Medialle
Lisäämme tänne kaikki tiedotteemme ja kuvia medialle
Lisätietoja ja painokelpoiset kuvat
Ulla Heinonen p. 040 5111 466
ulla.heinonen@naivistitiittalassa.fi
Lehdistötiedote 19.2.2019
Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti.
Naivistit Iittalassa kesän taiteilijat on julkaistu
Uusia ja näyttelyyn palaavia taiteilijoita, ja monta muuta syytä iloon kesällä 2019
Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn taiteilijat ovat nyt selvillä. Kesän 2019 Uskalla iloita -näyttely esittelee jälleen muutamia uusia taiteilijoita. Mukana on myös useampi näyttelyyn paluun tekevä taiteilija.
”Uusia taiteilijoita ovat Kirsi Jalava Janakkalasta, Aura Kajas Helsingistä, runoilija Heli Laaksonen Raumalta ja Salla Lylynoja Valkeakoskelta. Paluun näyttelyyn tekevät Marit Björnegran Ruotsista, Aimo Katajainen Turusta, Anneli Kokkonen Lahdesta ja Tarja Polari Vantaalta,” kertoo Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen.
Näyttelyn kuraattori Hannu Castrénille kuratoinnin lähtökohtana ovat aina teokset. Näin on oltava, sillä vaikka uusia taiteilijoita otetaan ilolla vastaan, on näyttelyyn mahtuvien teosten määrä jotakuinkin vakio.
”Joskus kuratointi tuottaa iloisia yllätyksiä. Löytyy veistosten tekijöitä, kuten Aura Kajas, joka osoittautui vielä olevan tavanomaista tekijäkaartia nuorempaa ikäpolvea,” kertoo Hannu Castrén.
Runoilija naivistitaiteilijana
Raumalainen runoilija Heli Laaksonen esittäytyy ensimmäistä kertaa Naivistit Iittalassa -näyttelyssä kuvataiteilijana. Castrén toteaa, että Laaksosen töissä näkyy runoilijalle tyypillinen elämänilo arjessa ja arjen juhlistaminen naivismiin sopivalla tavalla.
Kesänäyttelyn julistetaiteilijaksi valittiin tänä vuonna huikean lahjakas Sergei Arhipov. Suomeen yli 20 vuotta sitten paluumuuttajana tulleen Arhipovin sukujuuret ovat äidin puolelta suomalaiset.
Hannu Castrénin mukaan Arhipovin lahjakkuus on niin ilmeistä, että on ihme ettei häntä ole vielä napattu minkään gallerian tai kustantamon listoille.
”Arhipovin töissä näkyy vaikutteita venäläisestä kansanperinteestä, konstruktivismista ja jopa kubismista. Hän hyödyntää taidehistoriaa erittäin mielenkiintoisella tavalla. Hänellä on sellaista lahjakkuutta, mikä kantaisi myös kuvittajan ammatissa,” Castrén luonnehtii.
Näyttely saa iloiselle mielelle
Castrén kertoo vastustavansa ajatusta jatkuvasta uudistumisesta sekä teemanäyttelyistä. ”Tuttuja elementtejä saa löytyä. Jopa niin, että muodostuu yleisöasiantuntijuutta. Taiteilijat taas kokevat teeman usein rajoittavaksi tekijäksi,” sanoo Hannu Castrén.
Hän luonnehtiikin näyttelyn nimeä, Uskalla iloita, lähinnä atmosfääriseksi elementiksi. Nimi tulee suoraan yleisöltä, vuosien mittaan saadusta palautteesta. Kävijät kertovat tulleensa näyttelyssä iloiselle mielelle. Samalla otsikko haluaa ottaa kantaa positiivisuuden ja ilon puolesta.
”Edelleen taiteen korkeakulttuurista arvoa heijastaa vakava syvämietteisyys. Nykytaiteelta vaaditaan kantaaottavuutta globaalin ahdistuksen ehdottomuudella. Naivistitaiteilijat torjuvat tällaista yksioikoisuutta ja puolustavat ihmisen oikeutta optimismiin”, toteaa Castrén.
Lisätiedot: Ulla Heinonen, asiamies, Naivistit Iittalassa -säätiö p. 040 5111466
Hannu Castrén, kuraattori, p. 050 5950759
USKALLA ILOITA
Naivistit Iittalassa – taiteilijat 2019
Aho Kia-Maria
Alsta Kaarina
Alatalo Pirjo
Arhipov Sergei
Berqvist Mia
Björnegran Marit
Engvall Stina
Hakanen Margit
Hannula Inka
Heikkilä Petra
Hirsivuori Hannu
Hurskainen Sinikka
Iso-Lähteenmäki Minna
Jalava Kirsi
Kajas Aura
Kanerva Maija
Katajainen Aimo
Kivijärvi Reijo
Koivisto Rauni (Kåira)
Kokkonen Anneli
Kolari Riitta
Laaksonen Heli
Laaksonen Martti
Lahtinen Lauri
Laine Matti
Lehtonen Kauko
Lehväslaiho Minna
Leppänen Esa
Levanto Seija
Lusa Talvikki
Lylynoja Salla
Markkanen Outi
Meuronen-Majamaa Hanna
Mikola Kati
Männistö-Koski Raija
Niemi Virve
Nokkala Raija
Nykänen-Naukkarinen Merja
Nyrén Kikka
Orkoneva Marjaana
Peltoniemi Terho
Pukki Heli
Pulkkinen Asta
Pullinen-Valtonen Pirkko
Salminen Päivi
Törmälä Helena
Viikilä Eino
Vuorinen Aimo
Ylinen Pertti
Polari Tarja, lahjoituskokoelma
Lehdistötiedote 1.12.2018
Naivistit Iittalassa -säätiö
Julkaisuvapaa heti
Naivistit Iittalassa -säätiölle taidelainaamo
Naivistit Iitttalassa -säätiön taidalainaamo avautui 24.11.2018. Näyttelyteoksia voi nyt ostaa kotiin osamaksulla tai lainata pientä kuukausittaista korvausta vastaan. Jos teoksen lainaaja ei halua teosta kokonaan omaksi, sen voi palauttaa Naivistit Iittalassa -säätiölle.
”Meiltä on toivottu taidelainaamo-tyyppistä toimintaa tai mahdollisuutta ostaa osamaksulla teoksia. Nyt annamme siihen mahdollisuuden,” toteaa Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen.
Naivistit Iittalassa -säätiön Talvinäyttelyt ovat myös avoinna ensimmäistä viikonloppua. Puukoululla on esillä nykynaivistien töitä sekä naivismin klassikkoja Suomen Gallupin Säätiön kokoelmasta.
Naivismin talvi -näyttelyssä on töitä 31 nykynaivistilta. Mukana on tuttuja nimiä viime kesän kesänäyttelystä, Inka Yli-Härsilästä Kikka Nyréniin. Taiteilijat tulevat puukoululle Joulukortti-päivänä 1.12. esittelemään joulukortteja.
Naivismin klassikot –näyttely on koottu Suomen Gallupin Säätiön kokoelmasta ja esillä on Pekka Hiltusen, Enni Idin, Martti Innasen, Alice Kairan, Nikolai Lehdon, Pirkko Lepistön, Aune Paulinin ja Vesa Sarengon teoksia.
”Suomen Gallupin kokoelman teokset on hankittu pääosin Naivistit Iittalassa -näyttelyistä. Kokoelma on siis tallentanut osaltaan Naivistit Iittalassa -näyttelyiden historiaa,” Heinonen sanoo.
Talvinäyttely on järjestyksessään kolmas perättäinen. Näyttelyiden yhteydessä järjestetään työpajoja ja luentoja. Ensimmäisenä viikonloppuna työpajan aiheena on tonttuovi ja seuraavat yleisötyöpajat alkavat tammikuussa. Tammikuussa puukoulun yläkertaan avautuu Seppo Tammisen yksityisnäyttely, jonka on koonnut Tammisen tytär, Vilja Tamminen.
Seppo Tammisen yksityisnäyttely sekä Naivismin klassikot -näyttely ovat yleisölle avoinna viikonloppuisin kello 11-17 maaliskuun loppuun saakka. Muina aikoina näyttely on avoinna ryhmille sopimuksen mukaan.
Naivismin talvi -näyttely avoinna: 24.11.-16.12.2018
Naivisimin klassikot -näyttely avoinna: 24.11.2018-31.3.2019
Seppo Tammisen yksityisnäyttely 12.1.2019-31.3.2019
Näyttelyihin voi tutustua lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-17.
Ryhmät myös muina päivinä sopimuksen mukaan.
Hinnat: Aikuiset 5€. Alle 18-vuotiaat maksutta.
Lehdistötiedote 31.7.2018
Naivistit Iittalassa -säätiö
Julkaisuvapaa heti
Nykynaivismi kiinnostaa ja tuo uusia kävijöitä Iittalaan
15 000 kävijän raja rikottiin Naivismin juhlaa -näyttelyssä heinäkuun viimeisenä päivänä
Juhlavuoden näyttelyssä nykynaivismi on hyvin esillä, sillä mukana on muun muassa neljän kokonaan uuden taiteilijan töitä sekä nuoria tekijöitä, kuten Inka Ylihärsilä ja Petra Heikkilä. Nykynaivismi kiinnostaa ihmisiä ja tuo Iittalaan myös uusia kävijöitä.
Juhlavuonna näyttelyvieraita on pyydetty täyttämään tyytyväisyyskysely, ja vieraat ovatkin vastanneet ahkerasti.
Kyselyn mukaan noin 30 prosentille kävijöistä naivisminäyttely on vuosien perinne, jota ei haluta jättää väliin. Ilahduttavasti noin 20 prosenttia kävijöistä on tänä vuonna tullut Iittalaan ensimmäistä kertaa.
– Mikä hienointa, 99 prosenttia vastanneista suosittelee näyttelyssä käymistä toisillekin, iloitsee Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen.
Naivistit Iittalassa -säätiön 30-vuotisjuhlanäyttely Naivismin juhlaa on tuonut jo yli 15 000 kävijää Iittalaan. Näyttelyn 15 000 kävijä saapui näyttelyyn 31.7. ja hänet palkittiin Naivismin juhlaa -näyttelyn lahjakassilla.
Naivistit Iittalassa -säätiön 30-vuotisjuhlanäyttelyssä Naivismin juhlaa on esillä peräti 800 aivan uutta teosta lähes 50:ltä taiteilijalta. Naivistisen taiteen suurkatselmus tavoittaa vuosittain noin 20 000 katsojaa.
Naivismin juhlaa -näyttelyyn ehtii vielä hyvin käydä tutustumassa! Naivistit Iittalassa -näyttely on avoinna 19.elokuuta saakka joka päivä klo 10–19. Juhlavuoden kunniaksi juhlanäyttelyn ikätoverit, eli 30 vuotta täyttäneet pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi. Myös alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta. Aikuisten lippu maksaa 9 euroa, eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien lipun hinta on 7 euroa. Ryhmäliput maksavat 5 euroa (vähintään 20 henkilöä).
Naivistit Iittalassa on myyntinäyttely. Teoksen ostaminen on helppoa. Valitse itseäsi puhutteleva teos ja maksa se. Näyttelyn päätyttyä voit noutaa teoksen Iittalasta tai se toimitetaan sinulle.
Lisätietoja:
p. 0405111466 Ulla Heinonen, asiamies, Naivistit Iittalassa -säätiö
LEHDISTÖTIEDOTE 4.6.2018
Naivistit Iittalassa -säätiö
Julkaisuvapaa heti
Taideasema tuo naivismin osaksi iittalalaisten elinympäristöä
Naivistit Iittalassa -näyttely on täyttänyt jo 30 kertaa vanhan puukoulun iloa, lempeää hyväksyntää ja humoristista elämänasennetta huokuvilla teoksilla. Juhlavuonna naivistinen maailma levittäytyy osaksi iittalalaisten arkea.
Suomen ensimmäinen naivistinen taideasema avataan Iittalan asemalla ensi lauantaina. Kesällä 2017 valmistuneeseen Iittalan hyvinvointikeskukseen, Sauvolaan, saatiin Suomen ensimmäinen naivistinen muraali.
Taideasemaa suunniteltaessa on tavoitteena ollut luoda Iittalaan saapuville elämys, että nyt on saavuttu suomalaisen naivismin kotiin. Lämminhenkinen taide jättää muiston Iittalasta.
Naivististen töiden leviäminen ympäristöön ilahduttaa naivistit Iittalassa -näyttelyn kuraattoria, Hannu Castrénia. Hän toivoo, että naivismi tulee näin lähemmäs iittalalaisten jokapäiväistä elämää ja jopa identiteettiä iittalalaisina.
– Naivistit Iittalassa -näyttelystä tulee varmasti myös läheisempi Iittalassa asuville. Moni iittalalainen varmasti muutaman kerran vuodessa näkee teokset asemalla tai alikulkua kävellessään tai pyöräillessään, hän pohtii.
Taideaseman taiteilijat ovat Kikka Nyrén, Pirkko Pullinen-Valtonen, Eino Viikilä, Lauri Lahtinen ja Maija Kanerva. Jokainen on esiintynyt Iittalan vanhalla puukoululla kesänäyttelyssä myös aiempina vuosina. Heidät kutsuttiin toteuttamaan aseman teoksia.
Castrénin mukaan aseman teokset ovat taiteilijoidensa ominta ilmaisua, joka tavallisuudesta poiketen näyttäytyy nyt uudessa mittakaavassa, Viikilän pronssista Tanssivaa karhua lukuun ottamatta.
– Yleensä naivistinen taide on pienimuotoista mittakaavaltaan. Sillä, että mittakaava kasvatetaan suureksi, voi olla melkoinen vaikutus taiteilijalle itselleen, Castrén pohtii.
Iittalan Taideasema avataan lauantaina 9.6.2018. Avajaisjuhlallisuudet rautatieasemalla klo 13.30, Kotkajärventie, Asemakuja.