Naivismi Iittalassa

Naivismi Iittalassa

Naivistit Iittalassa -näyttely on määritellyt suomalaista naivismia, joka perustuu kansainväliseen käsitykseen naivismista taidesuuntauksena. Naivistit Iittalassa näyttely on tehnyt suomalaista naivismia tunnetuksi jo 29 vuotta. Näyttelytoiminnan aloitti Iittalassa Aira ja Kalevi Heinänen ja nyt näyttelytoimintaa pyörittää Naivistit Iittalassa -säätiö, joka on perustettu Hämeenlinnassa vuonna 2009.

Kolmekymmentä vuotta naivismia Iittalassa

1960-luvun lopulla Elannon pesulapäällikkö Kalevi Heinäsellä ja A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Aira Heinäsellä lähti taideharrastus niin sanotusti vähän käsistä. Asuntolaina oli maksettu, ja pariskunta päätti hankkia ”oikean taulun”. Tapaaminen taiteilija Erik Enrothin ateljeessa Tapiolassa Nallenpolun taiteilijatalossa muodostui käännekohdaksi. Alkoi vimmattu museoissa ja näyttelyissä vieraileminen. Heinäsillä oli heti alkuun tarve päästä taiteen alkulähteille, tapaamaan taiteilijoita, tutustumaan heihin ja heidän tapaansa työskennellä.

Intohimoinen taiteen opiskelu ja keräily muuttui vuonna 1974 taidealan yrittäjyydeksi, kun Taidepiste ky K. Heinäsen kehystämö näki päivänvalon Museokadulla Helsingissä.

Naivismista muodostui aikaa myöten Heinäsille yksi lempitaiteenlajeista. Suuri vaikuttaja tässä oli vierailu Nizzan kansainvälisessä naivistisen taiteen museossa, jonka Anatole Jakowsky oli perustanut. Nizzan vierailujen yhteydessä syntyi haave vastaavasta Suomessa. Vuonna 1984 Heinäset perustivatkin Heinäsen taidesäätiön naivistisen kokoelman.

Vuosien tuomat opit ja luodut verkostot laitettiin hyötykäyttöön, paitsi galleristin työssä myös kesänäyttelyiden järjestäjänä. Oriveden Purnussa oli kesänäyttelyitä käyty ihailemassa vuodesta -67 saakka, ja 70-luvulle tultaessa taide muutti maalle joka kesä eri puolilla Suomea. Taidepiste järjesti kesänäyttelyt Linnanmäellä -79, Kauhajoella -85, Oriveden Purnussa -86 ja Lohjalla -87 ja -88.

Naivismi muutti Iittalaan

Lohjan onnistuneiden näyttelyjärjestelyjen jälkeen Heinäset päättivät perustaa oman, tietenkin naivistisen kesänäyttelyn. Sille löytyi koti Iittalasta vuonna 1989.

– Lohjan toisen näyttelyn jälkeen jäi tunne, että tämä oli hyvä mutta ei enää kolmatta. Iittala oli jäänyt meille mieleen, kun kerran matkalla Tampereelta Helsinkiin poikkesimme Lasimäellä. Luimme matkailulehdestä, että Iittalassa käy vuosittain 250 000 vierailijaa. Tämä tietysti vaikutti valintaan. Samalla reissulla etsimme kunnan elinkeinoasiamiehen Markku Niemisen käsiimme.

Vuonna 1924 rakennettu puukoulurakennus ei ollut vuonna 1988 enää kovin hehkeässä kunnossa. Talon alla asuivat jänikset ja kissat. Mutta rakennuksen nostalgisuus vetosi Heinäsiin siinä kuin Lasimäen läheisyyskin.

– Alkuvuosina näyttelyissä kävi ihmisiä, jotka hurmioituivat vanhoista kaakeliuuneista ja koko miljööstä. He olivat käyneet talossa koulua 1920-luvulla.

Aira Heinäsen mukaan kesänäyttelyn onnistumisen edellytyksiä olivat luomassa paitsi uusi elinkeinoasiamies, Hunaja-aitan Markku Nieminen, myös aivan erityisesti silloinen kunnanjohtaja Antti Salonen. Aira Heinäsen mukaan Salosen rooli naivistisen kesänäyttelyn mahdollistajana ja tukijana oli merkittävä, ja ehkä hiukan unohdettu.

– Kalevi ja Antti Salonen loivat yhdessä Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn, Salosen osuutta ei ole mielestäni tarpeeksi huomioitu, Aira Heinänen painottaa.

Naivistit Iittalassa -säätiön synty

Vuonna 2009 perustettiin Naivistit Iittalassa -säätiö, joka nyt jatkaa Heinästen työtä ja naivismin vaalimista kesänäyttelyn järjestäjänä ja naivismin keskusta rakentamalla. Samaan vuoteen sattui toinenkin iso muutos, kun Kalvola yhdistyi Hämeenlinnaan. Taiteilijat kokivat jääneensä tuuliajolle.

– Sitä tunnetta ei tietenkään voitu välttää, Aira Heinänen toteaa nyt, kymmenen vuotta myöhemmin.

Naivistitaiteilijat olivat Heinäsen sanoin ”alle painettuja – vain naivisteja”. Heitä täytyi siis huoltaa ja hoivata, Kalevi Heinänen olikin monelle eräänlainen isähahmo. Iittalassa he löysivät itselleen yhteisön, Kalevin tallin, vastapainoksi usein niin yksinäiselle taiteelliselle työskentelylle.

– Taiteilijat olivat iloisia, kun löysivät oman porukkansa, Aira Heinänen vahvistaa.

Heinästen kauden loputtua kesti jonkun aikaa ennen kuin taiteilijat tottuivat uusiin toimintatapoihin. Aira Heinäseen tukeuduttiin, kun näyttely järjestettiin uudenlaisin ajatuksin. Hän sai muun muassa itkuisen puhelun taiteilijalta, jota ei oltukaan kutsuttu näyttelyyn. Alkushokista on kuitenkin toivuttu.

– Oltiin vähän ulalla, mutta kaikki on hyvin nyt. Näin on minulle kerrottu, Heinänen hymyilee.