Kolme_kissaa_Enni_Id

Naivismi taidesuuntauksena

Itseoppineet taiteilijat

Naivismi on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineet taiteilijat (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen). Nykyään myös joukko koulutettuja taiteilijoita on valinnut naivismin päätyylikseen tai yhdeksi ilmaisutavoistaan.

Naivismin on katsottu olleen vastareaktio impressionismin jälkeisten taidesuuntausten teoreettisuudelle ja estetisoinnille. Taiteeseen haluttiin alkuperäistä välittömyyttä ja aitoa vaistomaista ilmaisua, joka olisi taidekoulutuksesta riippumatonta.

Länsi-Euroopassa syntynyt tyylisuunta levisi 1900-luvun kuluessa muualle maailmaan. Ensimmäisenä naivistitaiteilijana oli ranskalainen tullimies Henri Rousseau (1844-1910) Suomessa naivismi tuli tunnetuksi 1960–1970 -luvuilla.

Naivismissa on lapsenomaisuutta. Työt ovat usein unenomaisia ja lähellä surrealismia fantasia-aiheineen. Aiheet ovat useimmiten kertovia ja ne liittyvät tekijän elämään, kuten muistoihin, uniin tai haaveisiin. Myös kukka- ja eläinaiheet, jotka olivat akatemiataiteessa vähiten arvostettuja lajityyppejä, ovat yleisiä.

Yleisvaikutelma on useimmiten hauska tai optimistinen. Huumorin ohessa voi olla lempeää yhteiskuntakritiikkiä.

Teoksissa on runsaasti koristeellisia ja värikkäitä yksityiskohtia tyhjän tilan kammon tapaan. Yksityiskohdat kuvataan samanarvoisina, kun taas koulutetut taiteilijat pyrkivät synteesiin, jossa jotkin elementit dominoivat. Samanarvoisten detaljien tulvassa kokonaisuus muuttuu tavallaan epätodelliseksi, vaikka tavoitteena on alun perin ollut kuvata aihetta tarkan todellisesti.

Maalausten muotokieli on kaavamaista ja jäykkää, esimerkiksi henkilöt esitetään usein frontaalisti eli suoraan edestä nähtyinä. Mittasuhteet voivat olla mielivaltaisia tai niissä sovelletaan arvoperspektiiviä. Keskeis- tai ilmaperspektiiviä käytetään harvoin. Maalaukset perustuvat usein ääriviivaan, joka rajaa kirkkaita väripintoja.

Vuosikymmenet

Jokaiselle kuuluvasta luovuudesta ja taiteilijuudesta puhuttiin jo 1960-luvulla. Katsottiin muun muassa, että tekninen ammattitaito on vain sovittu pelisääntö, jota voidaan muuttaa. Ateneumissa vuonna 1972 ollut kansainvälinen naivistisen taiteen näyttely lisäsi kiinnostusta ja muutti asenteita naivismille suotuisiksi, ja sen jälkeen naivisminäyttelyitä järjestettiin runsaasti.

Varhaisimpia naivisteja olivat olleet Sulho SipiläVilho Lampi ja Håkan Brunberg. Laivaston kapteenina toiminut Sipilä maalasi työnsä ohella lämminhenkisiä kaupunkikuvia sekä henkilö- ja sisäkuvia. Vilho Lammella naivismia on viimeisten vuosien tarkoin kuvatuissa pohjalaisaiheissa. Voimakkaammin naivistinen Håkan Brunberg maalasi hilpeitä ja iloisen värisiä kaupunkikuvia sekä muita maisemia, joissa on ihmisjoukkoja ja lapsenomainen tunnelma.

Tyylin noustua esille naivisteja nousi eniten ammattitaiteilijoiden joukosta. Harkittua naivismia on ollut muun muassa Pirkko Lepistön ja Saara Tikan maalauksissa. Naivistista taidetta olivat tehneet jo aiemmin muun muassa Alice Kaira ja Andreas Alariesto.

Ahdistaviakin tunteita on ilmaistu naivistisesti, kuten Pirkko Valon ja Kalervo Palsan maalauksissa. Samoin naivistisia, usein humoristisia veistoksia tehtiin, kuten kuvanveistäjä Hannu Riikonen.

Naivistisista töistään tunnettuja ovat myös muusikko Martti Innanen. Lisäksi Alpo Jaakolan ja Inari Krohnin tuotannossa on nähty naivistisia piirteitä.

Lue Naivistit Iittalassa -näyttelyn kuraattorien ajatuksia naivismista alla olevista linkeistä:

Hannu Castrén (Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyiden kuraattorina 2016–2020)

Veikko Halmetoja (Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyiden kuraattorina 2021–)