Naivistit_Iittalassa_Koulutalo100v_Bjornegran_2024

Keltainen talo 20.5.–1.9.2024

Ajankohta: 20.05.2024 - 01.09.2024

Mitä olisi Naivistit Iittalassa -näyttely ilman sen pesäpaikkaa, muinoin kouluna toiminutta kodikasta keltaista puutaloa? Tänä vuonna tämä ihanasti nariseva ja vähän sokkeloinen rakennus täyttää sata vuotta. Se on kunnioitettava ikä ja sitä on syytä juhlistaa kunnon näyttelyllä.

Saleissa on tehty näyttelyseinille pieniä muutoksia, tilaa on avarrettu ja teoksiin saa monessa kohtaa paremmin etäisyyttä kuin ennen. Näyttelyarkkitehtuurin tehosteväriksi on valittu itseoikeutetusti vahva ja hehkuva keltainen.

Näyttelyarkkitehtuuri on kuitenkin alisteinen teoksille. Talo ja sen sisäseinät ovat nykyään olemassa kuvataidetta varten. Kesäisin nimenomaan naivistista kuvataidetta. Lähes 50 taiteilijaa on ahkeroinut talven, jotta me, taiteesta nauttiva yleisö, saamme viettää iloisia, kuplivia ja kutkuttavia hetkiä kesäisen näyttelyn parissa.

Keltainen talo on näyttely, josta jokainen löytää samaistumispintaa. Jos se ei löydy teosten ihmishamoista niin vähintäänkin niistä hauskoista eläimistä, joita näyttely on täynnä. Olen kuraattorina useaan otteeseen julistanut, että kaikissa näyttelyissä tulisi olla esillä söpöjä eläimiä. Noudatan tätä linjaa yhä.

Keltainen talo kunnioittaa myös näyttelyn perustajien Aira ja Kalevi Heinäsen muistoa.  Aira Heinänen menehtyi viime vuonna. Naivistisen kesänäyttelyn sijoittaminen Keltaiseen taloon oli nimenomaan heidän työnsä tulosta. Tätä työtä Naivistit Iittalassa -säätiö on sittemmin jatkanut.

Vanhoja taiteilijaluetteloita lukiessa voi havaita, että monet näyttelyissä esiintyneistä tekijöistä ovat nykyään naivistisen taiteen klassikkoja. Monet heistä ovat yhä mukana ja useat viettävät myös omia juhlavuosiaan Iittalan taiteilijoina. Eino Viikilä on mukana 25. kertaa ja Matti Laine 20. kertaa. Meille näyttelyn tekijöille ja yleisölle taiteilijat ja heidän pitkäjänteinen taiteellinen työnsä tarjoavat suuren elämyksen. Siitä kiitos!

Jotta näyttely jatkuu ja Keltainen talo pysyy kunnossa, tarvitaan teitä hyvä yleisö. Näyttely rakentuu sekä uusien että uskollisten vieraiden varaan. Kiitos teille, jotka tulette ensimmäistä kertaa ja kiitos teille, jotka tulette kesä kesän jälkeen.

Tätä näyttelyä on aina kiva tehdä. Uudet teokset ilahduttavat, ripustuspäivät ovat kuin toinen joulu, jossa saa avata paketeista toinen toistaan hienompia aarteita. Pidän ripustamisesta, on mahtava kuljettaa erilaisia tarinoita seinältä toiselle, lattiasta kattoon. Hylätä ryppyotsainen modernismi ja nauttia salonkiripustuksen monipuolisesta tunnelmasta.

Aurinkoisia elämyksiä Keltaisessa talossa jokaiselle teistä!

Veikko Halmetoja

näyttelyn kuraattori

Taiteilijat 2024

Naivistit Iittalassa – Keltainen talo -kesänäyttelyn 2024 uudet taiteilijat on merkitty kursiivilla.

Sini Aalto

Mia Bergqvist

Marit Björnegran

Paul Gustafsson

Margit Hakanen

Petra Heikkilä

Sinikka Hurskainen

Merja Hämäläinen

Minna Iso-Lähteenmäki

Kirsi Jalava

Stig Jansson

Ullakaisa Kaarlela

Emmi Kallio

Maija Kanerva

Aimo Katajainen

Ulla Kauhanen

Elina Kautto

Riitta Kolari

Antti Kuikka

Kåira

Tuomas Käyhkö

Marke Laaksonen

Lauri Lahtinen

Matti Laine

Esa Leppänen

Anna Luostarinen

Luciana Mariano

Hannamari Matikainen

Kati Mikola

Anu Mykrä

Saija Mäki-Nevala

Raija Männistö-Koski

Raija Nokkala

Olli Sammakka

Marjaana Orkoneva

Tiina Paju

Terho Peltoniemi

Tiitus Petäjäniemi

Pirkko Pullinen-Valtonen

Tarja Rinta

Katja Saario

Pekka Salminen

Sirkku Salo

Satu Tanninen

Pive Toivonen

Pirjo Uimonen

Suvi Vasama

Eino Viikilä

Aimo Vuorinen

Julkaistu: 27.03.2024 - Muokattu: 12.06.2024 |