Hannu Castrén: ”Naivismi on nykytaidetta, eikä vain sitä innoittava apulainen”
Kun Hannu Castrén ensimmäisen kerran tuli Iittalaan vastavalittuna näyttelykuraattorina, oli puukoululla hyvin erinäköistä kuin nykyään. Viiden vuoden aikana näyttelytila on muuttunut, ja naivismin käsitekin laajentunut.
Viisi vuotta sitten Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn tilanne oli jokseenkin epäselvä. Näyttelyvieraita oli käynyt tasaisen runsaasti joka kesä, mitä näyttelyltä siis toivotaan? Itse näyttelytila herätti tuoreessa kuraattorissa oudon tunteen. Talo oli iso, ikkunat olivat isot ja silti näyttelytila oli kuin luola, jota oli elävöitetty tekokukkasilla.
“En ymmärtänyt, miksi minulle tuli niin tukahtunut olo. Tunne katosi välittömästi, kun ikkunoita peittäneet materiaalit otettiin pois. Likaisen harmaansävyiset seinät päätettiin maalata vaaleammiksi. Maalausurakka toimi sysäyksenä rakentaa väliseiniä ja tehdä muitakin kunnostustöitä talossa. Lopulta koulu alkoi näyttää siltä, että se on suhteessa muuhun maailmaan”, Hannu Castrén kertoo.
Oman näköiseksi, muttei omaksi kuvaksi
Castrén sanoo, että jokainen kuraattori tekee näyttelyn aina oman näköisekseen, mutta ei kuitenkaan omaksi kuvakseen. Naivistit Iittalassa -kesänäyttely on suomalaisten naivistitaiteilijoiden suurkatselmus, ja Castrén otti näyttelyn rakentamisen samalla vakavuudella kuin minkä tahansa muun näyttelyn rakentamisen. Samanlaista työ ei kuitenkaan naivistisen taiteen kohdalla ollut.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
“Länsimaisella taiteen esittämisen perinteellä on oma askeettinen luonteensa. Tietyt sävyt valitaan teosten taustalle, valitaan tietty etäisyys teosten välille. Ja varmuuden vuoksi hieman vielä lisätään välimatkaa. Samalle alalle, johon nykytaidetta laitettaisiin esille yhden taulun verran, naivistisessa näyttelyssä voi tulla helposti kymmenenkin teosta”, Hannu Castrén kertoo.
“Ulla Heinonen kysyi minulta, että montako päivää arvelen näyttelyn ripustamiseen menevän. Esitin, että ehkä kolme päivää. No, siinähän meni sitten reilusti toista viikkoa. Naivistisen näyttelyn luonne on niin erilainen kuin minkään muun taidenäyttelyn. Töitä on runsaasti, ja pieniä töitä on paljon. Niiden yhteen sovittamisessa on paljon työtä”.
On otettava huomioon myös yleisön mielikuva näyttelystä. Yleisö on latautunut näkemään Iittalassa paljon töitä, niin kuin myös näyttelyn järjestäjäkin. Ainutlaatuinen käytäntö, jossa lipun ostanut voi samalla lipulla käydä näyttelyssä kesän aikana useamman kerran tukee tätä. Moni käy katsomassa näyttelystä vain osan ja tulee myöhemmin uudelleen.
Yhteydenpito lisää luottamusta
Alusta asti Hannu Castrén on pitänyt taiteilijoihin tiiviisti yhteyttä. Hän on kirjoittanut jokaiselle erikseen ja luonnehtinut kyseisen taiteilijan töitä. Kertonut sen, mikä taiteilijan töistä tekee erityisiä. On taiteilijoita, joita näyttelyyn pääseminen jännittää. He ovat saaneet Castrénilta lisäkysymyksiä ja vähitellen tuttavallisuus on tuottanut tulosta. Taiteilija pääsee kuorestaan.
“Moni nuoremman polven taiteilija muistaa käynnit Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyssä vanhempien tai sukulaisten kanssa, muistaa jopa töitä näistä näyttelyistä. Sitten kun on alkanut tehdä itse naivistista taidetta, näyttelyyn hyväksyminen on tuottanut aivan erityistä onnen tunnetta”, Castrén kuvailee.
Esimerkki tällaisesta taiteilijasta on valkeakoskelainen Salla Lylynoja, joka teki taidettaan yksin ja piti näyttelyä parturi-kampaamonsa seinillä. Hän debytoi Iittalassa 2019. Hän on kuvannut mukaan pääsyn avanneen hänelle aivan uuden maailman ja kauan kaivatun yhteisön. Kaikki onnelliset kokemukset myös vahvistavat koko naivistitaiteilijoiden yhteisöä.
“Kuitenkaan kaikkia taiteilijoita en ole edes tavannut. Osalla esteenä on ujous, työ tai joku muu syy. Moni taiteilija on introvertti, jolle yhteisiin tilaisuuksin lähteminen on vaikeaa.”
Yhteenkuuluvuuden tunne synnyttää uutta toimintaa
Castrén iloitsee siitä, että taiteilijoista on muodostunut omia ryhmiä, jotka kokoavat Iittalan näyttelyn ulkopuolella pieniä ja suurempia yhteisnäyttelyjä. Taiteilijoiden näkyminen sosiaalisessa mediassa on myös vahvistunut. Osalle Facebook on edelleen kirosana, mutta moni jakaa rohkeasti tietoa näyttelystä, jotkut jopa esittelevät uusia töitään Facebookissa.
“Esa Leppänen on yksi aktiivisimmista. Sosiaalisen median kanssakäymisessä taiteilijat huomaamattaan vaihtavat tietoja ja taitoja, jotka johtavat näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla”, Castrén sanoo.
Myös Lehtimäellä asuva Esa Leppänen on Lylynojan tapaan Castrénin löytö. Tosin hän miettii, voiko kuraattorin löydöksi sanoa sellaista taiteilijaa, joka on omasta halustaan pyrkinyt näyttelyyn mukaan. Monet lähettävät hakemuksensa sinnikkäästi vuosi toisensa jälkeen. Joidenkin kohdalla sinnikkyys palkitaan.
Näyttelyn kehittäminen on asia, joka vaatii toisinaan vaikeitakin ratkaisuja. Jotta näyttely uudistuu, on kuitenkin hyvä saada uusia taiteilijoita esille. Castrén kertoo pitkään kehitelleensä kaikenlaisia kommervenkkejä, jotta ketään ei olisi tarvinnut pudottaa pois. Mutta lopulta oli pakko jättää joitakin näyttelyssä olleita taiteilijoita tauolle. Nykyisin kesänäyttelystä poisjääminen ei enää ole suuri tragedia, sillä taiteilijoilla on mahdollisuus päästä mukaan talvinäyttelyyn tai olla esillä taidelainaamossa. Castrén on iloinen näyttelytoiminnan laajenemisesta.
Kiinnostus naivismiin syttyi jo 70-luvulla
Hannu Castrén innostui naivistisesta taiteesta jo 1970-luvulla. Tuohon aikaan naivismi sai varsin keskeisen aseman suomalaisessa kuvataiteessa. Hän maalasi tuolloin naivistisia guasseja, joten kuraattoriksi tulo Iittalaan oli paluuta juurille.
Kuraattorivuodet ovat olleet täynnä yhteisöllisyyttä, touhua ja tekemistä. Erityistä kiitosta Castrénilta saa Iittalan kesänäyttelyn tekijäjoukko. Heidän kanssaan on ollut hyvä työskennellä. Hän kertoo, että näyttelyä rakentaessa ajantaju on joskus kadonnut kokonaan. Se on aina hyvä merkki.
“Silloin nauttii tekemisestä niin, että muu unohtuu. Sitä intensiteettiä tulen varmasti kaipaamaan.”
Free lancerina Castrén on tottunut siihen, että pestit ovat lyhytaikaisia ja että ne loppuvat aikanaan. Viiden vuoden jatkumo Iittalassa on ollut hänen mittapuunsa mukaan pitkä ajanjakso.
Naivistit Iittalassa -säätiön hallituksen puheenjohtaja Kari Räntilä kiitteli Hannu Castrénia naivistisen taiteen käsitteen laajentamisesta. Tätä hän on tehnyt oman taidehistorian ja nykytaiteen tuntemuksensa taustaa vasten.
Käsite naivismi ei juurikaan esiinny nykytaiteessa. Silti naivistisia piirteitä esiintyy monien nykytaiteilijoiden teoksissa. Hyvänä esimerkkinä viime kesänäyttelyssä vierailevana taiteilijana ollut Yasushi Koyoma.
“Mielestäni on hyvä ravita naivistista kesänäyttelyä juuri tällaisella nykytaiteella – kunhan se ei saa pääosaa. Pitää myös huomata, että naivismi sinänsä voi aivan hyvin olla nykytaidetta eikä vain sitä innoittava apulainen.”
Teksti ja kuvat: Susanna Mattila
