Naivistit Iittalassa 19.5.-19.8.2018
Ajankohta: 19.05.2018 - 19.08.2018
Naivismin juhlaa -kesänäyttely
”Näyttelyssä käynti on kuin piipahdus onnellisten saarelle, joka painaa vaakakuppia elämän mukavien asioiden puolelle.”
– Minna Iso-Lähteenmäki
Naivismin juhlaa -juhlanäyttely avattiin Iittalassa 19.5.2018. Näyttelyssä oli esillä peräti 800 aivan uutta teosta. Naivistista grafiikkaa, maalauksia ja veistoksia toivat taiteilijat eri puolilta Suomea Konnevedeltä Lappeenrantaan, Teuvalle ja Turkuun.
Merkittävää on, että uusia taiteilijoita tulee mukaan joka vuosi. Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa mukana olivat Pirjo Alatalo Hämeenlinnasta, Sonja Lehto Helsingistä, Minna Lehväslaiho Porvoosta ja Päivi Salminen Turusta. Pisimpään taiteilijoista on ollut mukana soinilainen Reijo Kivijärvi, jolle alkava kesä on 25. kerta Iittalassa.
Juhlaväkeä valmistuu kesän kuluessa
Juhlavuotta juhlistettiin yhteisöllisellä taideteoksella Juhlaväkeä, jota Iittalan yhtenäiskoulun oppilaat maalasivat taiteilija Inka Ylihärsilän johdolla. Näyttelyvieraat saivat osallistua teoksen tekemiseen kesän kuluessa. Juhlavuotta juhlistettiin myös Iittalan Taideasemalla, johon saatiin naivistista ulkoilmataidetta viideltä eri naivistitaiteilijalta.
Aseman avajaisia vietettiin 9.6.2018. Naivistit Iittalassa kotiutui 30 vuotta sitten Iittalaan, vuonna 1924 rakennetulle puukoululle Iittalan Lasimäen välittömään yhteyteen.
Kesän 2018 taiteilijat:
| Aho Kia-Maria |
| Alatalo Pirjo (uusi) |
| Alsta Kaarina |
| Arhipov Sergei |
| Bergqvist Mia |
| Engvall Stina |
| Hakanen Margit |
| Heikkilä Petra |
| Hirsivuori Hannu |
| Hurskainen Sinikka |
| Iso-Lähteenmäki Minna |
| Kanerva Maija |
| Koivikko Pentti |
| Koivisto Rauni |
| Koivula Sirkka |
| Kolari Riitta |
| Laaksonen Martti |
| Lahtinen Lauri |
| Laine Matti |
| Lehto Sonja (uusi) |
| Lehtonen Kauko |
| Lehväslaiho Minna (uusi) |
| Leppänen Esa |
| Levanto Seija |
| Lusa Talvikki |
| Markkanen Outi |
| Mesikämmen Katja |
| Meuronen-Majamaa Hanna |
| Mikola Kati |
| Männistö-Koski Raija |
| Niemi Virve |
| Nokkala Raija |
| Nykänen-Naukkarinen Merja |
| Nyrén Kikka |
| Orkoneva Marjaana |
| Peltoniemi Terho |
| Pukki Heli |
| Pulkkinen Asta |
| Pullinen-Valtonen Pirkko |
| Salminen Päivi (uusi) |
| Törmälä Helena |
| Viikilä Eino |
| Vuorinen Aimo |
| Ylihärsilä Inka |
| Ylinen Pertti |
| Sarenko Vesa (muistonäyttely) |