuitenkaan erikseen mainita. Poleemisesti voisikin väittää, että kuvataiteen oppitavoitteet on asetettu niin korkealle, että itseoppineet eivät oikein sovi enää sen konseptiin. Taiteen tutkivaa linjaa korostava ja taiteen tohtoreita valmistava koulutus ei huomaa itseoppineiden merkitystä ja roolia nykytaiteessa, mutta se ei ole heille mikään ongelma.

Itseoppineet taiteilijat toimivat itsellisesti ja tarvittaessa myös riippumattomina taideinstituution vaatimuksista ja henkisestä ilmapiiristä. Hienoisen itseriittoisesti voisikin todeta, että kun taideinstituution piirissä pohditaan nykytaiteen vastaanottoa taidekasvatuksellisena haasteena, naivismin kohdalla sellaiseen ei tarvitse kuluttaa energiaa. Naivistit Iittalassa -kesänäyttely täyttää vuonna 2018 30 vuotta ja kävijämäärät ovat kaiken aikaa osoittaneet, ettei sillä ole mitään vaikeuksia saada suurta yleisöä liikkeelle.

Suomeen naivismi ilmestyi 1900-luvun alussa. Varsinainen kukoistusvaihe alkoi kuitenkin vuosikymmeniä myöhemmin. Ateneumissa oli vuonna 1973 esillä kansainvälinen naivismin näyttely Kansan kuvia. Monet Naivistit Iittalassa -näyttelyn vanhemmista taiteilijoista ovat kertoneet, kuinka Ateneumin näyttely sai heidät löytämään oman taiteellisen luovuutensa ja uskomaan itseoppineen mahdollisuuksiin Erityisesti Balkanin alueen naivismi, jota myös talonpoikaistaiteeksi kutsuttiin, teki niin suuren vaikutuksen suomalaisiin, että sen merkkejä näkyy edelleen nykynaivismissamme. Naivistit voidaan jakaa kahteen eri ryhmään: itseoppineisiin naivisteihin ja taidekoulun käyneisiin, jotka ovat valinneet naivismin omaksi tyylikseen. Ateneumin näyttelyn jälkeen nimenomaan itseoppineiden naivistien määrä Suomessa alkoi kasvaa ja toisaalta heidät alettiin myös tarkemmin tunnistaa varsinaisen taidekentän ulkopuolelta. Silloin löydettiin muun muassa Andreas Alariesto ja Enni Id.

Naivisteja ei pidä sekoittaa taiteen harrastajiin, jotka osallistuvat taiteen kursseille ja kansalaisopiston piireihin. Hehän pyrkivät omaksumaan taiteen klassisia oppeja; siis tekemään mm. oikean perspektiivin mukaan. Monet naivistitkin ovat osallistuneet samoille kursseille ja piireihin, eikä harrastus suinkaan ole ollut turhaa. Löytäessään oman itseoppineisuutensa luovan loiston, he vain ovat huomaamattaan hylänneet itselleen turhanpäiväset opit. Naivisti itse luo omat aiheensa ja niiden visuaalisen esitystavan, eikä muuta tarvita.

Artikkelin kirjoittanut:

Hannu Castrén