“Ei saisi liikaa viimeistellä tai rouheus katoaa”

Kun kuraattori Hannu Castrén puhuu Esa Leppäsen taiteesta, hän käyttää sanoja rouheus ja miehekäs härskiys. Ja toivoo, että Leppänen pitää kiinni näistä piirteistä. Taiteilija itse yrittää välttää liikaa viimeistelyä, jottei rouheus häviäisi.

Esa Leppänen aloitti taiteilijauransa salataiteilijana. Noin 15-vuotiaana hän otti äidiltä unohtuneet öljyvärit käyttöön. Alkoi syntyä maalauksia, joista joitakin hän vei näytteillekin.

“Kavereille ei tästä voinut puhua, 15-vuotiaiden kuului opetella kaljanjuontia ja mopolla ajamista, ei maalata tauluja”, Leppänen kertoo.

Kavereilta salassa hän hankki rimoja ja kankaita, joista pingotti itselleen pohjia maalauksia varten. Viimeisin maalaus tältä ajalta on signeerattu vuonna 1984. Tauko venyi seitsemän vuoden mittaiseksi.

“Muutin omaan huusholliin ja aloin uudestaan maalata. Kun ei aina autojakaan viittinyt korjata”, Leppänen selvittää.

Eräältä kehystäjältä hän osti halvalla hieman epäonistuneita kehyksiä, ja mietti, että näihin on maalattava tauluja. Siitä pitäen tauluja on syntynyt.

Ei tullut realistia, ja siitä pidetään kiinni

Vuonna 2010 Leppäsen perhe oli asettunut asumaan Kuusamoon, ja Esa päätti maalata klassisen asetelman, kylkiasennossa makaavan alastoman naisfiguurin. Takana oli maalauksen opiskelua ja kaiken oppineena hän ajatteli tehdä aivan realistisen taulun.

“Huomasin, että eihän siitä nyt aivan näköistä tainnutkaan tulla. Ja mistä nuo karhutkin siihen oikein ilmestyivät? Realistia ei minusta tullut, ja siitä suunnasta olen pitänyt kiinni”, hän kertoo.

Muutama vuosi sitten Leppänen koki viidenkympin villityksen ja sai pakkomielteen kaksipyöräisistä. Ensin hän eläytyi aiheeseen tuunaamalla romusta kaksipyöräisiä kuljettajineen. Sukulaiset keräsivät – Esan sanoin – kolehdin, ja ostivat hänelle Soliferin pappa-mallisen mopedin syntymäpäivälahjaksi. Leppänen kertoo ajelevansa sillä Kuusamossa lähinnä metsäautoteillä. Kuusamossa hän viettää edelleenkin usein aikaa, vaikka syntyjään nokialaispojan koti onkin jo vuoden ollut Lehtimäellä.

Peltisten kaksipyöräisten kuljettajissa on esimerkiksi possuja ja lehmiä. Onpa mukana yksi kettukin, Kettu Molopää. Kuljettajan vartalo on useinkin ollut edellisessä elämässään jonkinlainen sammutin tai muu pönttö. Ovenkahvoja oli myös kertynyt jonkin verran, niistä moni lehmä on saanut sarvet. Irrotettavaa tai kiinteästi päässä pysyvää mallia.

“Nämä on ruostumatonta terästä, niitä ei niin vain hitsailla paikoilleen”, Leppänen selvittää.

Osa kaksipyöräisistä on parhaillaan esillä Naivismin talvi -näyttelyssä, mutta uusiakin on jo syntynyt odottamaan näytteillepääsyä.

Elämänyhtälöstä löytyy positiivinen viesti

Oman elämänsä kulusta Leppänen on tehnyt selkoa maalauksessa Elämänyhtälö. Se ei kuvaa hänen elämäänsä kronologisessa järjestyksessä, vaan maalaukseen on kertynyt tapahtumia elämän varrelta siinä järjestyksessä kuin ne ovat mieleen putkahtaneet. Lääkäri isoine ruiskuineen muistuttaa koetusta sairaudesta, porkkanat puolestaan ovet terveellistä ruokaa. Possut ovat tärkeitä, makkara myös sekä Kuusamon koti. Maalauksesta löytyvät niin tissit kuin vihreä nallekin, joka on kulkenut mukana yli 50 vuotta.

“Ja kaikki päättyy laskutoimitukseen, jota en osaa itsekään ratkaista. Mutta naivistikollega löysi yhtälöstä sanan yes.” Liekö hyvä merkki se?

Naivismin talvi -näyttelyssä Leppäsen kaksipyöräiset ovat pääosassa, mutta puukoulun yläkerran seiniltä löytyy useita miehekkäästi härskejä maalauksia, kuten kuraattori Hannu Castrén kuvailee Leppäsen taidetta. Leppäsen ongelmallinen suhtautuminen sähköposteihin on kuvattu maalaukseen, jossa hiukan taiteilijanoloinen mies on kiinnittänyt akkupiuhat paperiarkkiin.

Monessa maalauksessa huomion varastavat täyteläiset tissit, jos ei nyt ihan kokonaan paljastettuna niin ainakin vilautettuna. Vilauttaja on Elovena-neito, jolta on viety työ ja vaatteet. Vähemmästäkin sitä kansakunnan ikoni ajautuu laulamaan karaokea ja vähän vilauttelemaankin.

“Se ei tainnut täällä Hämeenlinnassa olla mitenkään iso juttu tuo Elovena-tytön häviäminen kaurapuuropaketin kyljestä. Nokialla se oli, sillä nokialaisesta myllystähän ne Elovena-puurohiutaleet tulevat”, Leppänen selvittää.

Postikortit ristiin rastiin -yhdistyksen kokouksessa on tehtailtu postikortteja lähinnä ilmeisesti yhteen osoitteeseen, sillä laatikon kyljessä lukee taiteilijan nimi. Jonkun kielessä töröttää kolmekin postimerkkiä, niin on kovasti paneuduttu aiheeseen.

Karskia, mutta kilttiä huumoria

Olkoonkin miehekästä ja karskia Esa Leppäsen ilmaisu, huumori on naivismille ominaiseen tapaan lempeätä jos kohta ihan kilttiäkin. Rosoisuutta taiteilija yrittää ylläpitää sillä, ettei viimeistele töitään ihan niin paljon kuin mieli tekisi. Jotta säilyisi se tärkeä rouheus.