SUVIKORTINPÄIVÄN TAITEILIJA 2020: MINNA LEHVÄSLAIHO

Teksti on julkaistu Suomen postikorttiyhdistys Apollon jäsenlehdessä toukokuussa 2020. Koronapandemian vuoksi Suvikortinpäivää vietettiin Iittalassa pienimuotoisesti vasta 16.6.2020. Tekstin on kirjoittanut Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyiden toinen alullepanija Aira Heinänen.

Vuoden 2020 suvikortti: Minna Lehväslaiho, Suvisoitto


Kaksi vuotta sitten esittelin lehdessämme Apollon vuoden 2018 postikorttitaiteilijaksi valitseman porvoolaisen Minna Lehväslaihon. Hän oli vuoden 2014 Iittalan joulunäyttelystä lähtien osallistunut Naivistit Iittalassa -näyttelyihin suurta suosiota nauttien. Nyt saamme onnitella häntä vuoden 2020 Suvikorttitaiteilijan kunniatittelistä!

Iittalan naivistien tarina alkoi vuonna 1989, joten kyseessä on 32. perinteinen kesäkavalkadi. Ensimmäistä Suvikorttipäivää vietettiin Iittalassa 1994, jolloin päivän nimikoksi valittiin suursuosikki, kissamaalariksi kutsuttu Martti Lehto Vantaalta. Hankkeen pääideoijana puuhasi Apollon silloinen puheenjohtaja, kotiseutuneuvos Raili Kuusjärvi. Tämä vuosi on järjestyksessä 25:s. Neljännesvuosisata on näin toimittu, tosin nyt päivän ohjelmaan ei kuulu myyjäistapahtuma urheiluhallilla. Mutta naivistien kortteja on entiseen tapaan runsaasti näyttelykassalla. Ajankohta oli ennen virusvaihetta määritelty 16.5.-23.8. päivittäin klo 10-19.

Minna asuu tätä nykyä Kauniaisissa. Hän on syntyään espoolainen vuodelta 1967, Raija ja Ervo Vesterisen toiseksi vanhin neljästä tyttärestä. Koulu- ja opiskelutie päätyi yliopistoon ja siellä valmistumiseen luonnontieteiden kandidaatiksi opintoaineina biokemia, kemia, fysiikka ja virologia eli virusoppi. Perheellistyneenä filosofian maisterina ja tutkijana hän harjoitti uraansa mm. Englannissa, Etelä-Afrikassa ja Saudi-Arabiassa. Lapsia syntyi kolme, kaksi tyttöä ja yksi poika; nyt hänellä on jo kaksi lastenlasta.

Perheen palattua Suomeen 2014 Minna vaihtoikin kemistin uran taiteilijan tiehen. Se oli jo lapsesta asti antanut vihjeitä. Ohessa julkaistaan siitä todiste 3-vuotiaan Minnan taidoista. Tie johti Iittalaan naivistien seuraan ja sitemmin lukemattomiin muihin yhteyksiin niin koti- kuin ulkomaillakin. Minna on omanlaisensa, mm. Eläinhahmoillaan hellyttävä, syvästi eläytyvä, positiivisuutta kuvaava taitava kertoja.

 

 

Iittalan ohella esiintymisiä kertyi taidekeskus Väinölästä Varkaudessa Tampereen Art Pispalan näyttelyihin. Tunnetut julkaisijatahot, kuten UNICEF, Paletti Oy, Korttien talo, SPR ja Lions-Liitto ovat hänen palvelujaan kysyneet. Keräilijäryhmä Concorde puolestaan valitsi hänet vuoden 2017 joulukortintekijäksi. Erilaisten korttien lukumäärä lienee tätä nykyä yli kaksisataa. Parhaillaan on sommitteilla Suomen ja Japanin Postien sekä Minnan keskeinen kirjeenkuvitusoperaatio lasten riemuksi ja aikuisten iloksi, mutta siitä tarkemmin syksyllä.

Kansainvälisissä näyttelyissä Minnan kortit ovat herättäneet riemastusta ja ihastusta mm. Puolassa, Tšekissä, Saksassa, Sveitsissä, Belgiassa ja Espanjassa sekä Tallinnassa, jossa areenana oli Lastenkirjallisuuden keskus. Sadun kuvittajana Minnalla varmaan olisi erinomainen mahdollisuus saavuttaa lasten myötämieli. Itse hän tunnustaakin suuren halunsa kuvittaa nimenomaan lapsille.

 

Minna kesäkuussa 2020 vierailemassa Iittalan naivisteilla.

 

Minna on saanut erityistunnustusta useilla nimityksillä, kuten palkitseminen Apollon vuoden 2018 postikorttitaiteilijana ja Suomen Postcrossing-yhdistyksen vuoden 2019 taiteilijana. Hänet on myös hyväksytty hyväksi toimijaksi alansa toimintaan: Suomen Naivistit ry:n sihteeriksi ja ja Kuvittajat ry:n jäseneksi. 

Minna on siis täysverinen kuvantekijä, kosmopoliitti, jonka olemuksessa on vahva annos kulttuuriperimää. Hänen äitinsä Raija sai lapsena vaikutteita isoäitinsä luona Tuuloksessa asuneesta taiteilija Rudolf Koivusta, johon taasen isä, tunnettu gynekologi Ervo Vesterinen on tutkimuksillaan syvästi paneutunut. Kesällä kiinnostuneiden ryhmälle avautuukin tilaisuus päästä ensin naivistien luo Suvikortinpäivään ja sitten Toreniuksen bussin kuljetuksella opintomatkalle Vesteristen opastuksella Koivun Tuuloksen maisemiin. Ellei estettä ilmaannu, päivä on la 6.6.

Teksti: Aira Heinänen