Hirsivuori, Hannu

Paikkakunta:

Tampere

Syntymävuosi:

1954

Tekniikat:

kuvanveisto, installaatio

Hannu Hirsivuori on veistänyt puuta läpi elämänsä. Lapsuudessaan hän teki puusta omat lelunsa. Hyppäys leluntekijästä 2000-luvun naivistiseksi veistäjäksi merkitsee tietynlaista symmetriaa hänen elämänkaaressaan.

Hirsivuori on puukansan sukua. Veistämisen yhtenä periaatteena on kunnioittava vuoropuhelu puun kanssa. Jos suinkin mahdollista, taiteilija ottaa huomioon puun alkuperäisen, siis luonnossa kasvaneen muodon, joka vaikuttaa sitten myös veistoksen muotoon. Puun veistetty pinta on hänen mielestään jo sellaisenaan valmis. Jos aihe kuitenkin vaatii pinnan värjäämistä, hän käyttää siinä luonnon omia värejä: puolukkaa, mustikkaa, punajuurta, teetä, valkoista okraa ja petsiä sekä niiden erilaisia sekoituksia.

Veistokset syntyvät hitaasti, kuin elämää mietiskellen. Vuodessa valmistuu 2–4 teosta. Monille on tuttu vuonna 2016 syntynyt Ilmasoittajien sarja, joka on saanut ideansa Oulun ilmakitarasoiton MM-kilpailusta. Ilmasoittajiensa yhteyteen Hirsivuori kirjoitti ajatelman, joka ilmaisee taiteilijan hyvänsuopaa maailmakuvaa:

Tämä maailmanmeno tarvitsee huumoria ja leikkimieltä. Ei voi sotia, jos soittaa ilmasoitinta.

Taideyleisöllä on mahdollisuus seurata veistosten kehittymistä Hirsivuoren pitämästä blogista. Blogissaan hän kirjoittaa näyttelykokemuksistaan ja palaa sitten taas oman veistämisensä vaiheisiin. Aika usein hän näyttää kiinnittävän näyttelyissä huomiota nimenomaan puuveistäjien teoksiin naivistisen taiteen ohella. Jos Hannu Hirsivuori olisi taidekriitikko, tekstit olisivat aina lempeitä ja ehdottoman kannustavia.