Peltipyörien miehistä energiaa, pysäytyskuvia ja Innasen ihmissusia
Naivismin talvi -näyttely avautui sunnuntaina Iittalan puukoululla miehekkäissä merkeissä. Päänäyttelyissä on esillä kolmen miehen taidetta: Martti Innasen maalaukset ja Esa Leppäsen maalaukset ja peltiveistokset yläkerrassa ja Eino Viikilän maalauksia ja keramiikkaa alakerrassa. Lisäksi esillä on noin 30 nykynaivistin töitä.
Naivismin talvi -taidenäyttely avattiin ilman suuri juhlallisuuksia. Koronan varjossa avajaiskutsut jätettiin lähettämättä ja paikalle toivottiin sopivasti väkeä, turvavälein. Puukoululla olikin lähinnä taiteilijoita ja muutama vieras nauttimassa näyttelyistä ja kakkukahveista. Tilaa oli hyvin, ja tunnelma lämmin ja kotoisa.
Eino Viikilän tuotannosta tuttujen keraamisten koirien lisäksi esillä on nyt myös ihmishahmoja ja kettuja. Viikilän näyttelyn avaa vaikuttava Ravintoketju, joka on usean veistoksen kokonaisuus. Esillä on myös naivistisessa taiteessa harvoin nähtyjä pieniä pronssiveistoksia.
“Ystävystyin aikoinaan kuvanveistäjä Heikki Häiväojan kanssa, ja hän neuvoi pronssivalun tekemisessä”, hän kertoo.
Monipuolinen taiteilija kertoo keskittyvänsä talviaikana lähinnä maalaamiseen, mutta tekee myös lyijykynätöitä ja grafiikkaa. Viikilän maalaukset ovat eräänlaisia pysäytyskuvia, joissa voi kuvitella jotain tapahtuneen ennen kuvaa ja myös sen jälkeen tulee vielä tapahtumaan jotain.
Ihmissusien valtakunnassa
Yläkerrassa testosteronin voi suorastaan haistaa ilmassa. Martti Innasen rehvakkaasti virnistelevät ihmissudet lyövät korttia korvessa, mutta ovat myös varsin arkisissakin puuhissa: ongella tai halkoja hakkaamassa. Innasen maalaukset ovat Suomen Gallupin kokoelmasta.
Jo portaissa huristaa vastaan Esa Leppäsen peltiveistos, kierrätyshengessä rakennettuja kaksipyöräisille on yläkerrassa ihan oma highway. Leppänen kertoo potevansa pakkomiellettä kaksipyöräisiin, tilanne on jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Leppäsen maalauksille on ominaista eräänlainen suorasukainen härskiys tai ainakin kaunistelemattomuus.
“Elovena-tyttö on joutunut työttömäksi, vaatteetkin on viety. Ei se ihme, että tuollaisessa tilanteessa päätyy vähän tissiäkin vilauttamaan”, pohtii Leppänen, ja jatkaa: “Täällä päin se ei ehkä ollut niin kova juttu tuo Elovena-tytön katoaminen puuropaketin kyljestä, mutta meillä päin asiaan on suhtauduttu aika raskaasti.”
Jos kohta ilmassa oli jonkin verran testosteronia ja miehekästä huumoria, oli ilmassa myös hieman haikeutta. Kuraattori Hannu Castren totesi esiintyvänsä viimeistä kertaa Naivistit Iittalassa -näyttelyn yhteydessä. Uusi kuraattori on valittu, ja Castrénin viisivuotinen kausi on päättymässä.
Näyttelyn taiteilijoista Castrén kertoi tunteneensa Eino Viikilän pitkään, käyneensä vuosittain Kuhmoisissa hänen ateljeenäyttelyissään. Esa Leppästä voisi sanoa Castrénin löydöksi, jos kesänäyttelyyn tarjoutuvaa taiteilijaa voi löytönä pitää.
Yhtenä Hannu Castrénin saavutuksena voi pitää yhteisöllisyyden tunteen löytymistä uudelleen taiteilijoiden kesken ja sen vahvistumista siitä huolimatta, että näyttelyyn osallistuvien taitelijoiden määrä on kasvanut.
Tunne naivistien omasta taiteilijuudesta vahvistunut
Naivistit Iittalassa -säätiön hallituksen puheenjohtaja Kari Räntilä kiitteli Hannu Castrénin lähestymistapaa naivistiseen taiteeseen. Räntilä totesi, että hänen tapansa arvioida naivistisen taiteen tekijöiden töiden oman taidehistorian tuntemuksensa kautta on kohottanut taiteilijoiden tunnetta omasta taiteilijuudestaan.
“Hannun tapa puhua naivistisesta taiteesta ja sen merkityksestä sekä siitä miten katsoja ja teos reagoivat keskenään on ollut avuksi meille kaikille. Tämä on ollut säätiön kannalta suuri asia, että taiteilijat ovat oppineet identifioimaan itsensä taiteilijoiksi”, hän sanoi.
Kari Räntilä toivoi, että Castrén kokoaisi kirjoituksensa naivistista taiteilijoista kirjaksi. Hänelle luovutettiin säätiön läksiäislahjana Maija Kanervan graafikan vedos.
Hannu Castrén totesi, että free lancerille viiden vuoden työrupeama on ollut harvinaisen pitkä. Eläkepäivillään hän kertoi keskittyvänsä enemmän oman taiteen tekemiseen.
Teksti ja kuvat: Susanna Mattila
