Naivismin talvi ilahduttaa ja tuo toivoa

Naivismin talvi -näyttelystä on tullut tärkeä kokemus, kun kulttuurin kuluttaminen on muodostunut muutoin vaikeaksi. Näyttely on avoinna vielä maaliskuun ajan, ja loppuajaksi yksityiskierroksia on lisätty kalenteriin.

Naivistit Iittalassa -säätiön näyttelyvalvojina työskentelevät Sanni Hallanvaara ja Kira Suomalainen ovat saaneet kuulla ilahtunutta palautetta Naivismin talvi -näyttelyssä käyneiltä.

“Moni on kertonut, kuinka tärkeältä on tuntunut päästä käymään taidenäyttelyssä, kohdata iloisia värejä ja lempeätä huumoria”, Sanni kertoo.

“Varsinkin vanhempi väki on kiitellyt, että ollaan auki. Niin viime keväänä kuin nyt talvinäyttelyn aikanakin Naivistit on ollut monelle ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kulttuurikohde, johon on päässyt ja uskaltanut tulla moneen kuukauteen.”

Saman ovat huomanneet myös nuoremmat näyttelyvieraat. Näyttelyn on kerrottu kohottavan tunnelmaa ja tuoneen hyvää mieltä. 

“Moni on sanonut näyttelyä todelliseksi hyvän mielen näyttelyksi. Myös ripustusta on kehuttu. Osan mielestä tämä on paras talvinäyttely tähän asti. Innasella on valtava fanijoukko, hänen töitään käydään katsomassa kauempaakin. Moni sanoo tulleensa juuri Innasen vuoksi näyttelyyn, mutta yllättyneensä talvinäyttelyn monipuolisuudesta ja laajuudesta. Myös Viikilällä ja Leppäsellä on oma fanikuntansa”, tietävät Sanni Hallanvaara ja Kira Suomalainen.

Talvinäyttely on avoinna vielä maaliskuun ajan lauantaisin ja sunnuntaisin. Näyttelyyn otetaan sisälle viisi henkilöä kerrallaan, joten jos tulet aukioloaikana, varaudu mahdollisesti odottamaan hiukan. Jos haluat varmistaa pääsyn näyttelyyn tiettynä kellonaikana, varaa itsellesi ja ystävillesi yksityinen vierailu. Aikaa vierailulle on tunti. Ota huomioon, että yksityisyys tarkoittaa paitsi rajattua aikaa, myös rajattua vierasmäärää. Jos ostat yhden tai kaksi lippua, samaan aikaan voi näyttelyyn tulla kolme sinulle entuudestaan tuntematonta henkilöä. Puukoululla on kuitenkin helppo pitää turvavälejä, kun väkimäärä on rajattu. Yksityisen vierailuajan voi varata myös tarjoiluilla. Hintaan kuuluu kahvit ja Kultasuklaan ihana konvehtimaistelupaketti.

Varaa yksityinen vierailuaikasi tästä linkistä.

Varaa yksityinen vierailuaikasi tarjoilulla tästä linkistä.

Naivismin talvi -taidenäyttely on avoinna 31.3.2021 saakka lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-17. Sisään otetaan viisi henkilöä kerrallaan.

Kira Suomalainen ja Sanni Hallanvaara palvelevat asiakkaita turvallisesti Naivismin talvi -näyttelyssä vielä maaliskuun viikonloput. Yksityisvierailuaikoja on lisätty varattavaksi.

Julkaistu: 03.03.2021 - Muokattu: 15.03.2024 |