Naivistit Iittalassa -taiteilijamatrikkeli
Naivistit Iittalassa -taiteilijamatrikkelista voit hakea Naivistit Iittalassa -näyttelyihin kautta aikain osallistuneita taiteilijoita ja tutustua heidän tarinaansa ja töihinsä tarkemmin.
Löytyi 76

Salminen, Päivi
Päivi Salminen piirsi hyvin paljon jo lapsena. Kiinnostus kuvataiteeseen kantoi vahvana aina siihen saakka, kunnes hänen oli aika valita opiskelupaikka…

Sysser, Elsa
Taideteollisesta korkeakoulusta graafiseksi suunnittelijaksi valmistunut Elsa Sysser on työskennellyt muun muassa luokanopettajana ja kuvataideopettajana. Ensimmäisen kerran hän teki puupiirroksia Taideteollisessa…

Kajas, Aura
Asuu ja työskentelee Helsingissä sekä Roomassa. Aura Kajaksen lapsuudenkodissa oli mahdollisuus piirtämiseen, maalaamiseen ja muovailuun niin paljon kuin halusi. Kouluikäisenä…

Pulkkinen, Asta
Asta Pulkkinen on osallistunut Naivistit Iittalassa -näyttelyyn vuodesta 1996 alkaen. Kun avajaiset Iittalassa ovat ohi, hän alkaa viimeistellä kesänäyttelyään, joka…

Jäppinen, Arja
Arja Jäppisen taide ei millään tavoin informoi siitä, että hän on opiskellut aikoinaan konepiirtäjäksi. Hänen mukaansa syy ammatinvalintaan johtuikin siitä,…

Kokkonen, Anneli
Anneli Kokkonen on kutsunut uraansa maalarina vaihtelevaksi. Hän aloitti maalaamisen seitsenvuotiaana isän opissa ja innostamana. Koulujen valtakunnallisessa kuvataidekilpailussa hän sai…

Leppänen, Anne
Anne Leppänen on valmistunut kuvataiteilijaksi Alfa-Art taideoppilaitoksesta vuonna 2012. Hän on toiselta koulutukseltaan VTM, sosiaalipsykologi, ja tehnyt pääosan työurastaan viestinnän…

Backlund, Anita
Asuu ja työskentelee Kurussa. Anita Backlund on kertonut, että kun hän näkee vaikkapa ihanan valon kuusien välissä, hän alkaa välittömästi…

Salmi, Aleksiina
Aleksiina Salmi on koulutukseltaan kuva-artesaani ja hän työskentelee kuvataiteilijana. Salmi on Vantaan taiteilijaseuran jäsen. Hän toimii myös Kettuki ry:n ja…
Sivu 4 / 9