Yksissä tuumin – Jointly on yhteisöllisyyden ylistys

Naivistit Iittalassa -säätiön Yksissä tuumin – Jointly -kesänäyttely ylistää yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Näyttelyn on kuratoinut nykytaiteen vahva nimi Veikko Halmetoja. Näyttelyn avajaishetkeä vietetään sunnuntaina 6. kesäkuuta.

“Kulttuurin tekemisessä, taiteen tuottamisessa, ihmisenä olemisessa on tärkeä löytää ja kokea yhteisön tuki”, sanoo Naivistit Iittalassa -säätiön kuraattori Veikko Halmetoja.

“Taiteen ja kulttuurin tekijät ovat yksissä tuumin puolustaneet ilmaisunvapauttaan ja oikeuttaan esittää teoksiaan maailmanlaajuisesta kriisistä huolimatta. Juuri tällaisena aikana tarvitaan taidetta ja yhteisöä. Taidetta joka haastaa ja on kriittistä, mutta tarvitaan myös taidetta, joka ilahduttaa, kääntää arkiset asiat absurdin kautta voimaannuttaviksi.”

Veikko Halmetoja kertoo viettäneensä mahtavan talven naivistiseen taiteeseen tutustumalla. Noin tuhannen teoskuvan joukosta hän on valinnut ne lähes 500 teosta, jotka odottavat kesänäyttely-yleisöä Iittalan puukoululla.

Nykytaiteen tuntija kuraattorina

Veikko Halmetojan tausta on nykytaiteessa ja sen sisällä hän on erityisesti perehtynyt ITE-taiteeseen sekä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taiteeseen. Siirtymä naivistiseen ilmaisutapaan ja tapaan tehdä taidetta tuntui luontevalta. Kesänäyttelyn teoksia valitessa syntyi myös arvostus naivismia ja naivistitaiteilijoita kohtaan.

Näyttelykokonaisuutta Halmetoja on rakentanut Yksissä tuumin -teeman kautta. Näyttely koostuu erilaisista osa-alueista. On ihmisten arkea, satuja ja fantasiaa, on kaupunkien kauneutta ja maaseudun vihreyttä. Löytyy eläimiä, niin villinä luonnossa vaeltavia kuin lemmikkeinä ihmisten rinnalla. Oma erityinen sijansa tänä vuonna on koirilla, myös näyttelyjulisteessa villakoirat pinnistelevät omintakeisessa pyramidimuodostelmassa. Näyttelyjulisteeseen valitun työn on maalannut Petra Heikkilä.

 

Yhdessä ylöspäin, Petra Heikkilä, 2021.

Kesänäyttelyssä on esillä 50 nykynaivistia. Näyttelyyn on valittu kymmenen uutta taiteilijaa. Heistä moni on kuitenkin kokenut tekijä taiteen kentällä. Mukana on muun muassa Stig Jansson, joka on osallistunut näyttelyihin 1970-luvulta alkaen ja Tiina Paju, joka tunnetaan rakastetun Maisa ja Kaarina -sarjakuvan piirtäjänä.

“Olen nautinut tämän näytttelyn kokoamisesta ja rakentamisesta. Myös konkreettisesta ripustamisesta. Teoksia, vanha puutalo ja vasara sekä purkillinen nauloja on mahtava lähtökohta nykytaidenäyttelyn rakentamiselle”, Veikko Halmetoja sanoo.

Auki joka päivä – myös juhannuksena

Toukokuun 29. päivästä alkaen Yksissä tuumin – Jointly -kesänäyttely on avoinna joka päivä 10–19. Näyttelyyn otetaan yleisöä sisälle voimassaolevien viranomaismääräysten mukaan. Varaudu siis rennolla kesämielellä näyttelyvierailuun, ja vietä leppoisa hetki terassillamme, jos joudut odottamaan hetken näyttelyyn pääsyä.Pienimuotoista avajaishetkeä vietetään Iittalan puukoululla 6. kesäkuuta, jolloin paikalla on myös kesänäyttelyn taiteilijoita.

Puukoululle on turvallista tulla, sillä näyttely jakautuu useampaan huoneeseen. Yleisöä pyydetään käyttämään maskia vierailun ajan ja muistavan pitää turvavälit riittävinä muihin näyttelyvieraisiin ja työntekijöihin. Näyttelylipun voi ostaa verkosta (Ticketmaster) tai kassalta. Alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.

Kirsi Jalava, Matot puhtaiksi ja tuoksuviksi.