Ira Grünfelder

Ira Grünfelder, s. 1969
Asuu ja työskentelee Espoossa
iragrunfelder.wordpress.com

 

Ira Grünfelder on valmistunut vuonna 2016 keramiikka-artesaaniksi. Hän on perustanut ja pyörittää toiminimeä TaikaSavi, joka tekee savesta sekä käyttö- että taide-esineitä. Grünfelder on osallistunut vuoden 2016 jälkeen muutamiin näyttelyihin, mutta kokee taiteilijana olevansa vasta uransa alussa.

Hänen veistoksensa ovat erilaisilla käsinrakennettuja koira- ja hevoshahmoja. Mielikuvitukselliset lasitteet ja pintaan liitetyt koriste-elementit tekevät satueläimistä yksilöitä. Sekä koirat että hevoset viihtyvät kuitenkin usein isoissa laumoissa ja näyttelyssä saattaa törmätä vaikka parveen rullalautailevia vauhdikkaita koiria.

Grünfelder vietti lapsuutensa hevostallilla ponien, kissojen ja koirien ympäröimänä. Eläimet ja varsinkin hevoset ovat lähellä hänen sydäntään, ja veistoksiensa kautta hän herättelee eloon lapsuutensa muistoja.

Grünfelder on asunut Ranskassa ja Karibialla Saint Martinin saarella. Hän kertoo olevansa haitilaisen kuvataiteen suuri ihailija.

Karibian eksotiikka ja värikkyys, sekoitettuna suomalaiseen kulttuuriin, sitä taiteeni on, hän sanoo.

Teoksiaan hän kuvailee esittäviksi ja leikkimielisiksi.

Veistoksissani tärkeintä on elävyys, iloisuus ja symmetria. Muotokieleni on esittävä. Pidän kokeellisesta värien käytöstä värittämällä veistokset lasitteiden lisäksi akryyliväreillä, kultalehdillä ja mitä mieleen juolahtaa.

Ira Grünfelder – Karkumatkalla: Tuisku
Keramiikka, 2020