Anne Leppänen

Anne Leppänen

Asuu ja työskentelee Espoossa.

 

Anne Leppänen on valmistunut kuvataitelijaksi Alfa-Art taideoppilaitoksesta vuonna 2012. Hän on toiselta koulutukseltaan VTM, sosiaalipsykologi, ja tehnyt pääosan työurastaan viestinnän tutkijana.

Leppänen tekee kuvituksia, sarjakuvia ja pilapiirroksia, öljyväri- ja akvarellimaalauksia. Hän kertoo usein teoksissaan tarinoita ja kuvaa pieniä hetkiä, joiden ei halua jäädä huomaamatta.

Hän on osallistunut näyttelyihin säännöllisesti ja on muun muassa Kuvittajat ry:n ja Suomen Akvarellitaiteen Yhdistyksen jäsen. Hänen maalauksensa ovat värikkäitä ja esittäviä. Leppänen uskaltaa kertoa teoksissaan herttaisia ja koomisiakin sattumuksia, ja hän sanookin, että hänen tavoitteensa on luoda teoksillaan hyvää mieltä katsojille.

Siinä mielessä en ole naivisti, että kuvaan töissäni tilan ”oikein” ja käytän muutenkin taidekoulutukseni oppeja hyväksi. Teen melko tarkkaa työtä, Leppänen kuvailee.

Hänen teoksissaan sukelletaan metsän siimekseen, oravien kotiin ja leikkeihin.

Jäniksetkin kiehtovat talvisemmin, hiiret kesäisin ympäristöin.