Julistetaiteilijana aito ja tinkimätön naivisti – Marit Björnegran
Juhla-asuinen Iittalan vanha puukoulu on Marit Björnegranin maalauksessa kepeästi hymyilevä juhlatalo täynnä elämää. Ruusukranssi koristaa sen räystäitä, ikkunoista kurkistelevat iloiset näyttelyvieraat ja piha on täynnä iloista juhlahumua. Kuumailmapallo taivaalla, kissoja, ilmapalloja ja kiireetöntä jutustelua. Juhlan aihe on kirjattu kirjaan ja gallerian merkki on maalattu viereen. Onhan radiotoimittajakin haastattelua tekemässä.
– Ruusuköynnöksiä täytyy olla, kun on juhlat, sanoo taiteilija Marit Björnegran, ja jatkaa, että kolme penkillä istuvaa naista, jotka nauravat hulluna voivat olla joko koulun entisiä opettajia tai nykyisiä työntekijöitä. Katsoja saa valita.
Pihamaan ja talon ihmisjoukosta saattaa löytää tuttuja henkilöitä. Onko heidät maalattu joku tietty henkilö mielessä on sitten toinen juttu.
Juhlakansaa alkoi tulvia
Maalaamisen Björnegran aloitti netistä löytyneestä valokuvasta, joita ei taiteilijan mukaan edes ole paljon. Talo on hänen mielestään takaa nätimpi, joten siksi kuvakulma on siitä suunnasta. Ja sitten alkoi juhlakansaa tulemaan, koulun ikkunoihin ja pihamaalle. On pyörätuolilla liikkuva henkilö, on eri maiden kansalaisia – kaikki ovat tervetulleita. Portailla seisovaan naishahmoon Björnegran toteaa tulleen jotain samaa kuin edesmenneessä Arja Heinäsessä.
– Ja pitkät jonot, ne täytyi tähän maalaukseen tallentaa. Eräissä avajaisissa menimme tyttäreni kanssa naulakon taakse piiloon, kun ovet avattiin ja ihmiset alkoivat vyöryä sisälle näyttelyyn.
Björnegranille julisteteoksen maalaaminen oli kunniatehtävä, jota oli kiva maalata. Toistaiseksi se on silläkin tavalla ainutlaatuinen teos, että hän ei yleensä tee tilaustöitä. Juhlavuoden julisteen maalaus on itse asiassa ensimmäinen ja ainoa tilaustyö, jonka hän on koskaan tehnyt.
– Joskus joku on yrittänyt ehdottaa, että etkö voisi tehdä vaikkapa ihanan kauniin taivaan. Sellaisia maalauksia on maailma täynnä, miksi tekisin sellaisen.
Itseoppinut, sisäisten kuvien tekijä
Björnegran on siis aito ja tinkimätön naivisti, hän ei suostu kuuntelemaan muita. Hän maalaa itselleen, ja niin kuin itse haluaa. Näin hän on tehnyt jo 40 vuotta ja elättänyt itsensä taiteilijana Ruotsissa. Suomessa läpimurto tapahtui, kun hän ensimmäisen kerran osallistui Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyyn.
– Joku antoi vihjeen, ja lähetin kirjeen ja sen mukana valokuvia töistäni, mutta vastausta ei alkanut kuulua. Niin minä sitten soitin Kalevi Heinäselle, soitin ja vähän kiljaisin puhelimeen, että miten se on, pääsenkö mukaan.
Björnegran epäilee, että Kalevi ei pitänyt hänen töistään, mutta sen sijaan perheen naiset pitivät, ja niin Björnegranin työt valittiin mukaan näyttelyyn ensimmäisen kerran vuonna 1998. Ja myytiin viimeistä myöten heti ensimmäisenä kesänä. Tuleva kesä on Björnegranille 26. Iittalassa.
– Kannattaa olla sinnikäs, eikä luovuttaa heti, hän sanoo.
– Varsinkin alkuaikoina, ja vieläkin se on sellainen jännityksen paikka – olenko mukana. Ruotsissa ei ole vastaavaa galleriaa, pääasiassa myyn netin kautta, myös Eurooppaan.
Toiset tykkäävät, toiset eivät
Taiteilijalle itselleen on ihmeellistä, että toiset niin kovasti pitävät hänen maalauksistaan, että ostavat niitä. Ja että sillä voi elättää itsensä. Nykyisin eläke tuo taloudellista turvaa, ja antaa vapautta tekemiseen.
– Kerran Eskilstunassa pidin näyttelyn, ja sinne tuli sellainen hyvin kuivan näköinen, kitunen mies. Kolmevuotias tyttäreni oli mukanani. Tämä mies kysyi häneltä, että sinäkö nämä olet maalannut. Hän ei pitänyt töistäni yhtään. Toiset tykkäävät, toiset eivät.
Marit Björnegranin maalausten aiheena ovat pääasiassa talot. Talo on taiteilijalle ihmisen symboli, minkä vuoksi talossa täytyy aina olla kolme kerrosta tai tasoa: vintti, keskikerros ja kellari.
Maalauksiinsa hän etsii inspiraatiota muun muassa netin valokuvista. Esimerkiksi Skotlannin tiilitaloja hän kertoo katselleensa viimeisimmäksi. Mutta koskaan talot eivät siirry yksi yhteen maalauksiin.
– En osaa työskennellä sillä tavalla, näköismaalauksista tulee liian jäykkiä, hän sanoo.
Elämäntilanne heijastuu maalauksiin
Inspiraatiota hän löytää kotinsa ympäristöstäkin, sillä hän asuu Tidaholmin pienessä kaupungissa, lähellä Göteborgia. Tidaholmissa on paljon vanhoja, kauniita taloja. Entisissä tulitikkutehtaan rakennuksissa on kulttuuritiloja ja museoita.
– Kun aloin maalata taloja, elämäntilanteeni oli vaikea. Se näkyi talojen ikkunoissa, ne olivat sellaisia mustia aukkoja. Sitten asiakas tuli ja sanoi, että etkö voisi laittaa vaikka vähän kukkia näihin ikkunoihin, että tietäisi, kuka talossa asuu. Siitä lausahduksesta syntyi ahaa-elämys, ja talot alkoivat muuttua.
Björnegran kertoo, että mitä paremmin hän itse voi, sitä keveämmiksi ja iloisemmaksi talot muuttuvat.
Talot herättävät myös katsojissa tunteita, ja taiteilija on saanut kuulla monenlaisia tarinoita. Jonkun hänen talonsa saavat itkemään, toisen taas nauramaan.
Aito naivisti taiteilija on siinäkin mielessä, että hän on aidosti itseoppinut taiteilija. Björnegran on opetellut maalaamaan kantapään kautta, kuten hän itse sanoo.
– Joku kerran sanoikin, että sinä maalaat niin väärin, mutta kuitenkin niin oikein
Ylivieskasta Tukholmaan kesätöihin
Marit Björnegran on asunut Ruotsissa vuodesta 1970. Ylivieskalaistyttö lähti rohkeasti kesätöihin Tukholmaan, ja jäi sille tielleen. Vaikka Ruotsin vuosia on kertynyt jo 54, puheesta yhä kuultaa keskipohjalainen murre – keviä tarkoittaen keveätä ja kitunen tarkoitaen laihaa.
Ruotsissa on paljon kauniita taloja, joista ammentaa inspiraatiota maalauksiin. Usein hän katsoo yksityiskohtia, painaa mieleensä aidan tai kaiteen mallin. Maalausten taloissa yksityiskohdat kuitenkin sekoittuvat. Mutta on hänen maalauksissaan jotain, mikä puhuu itäisemmistä vaikutteista.
– Sukuni on tullut ennen sotia Venäjältä. Minulta on usein kysytty, olenko venäläinen vai ruotsalainen. Vastaan aina kaikille, että ei, olen suomalainen.
Marit Björnegran maalaa yleensä akryyliväreillä, joka on nopea kuivumaan. Silti maalauksia voi olla tekeillä useita, kaksi- tai kolmekymmentäkin yhtä aikaa. Toisinaan maalaus täytyy jättää odottamaan jotain tiettyä oivallusta, vaikka maalikerrokset olisivatkin jo kuivuneet.
Marit Björnegran arvelee, etteivät hänen maalauksensa useinkaan pääse ostajansa sohvan taakse. Mutta keittiöihin ja eteistiloihin nyt ainakin. Hänen tauluissaan tehdään yksinkertaisia, viihtyisiä asioita.
– Satu Itkonen sanoi, että maalaukseni ovat kuin pieniä hengähdystaukoja, hän kertoo.
Teksti: Susanna Mattila