Naivismin Talven ja naivismin klassikon Tyyne Eskon teoksia sekä mielikuvituksellisia minimaailmoita on käynyt katsomassa jo yli tuhatpäinen joukko ihmisiä.
Meillä on ilo järjestää ohjelmallinen viikonloppu, jossa tapaat sekä nykynaivistejamme, kuraattorimme Veikko Halmetojan että nukkekotitaiteilijoita. Kaksi tuttua naivistiamme, Petra Heikkilä ja Kåira, ovat kumpikin laatineet tahoillaan luovuutta ruokkivan oppaan. Nämä kirjat julkistetaan virallisesti festivaalilauantaina Iittalassa.
Helmifestissämme on myös työpajoja, joihin voi osallistua ilman ennakkovarausta vain pääsylipun hinnalla. Lauantaina julkistamme kesän 2023 taiteilijat. Kiehtova viikonloppu siis luvassa – lämpimästi tervetuloa Iittalaan!
OHJELMA
LAUANTAI 11.2.2023
11.30 Kirjajulkkarit: Petra Heikkilä: Luovuusloota ja Kåira: Naivismimaalauksen ABC
12–14 Työpajoja
Hassut nassut -kollaasipaja 2–120-vuotiaille, taiteilija Petra Heikkilä
Ystävänpaiväkortteja tahraviivatekniikalla, taiteilija Kåira
12.30 Kuraattori Veikko Halmetoja esittelee Tyyne Eskon näyttelyn
14.00 Kuraattori Veikko Halmetoja haastattelee naivistitaiteilijoita
16.30 Kesän 2023 taiteilijoiden julkistaminen
Pullakahvit
SUNNUNTAI 12.2.2022
11–16 Salapoliisitehtävä lapsille
11.30–13.30 Ystävänpaiväkortteja tahraviivatekniikalla, taiteilija Kåira
11.30 Intohimona nukkekoti – nukkekotitaiteilijat kertovat harrastuksestaan
12.30–13.00 Nukkekotien esittelykierros
14–16 Nukkekodin viherkasveja -työpaja non stop, Hannele Lemmetyinen
Pullakahvit
—
Naivismin talvi -näyttely on avoinna pe–su klo 11–17 ja myös tapahtuman aikana voimassa pääsymaksut: • peruslippu 10 € • alennuslippu (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat) 8 € • alle 18-vuotiaat maksutta
Lisäsimme avoinnaoloa vielä myös hiihtolomaviikoille 8 ja 9: ke–su 22.–26.2. klo 11–17 ja ke–su 1.–5.3. klo 11–17
Panu Hemminki asuu ja työskentelee Lapualla. Panu Hemmingillä on pitkä ura taiteilijana alkaen jo 1990-luvulta. Hän on maalannut enimmäkseen naivistisella tyylillä, mutta tehnyt myös maisemamaalauksia ja abstrakteja töitä. Hänen tuotantonsa merkittävä piirre on surrealismin ja pohjalaisuuden yhdistäminen ja hän on luonut oman pohjalaiseksi surrealismiksi kutsumansa tyylisuunnan. Panu Hemminki on osallistunut Iittalan näyttelyyn kaksi kertaa.
Panu, mikä veti sinut naivismin pariin ?
Sanoisin, että yleinen positiivisuus, leikkimielisyys, huumori ja iloisuus. Elämänasenteellani tykkään purjehtia “optimistijollalla elämän merellä”. Tästä tulikin mieleen, että optimistijollaa en ole vielä teoksiini maalannut. Täytyypä vielä maalata sellainen jossain vaiheessa. Ja tietenkin sitten vastapainoksia samaan maalaukseen pessimistijolla. Miltähän sellainen mahtaisi näyttää ? Olen sitä mieltä, että naivismissa on asennetta, jota maailmaa tarvitse.
Lisäksi on ollut todella hienoa päästä naivistien yhteisöön mukaan. Jokainen taiteilija tarvitsee yhteisönsä. Yhteisöllinen energia antaa todella paljon.
Ketkä taiteilijat ovat vaikuttaneet sinuun ?
Itseeni on vaikuttanut paljon naivismin lisäksi surrealismi ja erityisesti SalvadorDali. Sanoin jopa nuorena, vuonna 1989, että sinä päivänä kun Dali kuoli (1989), minä synnyin suurrealistina. Pidän myös Rene Magrittesta, jonka tapa tehdä surrealistista taidetta on sekä yksinkertaista, että puhuttelevaa.
Naivismin alueella luonnollisesti Henri Rousseau on ollut tärkeä. Suomalaisista klassisista taiteilijoista pidän HugoSimbergistä. Johtuen siitä, että olen kotoisin ja asun Pohjanmaalla, ovat myös pohjalaistaiteilijat olleet aina merkittäviä. Heistä voisin nostaa esille Veikko Vionojan, Armas Vainion, Juhani Palmun ja Soile Yli-Mäyryn. Kaikesta Palmun tuotannosta en ole niin kiinnostunut, mutta se mistä pidän, on värimaailma sekä pohjalaisen avaruuden ja tilan kuvaaminen. Soile Yli-Mäyryn teoksissa viehättää voimakkaat värit vaikka itselle abstraktio ei ole ollut koskaan oma juttu. Pidän enemmän figuratiivisesta taiteesta, koska siinä voi kertoa tarinaa.
Voitko nostaa jotain taideteosta tai taideteoksia, jotka ovat erityisesti vaikuttaneet sinuun tai inspiroineet sinua ?
Niitä on monta, mutta tässä voisin nostaa esille kolme:
Rene Magritte: Ihmisen poika. Pidän siitä, että Magritten maalauksissa on samaan aikaan yksinkertaisuutta ja syvyyttä. Teoksissa on tarinallisuutta ja arvoituksellisuutta, jonka teoksen nimi avaa. Esimerkiksi tässä teoksessa se kuinka “ihmisen poika” – nimen voi esimerkiksi liittää kuvassa olevan mystisen omenan Raamatun paratiisin kiellettyyn omenaan ja kuinka se on arkipäiväisessä hahmossakin läsnä. Mutta tähän on monia muitakin tulkintoja. Magrittella teos syntyy vasta katsojan mielessä ja teos haastaa vuorovaikutukseen katsojan kanssa.
Salvador Dali: Muiston pysyvyydestä (1931). Surrealismin klassikkoteos, joka pysäyttää joka kerta ja saa ajattelemaan.
Salvador Dali: Kansalaissodan ennakkovaroitus – Premonition of civil war (Soft construction with boiled beans, 1936). Teos joka sai minut kiinnostumaan surrealismista nuorena. Se on visuaalisesti todella vaikuttava ja siinä yhdistyy yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen hienolla tavalla.
Onko mikään muu maalaustyyli kiehtonut naivismin lisäksi ?
Minua on aina kiinnostanut taiteessa rohkeus kurkottautua näkyvän ulkopuolelle. Ja siksi kuten aikaisemmin mainitsin niin surrealismi on ollut hyvin merkityksellinen. Siksi olenkin tuonut omiin naivistisiin teoksiini surrealistisia elementtejä. Samaa ajatusta, mutta hieman eri näkökulmasta on myös symbolismissa ja siksi se on myös kiinnostanut. Esimerkiksi voisi nostaa vaikka Hugo Simbergin tunnetut teokset.
Mitkä teemat ovat juuri tänään eniten mielessä maalatessasi ?
Suvaitsevuuden ja avarakatseisuuden korostaminen on paljon juuri nyt ajatuksissani. Asun itse Lapualla ja hiljattaiset paikalliset tapahtumat liittyen sukupuolivähemmistöjen tapahtumien häiritsemiseen ovat painaneet mieltä. Koko alue on nähty negatiivisessa valossa muutamien ihmisten toiminnan vuoksi. Itse kaupungin mottona on jo pitkään ollut vahvuutena välittäminen.
Lisäksi itseen vaikuttaa myös Ukrainan sota ja siksi mielestäni on tärkeää korostaa töissäni rauhan symboleja. Taiteen pitää heijastaa omaa aikaansa.
Mikä ilahduttaa sinua tässä ajassa ?
Minusta on ollut hienoa nähdä kuinka näin vaikeina aikoinakin puhalletaan yhteen hiileen. Eurooppalainen yhteishenki ja yhteisten länsimaiset arvojen puolesta taisteleminen lämmittävät mieltä. Taistellaan yhdessä vapaan maailmaan puolesta ja on hienoa nähdä, että mustien pilvien lisäksi on myös auringonpaistetta
Mikä tekee sinut surulliseksi tässä ajassa ?
Se, että sotimista tapahtuu näinkin lähellä ja kuinka valtioterrorismi ja orwelilainen maailmankatsomus leviää vaikka toivoi sen jo olleen katoamassa.
Mitä annettavaa naivismilla on mielestäsi tälle ajalle ?
Toivon näkökulma, eli se että ei anneta periksi vaan uskotaan parempaan. Ajatellaan myönteisesti ja etsitään niitä pieniä valopilkkuja elämästä. Joskus voi unohtaa harmaan arjen ja antaa taiteen ilahduttaa – siinä on juuri naivismin voima.
Joskus tuntuu siltä, että edelleen monella on käsitys siitä, että taidenäyttelyyn pitää tulla puku päällä. Naivismi madaltaa kynnystä. Jossain määrin taide voi olla kirkon korvike.
Mihin suuntaan sinun mielestäsi naivismin taidemuotona pitäisi mennä ?
Minusta naivismin pitäisi olla kuin puu joka rönsyilee moneen suuntaan. Monimuotoisuudessa on naivismin voima. Pitää tulla erilaisia tyylejä ja ilmaisutapoja. Minusta ei kannata ripustautua “klassiseen naivismiin” vaikka sillekin on luonnollisesti oma paikkansa.
Digitaalinen taide – uhka vai mahdollisuus naivismille ?
Kuten edellä mainitsin naivismin voima on mielestäni monimuotoisuudessa ja kaikki uudet ideat ovat aina tervetulleita eli miksipä ei. Mielenkiintoista nähdä millaista voisi olla digitaalisesti tehty naivismi. Itse en ehkä ole vielä valmis siirtymään siihen suuntaan vaan pidän maalaamisesta. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa… Yksi uusi mielenkiintoinen aspekti jonka digitaalisuus voisi tuoda on vuorovaikutteisuus – siinä on jotain kiehtovaa, jonka ympärille voisi rakentaa jotain.
Salvador Dali – Kansalaissodan ennakkovaroitus- Premonition of civil war (Soft construction with boiled beans) : https://philamuseum.org/collection/object/51315, Philadelphia Museum of Art, USA
Sari Niininen on hattulalainen nukkekotiharrastaja. Hän näki kymmenvuotiaana ensimmäisen itsetehdyn 1/12-mittakaavan nukkekodin. Se teki lähtemättömän vaikutuksen ja jäi vuosiksi kytemään hänen mieleensä. Ajan ja vuosien kuluessa Sari tiesi, että jonain päivänä hänkin tekee oman nukkekodin.
Sarin ensimmäisen talon rakentaminen vanhaan liinavaatekaappiin alkoi 2000-luvun alkupuolella, ja sen jälkeen ihana nukkekotimaailma onkin vienyt täysin mennessään. Taloja on useita, eikä loppua harrastukselle näy.
Ohessa on kuvia Sarin teoksesta Herra Junghansin kelloliike. Miniatyyrimaailma on rakennettu kahteen kerrokseen seinäkelloon. Kun kurkistaa sisälle, näkee Herra Junghansin liikkeensä tiskin takana kellojen ympäröimänä.
Herra Junghansin kelloliike ja 19 muuta minimaailmaa on nähtävissä Naivismin talvi -näyttelyssä Iittalan vanhalla puukoululla 2.12.2022-26.2.2023 pe-su klo 11-17.
Näyttelyn aukioloajat ja lippujen hinnat löydät täältä.
Tyyne Esko (1920–2011) oli kokkolalainen naivisti ja ITE-taiteen klassikko. Hän aloitti uransa kauniiden kukkasten ja pohjalaistalojen kuvaajana. Kun palaute oli vaimeata, löytyi maalausten aiheiksi sosiaaliset epäkohdat. Arvostelun kohteeksi joutuivat vallanpitäjien ja poliitikkojen ahneus sekä ihmisten pöyhkeily. Tyyne Esko muutti kuviksi kokemuksensa raskaasta työstä, epäoikeudenmukaisuudesta ja köyhyydestä.
Hän maalasi myös runojen ja balladien innoittamana omia kokemuksiaan maalauksiksi. Niiden haaveellisessa tunnelmassa värien harmonia, tasapainoisuus ja tarkka rytmi säilyivät aivan yhtä lailla kuin rankemissakin aiheissa. Hänen maalauksissaan on huumori läsnä ja joskus myös iskulauseita.
– On hienoa saada Iittalaan esille yhtenäinen sarja Tyyne Eskon tärkeimipiä teoksia. Hänen teoksissaan valtaapitävät saavat huutia ja yhteiskunnan epäkohdat näyttäytyvät julmalla tavalla, sanoo kuraattori Veikko Halmetoja.
Tyyne Eskon työt ovat lainassa Saarijärven museolta Naivismin talvi -näyttelyssä.
Toinen teema Naivisimin talvessa ovat miniatyyrimaailmat. Ministely tai nukkistelu on askartelua, josta muodostuu monesti edelleen täydentyviä ja muuttuvia taideteoksia. Lasilyhtyyn tai kukkaruukkuun on mahdollista rakentaa kokonainen maailma, jossa vain mielikuvitus on rajana. Veikko Halmetoja toteaa, että tekemisen ilo näyttäytyy näyttelyn teoksissa parhaimmillaan.
– Nukkekotien maailma kuljettaa varmasti jokaisen katsojan fantasiaan, jossa kodit ovat hurjia ja romanttisia, hän toteaa.
Miniatyyrimaailmat on koonnut näyttelyyn hattulalainen Hannele Lemmetyinen, joka itse aloitti nukkekotiharrastuksen eli nukkistelun 10 vuotta sitten. Hän päätyi harrastuksen pariin tuttavansa kautta, jonka luona näki ensimmäistä kertaa elämässään aikuisten nukkekodin. Lemmetyisen mielestä se oli taideteos.
– Olen itse pitänyt esillä tätä ajatusta, että askartelukin on tapa tehdä taidetta. Nukkekotiharrastukselle voi olla monenlaisia lähtökohtia. Toiselle se on perinteisempää nukkekotiharrastusta, toiselle miniatyyrimaailmojen tai dioraamojen luomista. Yhteistä tekijöille usein on käsityöhenkisyys tai se, että arvostaa käsintehtyä. Myös roskasta aarteiden luominen on tyypillistä, ja harrastuksen myötä kehittyykin oikea nukkekotisilmä. Silloin kauppojen hammasharjatelineetkin alkavat näyttää nukkekodin kirjahyllyiltä, Lemmetyinen kertoo.
Hannele Lemmetyinen järjestää nukkekotikursseja sekä lapsille että aikuisille. Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös työpajoja, joista ensimmäinen on heti näyttelyn avauduttua lauantaina 3.12.2022. Lisää työpajoja on luvassa myös vuoden vaihduttua.
Esillä on myös hyvä valikoima perinteistä naivismia aiemmilta kesiltä tuttujen tekijöiden voimin. Monessa teoksessa on talvi ja pakkanen paukkuu aivan kuin lapsuuden jouluina!
Naivismin talvi -taidenäyttely avautuu perjantaina 2.12.2022 Iittalan puukoululla ja on avoinna helmikuun 26. päivään saakka. Näyttely on avoinna viikonloppuisin kolmen kuukauden ajan. Aikaisemmista vuosista poiketen myös perjantai on näyttelypäivä. Työpajoista ilmoitetaan nettisivuillamme.
Esa Leppänen (s. 1967) asuu ja työskentelee Kuusamossa ja Lehtimäellä.
Esa Leppänen tekee sekä naivistisia maalauksia sekä nykyään myös naivistisia veistoksia.Esa on osallistunut ensimmäistä kertaa Naivistit Iittalassa näyttelyyn vuonna 2016 ja on ollut vakiovieras näyttelyssä siitä asti.
Esa, mikä veti sinut naivismin pariin ?
Se tuntui helpolta ja luonnolliselta asialta, koska pikkupojasta asti olen ollut kiinnostunut kuvataiteista. Alussa itsellä oli kova halu tehdä valokuvantarkkaa maalausta, mutta se ei oikein onnistunut ja kamppailin asian kanssa 10-15 vuotta. Sitten kun olin käynyt täällä Iittalassa huomasin, että asioita voi tehdä rehellisen erinäköisesti ja ei tarvitse olla valokuvantarkkaa ilmaisua oman näkemyksensä ilmaisuun. Sellaisen ilmaisun hakeminen tuntui silloin aikanaan oikealta, mutta enää se ei ole välttämätöntä ja ennen kaikkea olennaista.
Olen myös kiinnostunut veistotaiteesta ja siksi olen alkanut tekemään myös naivistisia veistoksia, jotka ovat antaneet yhden kielen lisää ilmaista itseäni. Naivismin yksi hienouksista on se, että siinä on niin monta tyylilajia ja kaikille löytyy jotain.
Ketkä taiteilijat ovat vaikuttaneet sinuun ?
Heitä on monta, mutta olen aina pitänyt esimerkiksi Kimmo Kaivannosta. Erityisen tärkeitä ovat olleet myös suomalaiset naivistiset kuvataiteilijat kuten Kalervo Palsa, Martti Innanen, Martti Lehto ja Hannu Riikonen. Palsan tuotanto on hieman synkkää, mutta toisaalta se on todella ilmaisuvoimaista, mikä on kiehtovaa ja jossain määrin voin pitää häntä jopa esikuvanani.
Voitko nostaa jotain taideteosta tai taideteoksia jotka ovat erityisesti vaikuttaneet sinuun tai inspiroineet sinua ?
Vaikea ottaa yhtä esille yhtä, mutta Martti Innasen 90-luvun alkupuolen maalaukset ovat aina olleet hyvin inspiroivia. Pidän niiden rehellisen karusta meiningistä, joka viehättää.
Onko mikään muu maalaustyyli kiehtonut naivismin lisäksi ?
Itselle naivismi on ollut se omin, mutta realismista olen myös aina pitänyt ja siksi pyrinkin valokuvantarkkaan ilmaisuun aluksi. Wrightin veljesten lintumaalaukset ovat inspiroineet siihen suuntaan jo nuoresta pitäen.
Mitkä teemat ovat juuri tänään eniten mielessä maalatessasi ?
Juuri nyt mielessä on loma. Olen ajatellut pitää touko-syyskuun lomaa maalaamisesta. Sitten tarkoitus olisi jatkaa jostain humoristisesta teemasta. Erityisesti mielessä on ollut jonkinlainen humoristinen luontoaihe. Lisäksi miesten ja naisten välisiä suhteita olisi mielenkiintoista käsitellä humoristisin keinoin. Siinä riittää ammennettavaa.
Mikä ilahduttaa sinua tässä ajassa ?
Itseäni ilahduttaa tänään se kun kukaan ei valita mistään mitään ja ei itsekään tarvitse.
Mikä tekee sinut surulliseksi tässä ajassa ?
Tekee surulliseksi kun tulee valitettua pienistä asioista vaikka ei tarvitsisi. Ehkä se on vähän sama myös meillä kaikilla.
Mitä annettavaa naivismilla on mielestäsi tälle ajalle ?
Mielestäni paljon, mutta ne joille se antaisi ehkä eniten eivät seuraa taidetta ja se on valitettavaa. Naivismi antaa sellaisen “perus-humoristisen pläjäyksen” ja auttaa ihmisiä unohtamaan turhat ilkeilyt. Itse olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi keskittyä elämässä maalamaan ja viihdyttämään toisiaan.
Mihin suuntaan sinun mielestäsi naivismin taidemuotona pitäisi mennä ?
Naivismissa on nykyään niin monta alalajia, että ei oikein osaa sanoa mikä on nousussa tai laskussa. Tärkeää on se, että olisi monia eri suuntia, koska se antaa enemmän katsojille. Monimuotoisuus ja moniäänisyys on naivismin voima.
Itselle naivistiset veistokset ovat olleet uusi mielenkiintoinen aluevaltaus. Valitettavasti monesti ne vielä kategorisoidaan ITE-taiteeksi, mikä on omasta mielestäni turha rajanveto. Tämä on hieman yllättävää, koska naivistisia veistoksia on ollut jo pitkään. Esimerkiksi voisin nostaa vaikka Hannu Riikosen tunnetut teokset. Tosin on totta, että veistoksia on ollut merkittävästä vähemmän kuin maalauksia ja veistoksia saisi olla enemmän. Onneksi tässä suhteessa on tapahtunut positiivista kehitystä.
Yhdeksi uudeksi alueeksi voisin ottaa esille moottorisahaveistämisen. Moottorisahaveistäjissä on monia, jotka voisivat olla myös naivistien piirissä. Tämä tuli esille Pellossa, jossa olin hiljattain aiheeseen liittyvässä veistotapahtumassa. Siellä jopa tuomaristo nosti esille sen, että jossain teoksissa on naivistisia piirteitä
Digitaalinen taide – uhka vai mahdollisuus naivismille ?
Vaikea sanoa. Itsellä ei ole ollut kiinnostusta, mutta olen sitä mieltä, varmasti digitaalisestikin voi tehdä naivismia ja kyllä se naivismiin tyylisuuntana mahtuu. Digitaalisen taiteen menetelmistä itselle on ehkä tutuin videokamera, jolla olen tykännyt kuvata omia teoksiani, mutta en ole koskaan ajatellut tätä kuvaamista taiteen kulmasta.
Haastattelu tehtiin Iittalan Lasimäellä Kuvataiteen päivänä 10.7.2022.
Naivistit Iittalassa -säätiön kesänäyttelyssä kurkotetaan tänä vuonna taivaisiin. Näyttelyn nimi on Taivas kattona, ja se on, jos mahdollista, entistäkin värikylläisempi. Näyttelyn kuraattori Veikko Halmetoja viittaa näyttelyn nimellä unelmiin, jotka voikukan hahtuvien tapaan lentävät kohti korkeuksia. Aivan kuten Kati Mikolan maalauksessa, joka on tämän kesän näyttelyn julisteessa.
– Nimi viittaa toiveisiin ja haaveisiin, jotka voivat nyt pandemian hiipuessa toteutua. Näen että jokaisen ihmisen on syytä saada tilaisuus haaveilla ja sukeltaa unelmiin. Siksi vain taivas on kattona.
Upeita taiteilijoita, hienoja teoksia ja hyvää kesämieltä – niistä on Iittalan kesänäyttely tehty. Veikko Halmetojan mukaan näyttelyssä on paljon perinteistä Iittalan ydintä, vahvaa ja vakaata naivismin henkeä. Klassista naivismia, jossa maaseutu näyttäytyy lintukotona ja jossa kissoilla ja koirilla on paljon inhimillisiä piirteitä. Toisaalta mukana on myös pieniä, uusia juttuja. Kuten esimerkiksi videoteos sekä valokuvataidetta.
– Tämä ei ole iso muutos viidenkymmenen taiteilijan joukossa, mutta koen uusien tekniikoiden laajentavan mukavasti käsitystä naivistisen taiteen olemuksesta, Halmetoja sanoo.
Uudet taidemuodot löytyivät kahta kautta. Videotaiteilija Saija Mäki-Nevala tarjosi itse teostaan näyttelyyn hakuprosessin kautta. Lydia Toivasen valokuvat taas löytyivät Instagramin kautta. Halmetoja alkoi seurata Toivasta sosiaalisessa mediassa ja löysi tämän teoksista naivistisia sävyjä, huumoria ja leikkimieltä.
– Kutsuin mukaan myös yhden erityistä tukea tarvitsevan taiteilijan, Aleksiina Salmen. Osa hänen teoksistaan on selkeästi naivistisia, mutta mukana on myös sarja maalauksia, jotka lähentelevät realismia. Koen, että esimerkiksi kehitysvammaisten ja autismin kirjon taiteilijoiden tulee voida osallistua kaikkiin näyttelyihin, ei vain heille itselleen räätälöityihin tapahtumiin.
Veikko Halmetoja kuratoi Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn nyt toista kertaa.
Naivistit Iittalassa -säätiön kesänäyttelyn Taivas kattona julisteen on maalannut ihanien eläinhahmojen maalari, Kati Mikola.
Kati Mikolan maalauksissa on yleensä tarina taustalla. Hän ei kuitenkaan halua maalauksen nimellä paljastaa, minkälainen hänen tarinansa on. Mikola haluaa jättää katsojalle vapauden tehdä oma tulkintansa.
– Kun maalauksessa on enemmän porukkaa, voi tarinakin olla vaikka minkälainen. Oman tarinani haluaisin pitää salaisuutena. En aina onnistu siinä, mutta siihen pyrin.
Hyvin usein tarinat luotaavat jostain näkökulmasta lapsuuden tapahtumia. Niin myös Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn julisteeseen valittu Nallen puhallus. Maalauksessa suloinen nalle istuu puhalluskukkakedolla puhaltamassa voikukan hahtuvia ilmaan.
– Halusin tehdä mahdollisimman realistisen maiseman, johon voisi kuvitella itsekin menevänsä puhaltamaan puhalluskukkaa. Ja että maisema olisi myös mahdollisimman viehättävä, vaikka ei voikukista niin tykkäisikään. Lapsuudessahan puhalluskukkia puhallettiin, ja yleensä samalla toivottiin jotain, hän kertoo.
Alunperin maalauksessa ei pitänyt olla nallea ollenkaan, vaan ketunpoikanen. Jostain syystä kettu ei vain ottanut hahmottuakseen kankaalle. Niinpä aloitettu maalaus lojui hyllyllä pitkät ajat, ja taiteilija vilkaisi sitä välillä ihmetellen, mitähän tuostakin tulisi.
– Nalle tuli mieleen sitten vaikean mutkan kautta. Karhunpennuthan on aivan syötävän ihania, varsinkin kun ne seisoo kahdella jalalla ja melkein lähtevät kävelemään. Sitten kun päätin tehdä karhun ketunpoikasen tilalle, tuli maalauskin valmiiksi. Ihan kiva, että se valittiin julisteeseen, Mikola pohtii.
Karhumaalauksia Mikola on tehnyt ennenkin, satoja. Karhu oli yksi ensimmäisiä eläinhahmoja pupun ja ketun rinnalla. Vähitellen kolmikko ystävystyi, niillä oli yhteisiä ongelmia ratkottavanaan. Sitten ne alkoivat seikkailla yhdessä.
Vuosien kuluessa kolmikko on ehtinyt kokea jos minkälaisia seikkailuja ympäri maapalloa. Mukaan on tullut myös muita eläimiä. Esimerkiksi Monte Carlo -maalauksessa Timo Mäkinen ajaa Minillä ja mäyrä ottaa valokuvaa.
– Monte Carlo on hieno paikka, siellä korkealla. Olen käynyt siellä, tosin en Monte Carlo -rallin aikaan, Kati Mikola kertoo.
Uusin eläin maalauksissa on saukko. Iittalassa saukko on mennyt uimaan, mutta jäänyt tarkastelemaan, ovatko lakatut kynnet ehtineet kunnolla kuivumaan. Yhdessä maalauksessa Saukkoneiti on jäänyt rannalle katsomaan, kuinka ystävyskolmikko Kettu, Pupu ja Nalle lähtevät soutelemaan. Saukon voi nähdä myös pupun kanssa ongella.
– Saukko tuli mukaan kuvioihin viime kesänä. Se tuli ihan siitä, että minulla oli maalauksia esillä Kouvolassa, Kuusankoskella. Kymenlaakson maakuntaeläin on saukko, joten maalasin saukkoja kouvolalaisille, länsirannikolla Sauvossa asuva taiteilija kertoo.
Kati Mikola on kolmivuotisen taidekoulun käynyt muotokuvamaalari. Tilausmuotokuvia hän on maalannut jo 40 vuotta. Ateljee ja koti ovat samassa, isossa entisessä kansakoulurakennuksessa, johon mahtuu hyvin myös puoliso Lauri Lahtisen ateljee ja työt.
Eläinhahmojen maalaamisen Kati Mikola kokee vapauttavana. Eläimiä erilaisissa puuhissa maalatessaan hän kokee rentoutuvansa.
– Kukaan ei voi tulla sanomaan, että ei tuo kyllä ole yhtään näköinen.
Eläinhahmojen tekeminen on hauskaa, mutta totista työtä. Hahmot eivät tule ihan tuosta vaan, niitä täytyy miettiä. Myös Mikolan tekniikka vaatii aikaa, sillä hän maalaa useita kerroksia. Hahmo saattaa muuttua täysin maalauskertojen välillä, jopa ihan kokonaan eri eläimeksi, kuten kävi Nallen puhallukselle.
– Maalaan öljyväreillä, enkä ole kokenut tarvetta vaihtaa. Minulle öljyvärit on ehdoton materiaali, ihanteellinen, sillä aina voi maalata lisäkerroksen.
Naivistit Iittalassa -kesänäyttely on Kati Mikolalle tärkeä näyttely. Hän on ollut mukana vuodesta 2013, vain yksi kesä on jäänyt välistä. Hänelle tärkeää on se, että näyttelyssä käy paljon ihmisiä. On mukava viedä taulut esille, kun tietää, että moni käy ne katsomassa. Sen rinnalla myyntikin on sivuroolissa.
– Sitä ei voi kiistää, että Iittalasta myös ostetaan. Onhan se helpotus taloudellisesti olla mukana. Mutta ei sitä tyhjille katsomoillekaan viitsisi laittaa maalauksia esille. Iittalasta saa myös paljon palautetta, yleensä positiivista.
Mikolaa ilahduttaa, että naivistisen taiteen arvostus on kasvanut. Hänelle itselleen ei ole merkitystä, mihin kategoriaan kukin tekijä lasketaan kuuluvaksi. Mutta niin sanottujen varteenotettavien taiteiden nyrpistely itseoppineiden maalareiden taiteelle ei ole tuntunut hyvältä.
– Kun nähdään se arvo, sanomakin tulee aivan toisella tavalla esille.
Mikolalle itselleen maalauksissa tunnelma on tärkeä, ja se että tunnelma välittyy. Tarina voi vaihtua katsojan mukaan, mutta tunnelma on hänelle se vahva juttu, jonka hän haluaa välittää maalaamalla.
– Joskus onnistun siinä paremmin, joskus kehnommin. Mutta se on se, mihin töilläni tähtään, hän sanoo.
Naivistit Iittalassa – Taivas kattona -kesänäyttely on avoinna joka päivä klo 10–19, 28.8.2022 asti. Lue lisää: https://naivistit.fi/nayttelyinfo/
Kuvanvalmistusta ammattioppilaitoksessa opettanut Riikonen on taiteilijana itseoppinut. Hän aloitti dadaismi- ja poptaidevaikutteisilla esinekollaaseilla 1970-luvulla. Riikosen tyyliä luonnehditaan usein naivismiksi, mutta hän itse määrittelee tyylinsä laajemmin.
Runsaasti näyttelyitä pitäneen Riikosen töitä oli ensi kerran esillä Nuorten näyttelyssä 1970. 1980-luvulla Riikonen alkoi tehdä maalattuja puu- ja sekatekniikkaveistoksia sekä reliefejä. Noina vuosina hän kokeili myös video- ja tietokonetaidetta. 1990 mukaan tulivat veistosinstallaatiot. Riikosen taidetta on ollut esillä muun muassa Itäkeskuksen metroasemalla Helsingin juhlaviikoilla, Mäntän kuvataideviikoilla sekä Pärnun kansainvälisessä kutsunäyttelyssä. Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyissä Riikonen on ollut mukana aivan näyttelyn alkuvuosista aina 2000-luvulle. Yksityisnäyttelyitä on ollut muun muassa Galleria Sculptorissa, Mikkelin, Oulun, Keravan ja Hämeenlinnan taidemuseoissa sekä BELA Biennalissa Portugalissa.
Naivismin talvi -näyttelyyn saamissamme Hannu Riikosen kookkaissa, 1980-luvuilla syntyneissä akryylimaalauksissa on vahva, synkän runsas ja patinoitunut sotienjälkeinen värimaailma. Kaupunkinäkymät ovat aiheiltaan ja tunnelmiltaan tiiviitä, diagonaalit voimakkaita ja henkilöhahmot plastisia ja reheviä, niin kuin kuvien 1950-luvun autotkin. Ainoana veistoksena näyttelyssämme esillä oleva teos Vastahankaan sopii niin ikään Riikosen ”katukuvaan”.
Riikosen esittävät teokset käsittelevät usein yhteiskunnallisia teemoja pienen ihmisen näkökulmasta ja esimerkiksi suomalaisuuden olemusta. Ihmishahmot ovat enemmän tyyppejä kuin persoonia.
Kriitikko Hannu Castrén on kuvannut Riikosen veistoksia piikiksi runsaassa lihassa. Castrén on verrannut Riikosen pulleita figuureja Picasson 1920-luvun surrealistisiin, mutta antiikin perinnettä jatkaviin hahmoihin, ja Aaltosen Hämeensillan veistoksiin. Myöhemmissä abstraktimmissa veistoksissa on kaksoiskuvamaisuutta, ne peilautuvat symmetrisesti eri suuntiin.
Naivismin talvi -näyttelyssä on esillä myös valokuvaaja Stefan Bremerin naivistisia valokuvateoksia 1970-luvulta nykyhetkeen sekä nukketaiteilija Suvi Vasaman pandemia-aikana luomia paperilaminointiveistoksia. Alakerran saleissa on ihailtavana myös laaja otos Suomen nykynaivistien teoksia. Lauantaina 5.3. näyttelyssä vierailevat kaikki yksittäisnäyttelyiden taiteilijat eli Riikonen, Vasama ja Bremer, kuraattori Veikko Halmetojan esitteleminä. Saman päivän aikana on mahdollisuus tavata myös muita talvinäyttelyssä mukana olevia upeita nykynaivistejamme!
Näyttelystä voi ostaa teoksia, ja osa on hankittavissa kotiin myös taidelainaamon kautta.
”Saisinko kertoa?” -näyttelyyn kootut teokset on tehty vallitsevana pandemia-aikana. Teoksissa on erityisesti pinnalla nykyhetken koettelemuksien herättämät tuntemukset ja ajatukset, kuten tunne eristyneisyydestä tai näkymättömästä uhasta. Mukaan mahtuu kuitenkin myös iloa ja kiitollisuutta, sekä minuuden kohtaamista. Teosten naiivi nukkemaisuus on lohdullista ja saa synkätkin teemat esiintymään keveämmässä valossa.
Suvi Vasama on entinen hämeenlinnalainen, nykyään Helsingissä asuva paperitaiteilija. Hänen taidetaustansa juuret ovat nukketeatterissa, joka on kiehtonut Vasamaa nuoresta pitäen. Viehätys alaan kasvoi aikuisiällä, kun Vasama sai seurata teatterissa nukentekijänä työskentelevän äitinsä kädenjälkeä. Kiinnostus kasvoi niin suureksi, että se vei Vasaman Turun taiteen ja viestinnän oppilaitokseen, josta hän valmistui nukketeatteriohjaajaksi. Kun Vasaman äiti jäi eläkkeelle, siirtyi Suvi Vasama hänen paikalleen, Hämeenlinnan teatterin tarpeisto- ja nukentekijäksi. Tässä työssä Vasama pysyttelikin 20 vuotta.
Suvi Vasaman juuret teatterinukkejen parissa ilmenevät vahvasti hänen veistoksissaan, joiden teossa on hyödynnetty teatterissa opittuja taitoja. Veistokset on toteutettu paperilaminointitekniikalla, eli liimaamalla paperia kerroksittain. Ensin hahmosta muodostetaan pää ja kädet, jotka kiinnitetään rautalangasta valmistetun vartalon runkoon. Hahmon lopullinen ulkomuoto rakentuu tukirakenteiden, akryylimaalin ja lukuisten paperikerrosten myötä. Muotoiluprosessi on hidas ja työläs: Yhden veistoksen luomisessa vierähtää keskimäärin kaksi kuukautta.
Koska tekoprosessi on aikaa vievä, ehtii Vasama käymään läpi sen aikana laajan skaalan tunteita. Vasama ei suunnittele tai luonnostele teoksia etukäteen, vaan ne syntyvät hänen ajatuksistaan, joista muodostuu vuoropuhelu työskentelyn aikana. Vasama kokee, että teokset käyttävät hänen käsiään saadakseen oman äänensä kuuluviin. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa, jonka hahmo haluaa välittää katsojalle.
Naivismin talvi -näyttelyssä on esillä myös pitkän linjan kuvataiteilijan Hannu Riikosen kaupunkimaalauksia 1980-luvulta sekä valokuvaaja Stefan Bremerin naivistisia valokuvateoksia 1970-luvulta tähän päivään. Alakerran saleissa on ihailtavana myös laaja kirjo Suomen nykynaivistien teoksia. Näyttelystä voi ostaa teoksia, ja osa on hankittavissa kotiin myös taidelainaamon kautta.
Käytämme evästeitä parantaaksemme verkkosivustomme toimivuutta ja parantaaksemme käyttökokemusta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
