Monien materiaalien Eino Viikilä
Naivistitaiteilijat ovat tunnetusti kekseliäitä materiaalien käyttäjiä, mutta harva naivisti on ottanut haltuun pronssinvalannan. Eino Viikilä on opetellut myös tämän jalon taidon salat.
Kettuja ja kanoja, ja viime vuosina enimmäkseen koiria. Näillä hahmoillaan Eino Viikilä on hurmannut naivistisen taiteen ystävät vuosi toisensa jälkeen Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyssä. Naivismin talvi -näyttelyssä pääsemme tutustumaan Viikilän muihinkin puoliin taiteen tekijänä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen!)
Viikilän näyttely alkaa omakuvalla, joka tyyliltään on enemmän abstraktia ekspressionismia kuin naivismia. Vierestä löytyy tutumpaa Viikilää: keraaminen Ravintoketju, jossa pupu roikottaa saalistaan, porkkanoita. Ketju päättyy karhua roikottavaan ihmiseen.
Keraamisia koiria on tässäkin näyttelyssä, ratkomassa Rubikin kuutiota ja hotkimassa hodaria. Mukana on itsensä liian täyteen ahminut koira, joka on Viikilän vanhempaa tuotantoa. Autuaallinen ilme on tallella, vaikka vatsa on ruuasta pullollaan niin että jalatkin sojottavat sivuillle. Koirien vilpittömät ilmeet ovat entisellään, vaikka näyttelytilan varjot yrittävät muuta väittää. Viimeisin työ on tassut puuskassa omahyväisessä takakenossa seiskeleva kettu. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen!)
Ystävyys toi pronssin materiaalivalikoimaan
Se, joka on tottunut näkemään lähinnä Viikilän keraamisia veistoksia, voi yllättyä seinät täyttävistä maalauksista ja lyijykynäpiirroksesta. Esillä on myös kolme pientä pronssiveistosta, jollaisia ei juurikaan ole totuttu Iittalassa näkemään. Ja niille tiedoksi, jotka eivät ole käyneet Iittalan taideasemalla, Viikilän pronssinen karhu tanssii edelleen graniittisella jalustallaan. Tutustumisen arvoinen veistos myös se.
Ystävystyminen kuvanveistäjä Heikki Häiväojan kanssa toi pronssin Eino Viikilän materiaalivalikoimaan. Ystävyys parikymmentä vuotta vanhemman kuvataiteilijan kanssa jatkui viimeiseen asti. Taiteilija nukkui pois syksyllä 2019.
“Häiväoja tuli kerran käymään näyttelyssäni, ja toi lahjaksi Kyllikki Salmenhaaran kirjan. Seuraavaksi hän kutsui minut Keravan taidemuseoon. Meistä tuli ystävät, ja pidimme yhteyttä viikottain ihan loppuun saakka.”
Häiväoja tutustutti Viikilän pronssinvaluun, ja antoi hyviä vinkkejä materiaalin työstämiseen. Hän oli vanhan linjan miehiä, joka oli nähnyt monenlaisten kokeilujen tulevan ja menevän. Koskaan hän ei ohjannut Viikilää mihinkään tiettyyn suuntaan, mutta sanoi suoraan oman mielipiteensä. Esimerkiksi, kun Viikilä kertoi kyllästyneensä pikku-ukkoihin, Häiväoja sanoi: “Tee eläimiä, sä oot hyvä niissä.”
Vuosien varrella on huomattu, että oikeassahan hän oli.
Talvinäyttelyssäkin ketut, kanat, jänikset ja muut eläimet seikkailevat Viikilän maalauksissa. Kanan dagen efter ei ole talttunut edes aspiriinilla ja sillillä, seinällekin on kirjattu pyyntö: Muni muualla. Hammaslääkärin jonossa on leijonaa myöten eri eläimiä. Eino Viikilä kertoo lastenlasten seuranneen tarkasti, mikä eläin seuraavaksi maalaukseen ilmestyy. Kun maalaus oli valmis, ja lähtenyt Iittalaan, sitä kaivattiin.
Viikilän vanhukset ovat kaikkea muuta kuin passiivisia
Maalauksissa on myös ihmishahmoja. Pyörätuoliinsa mopon moottorin yhdistäneen papan tippaletkua ei ole kiinnitetty kanyylillä papan kämmenselkään, vaan tippaletku syöttää bensiiniä moottorille. Laulun Helka-neiti on kylpemässä edelleen, vaikka vuosia on kulunut ja neiti vanhentunut. Vieläkö pohkeen vilahtaminen aiheuttaa “autuaan hurmion” katselijoissa, kuten väärän oven hotellissa aukaiseessa Helmer-herrassa aikoinaan?
“Minun ajatuksissani vanhat ihmiset eivät ole passiivisia”, selittää Eino Viikilä maalaustensa taustoja.
Hänen maalauksistaan on sanottu, että ne ovat eräänlaisia pysäytyskuvia. Voi kuvitella, että maalauksen tilannetta on tapahtunut jotain. Mutta tapahtumat jatkuvat, kun kuvattu tilanne on ohi.
Eino Viikilä kertoo veistoksia syntyvän lähinnä kesällä, talviaikana taas tulee maalattua enemmän. Viikilän maalaukset ovat rauhallisia tunnelmaltaan, yksityiskohtien pipertäjäksi hänestä ei kuulemma ole.
“Veistokset sujuvat minulta helpommin. Tai ainakin ajattelen niin, että ne sujuvat helpommin”, Eino Viikilä paljastaa.
Veistokset ovat kuitenkin hankalampia myytäviä. Suomesta nimittäin puuttuu veistosten hankintakulttuuri. Ehkä siksi Eino Viikilä on tähän näyttelyynsä laittanut veistoksia myös kehyksiin. Näyttelyssä on myös yksi lyijykynäpiirros. Lisäksi Eino Viikilä tekee grafiikkaa, mutta tähän näyttelyyn ei saatu yhtää graafikanvedosta esille.
Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn konkarikaartia
Eino Viikilä on ollut vuodesta 2000 Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyssä mukana. Alkuaikoina töitä oli esillä myös kesänäyttelyssä kotiateljeella, mutta niistä hän on luopunut jo muutamia vuosia sitten.
Parinkymmenn vuoden aikana näyttely on muuttunut. Hannu Castrénin kuraattorikaudella koko naivisimin käsite on Viikilän mielestä laajentunut. Useista Castrénin valinnoista hän on samaa mieltä, mutta on myös niitä joissa mielipide eriää.
Viikilän lähes neljännesvuosisadan aikana suhtautuminen naivismiin on myös muuttunut. Naivismista on esimerkiksi tullut museokelpoista. Toisin sanoen naivistinen taide hyväksytään taiteeksi.
“Aiemmin esimerkiksi taiteilijaseuran jäseneksi oli vaikea päästä, jos olit naivistitaiteilija”, Viikilä sanoo.
Hannu Castrénin kuraattorikauden taitteessa Eino Viikilä toivoo, että tulevaisuus ei toisi kovin radikaaleja muutoksia. Ovathan naivistitaiteilijat aivan erityinen ja erityislaatuinen taiteilijajoukko.
Teksti ja kuvat: Susanna Mattila