Kikka Nyrénin maalaus kissojen sukukokouksesta.

Naivistit Iittalassa tehostaa taidelainaamon toimintaa

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi Naivismin Talvi -näyttely on suljettu tältä talvelta Iittalassa. Kannamme huolta näyttelyvieraidemme terveydestä ja noudatamme valtioneuvoston määräyksiä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Henkilökuntamme on siirtynyt etätöihin toistaiseksi.

Naivistisesta taiteesta voi edelleen nauttia poikkeusaikana tilaamalla taidetta kotiin. Naivistit Iittalassa -säätiön taidelainaamo on avattu!  Nyt jos koskaan tarvitsemme iloa, lämpöä ja lempeyttä! Sitä löydät selaamalla Taidelainaamon teoksia. Taidelainaamon toimintaa laajentamalla haluamme turvata myös taiteilijoidemme elantoa koko maata koskevan poikkeustilan aikana.

Naivismikeskuksen taidelainaamo välittää suomalaisten naivistitaiteilijoiden teoksia. Tällä hetkellä Naivistit Iittalassa -nettisivuilla taidelainaamossa on 46 teosta nähtävillä ja pyrimme nostamaan lisää teoksia esille koko ajan. Teostiedot saa näkyville klikkaamalla pientä teoskuvaa. Samalla aukeaa yhteydenottolomake, jolla voi tiedustella kyseistä teosta taidelainaamosta. Teokset toimitetaan perille joko postin tai muun kuljetuspalvelun kautta lisämaksusta.

Taidelainaamo mahdollistaa teosten vuokrauksen vaikkapa muutamaksi kuukaudeksi. Halutessaan asiakas voi myös lunastaa teoksen itselleen osamaksulla. 

Lainaaminen tapahtuu kuukausijaksoissa. Kuukausittain maksettava vuokra määräytyy teoksen kokonaissumman mukaan. Kuukausierä on vähintään 20 euroa kuukaudessa ja laina-aika korkeintaan 15 kuukautta. Kuukausivuokra maksetaan etukäteen. Jos lainaaja haluaa palauttaa teoksen, tulee teos toimittaa Naivistit Iittalassa -säätiölle maksetun kuukauden viimeisenä päivänä. Lainaaja sitoutuu maksamaan teoksen kuukausivuokraa niin kauan kuin teos on lainaajan hallussa. Lisäksi lainaaja on velvollinen korvaamaan teokselle laina-aikana aiheutuneet vahingot.

Lainateoksen voi myös lunastaa itselleen joko kertamaksulla tai maksamalla kuukausieriä, kunnes teos on kokonaan maksettu. Asiakkaan halutessa lunastaa teoksen itselleen, on maksuaika maksimissaan 15 kuukautta.

Naivistit Iittalassa -säätiö jatkaa kesän 2020 näyttelyn valmisteluja sillä oletuksella, että ovet Villi, vapaa ja värikäs -kesänäyttelyyn voidaan avata yleisölle suunniteltuna ajankohtana, lauantaina 16.5.2020. Tiedotamme mahdollisimman nopeasti ja kattavasti suunnitelmiemme toteutumisesta.

Lisätietoja: Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen, p. 0405111466

Julkaistu: 20.03.2020 - Muokattu: 15.03.2024 |