Vielä viikko aikaa virkistyä naivistisessa värikylvyssä

Naivistit Iittalassa -säätiön kesänäyttely Villi, vapaa ja värikäs! on virkistävä naivistinen värikylpy, jonka lempeä huumori ilahduttaa ja piristää. Naivistinen väripaletti on runsas ja monivivahteinen, se ulottuu pastellisävyistä aina neonväreihin saakka. Näyttely on avoinna joka päivä sunnuntaihin 23.8.2020 saakka.

Näyttely nostaa hymyn kävijöidensä huulille ja ilahduttaa niin isoja kuin pieniäkin näyttelyvieraita. Näyttelyssä ehtii vielä vierailla, sillä kesänäyttely Villi, vapaa ja värikäs! on avoinna vielä viikon ajan joka päivä.

“Kuten aikaisempinakin vuosina, kesän aikana saatu palaute näyttelystä on ollut sydäntä lämmittävää. Näyttelyssä ehtii hyvin vielä vierailla, sillä olemme avoinna joka päivä”, kertoo Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies, Ulla Heinonen.

Pirkko Pullinen-Valtonen, Vuorovaikutus.

Naivistisen taiteen ystävät ovat olleet tänä kesänä lähes yhtä runsain joukoin liikkeellä kuin aikaisempinakin vuosina. Kesän aikana näyttelyssä on vierailut jo yli 15 000 kävijää. Myös teosmyynti on ylittänyt odotukset.

“Taidekauppa on käynyt oikein mukavasti, mutta vielä on teoksia vapaana. Kannattaa tulla vielä katsomaan löytyykö näyttelystä iloa alkavan syksyn piristykseksi”, vinkkaa Ulla Heinonen.

Vaikka kesänäyttely päättyykin elokuun 23. päivänä, taidemyynti jatkuu Taidelainaamossa. Taidelainaamosta voi ostaa teoksen heti omaksi tai lainata sen maksua vastaan korkeintaan 10 kuukaudeksi. Jos laina-aikana tuleekin toisiin ajatuksiin, voi teoksen palauttaa Taidelainaamoon laina-ajan jälkeen. Tällä hetkellä Taidelainaamossa on nähtävillä lähes 50 naivistista maalausta tai veistosta.

Naivistit Iittalassa -säätiön Villi, vapaa ja värikäs! -kesänäyttely jatkuu vielä viikon ajan vanhalla puukoululla Iittalassa. Näyttely on avoinna viimeistä päivää sunnuntaina 23.8.2020. Puukoulun ovet sulkeutuvat klo 19 ja säätiö alkaa valmistautua Naivismin talvi -näyttelyyn. Naivisimin talvi avautuu 1.11. 2020 ja on avoinna aina 31.3.2021 saakka.

Luciana Mariano, Koronakevät.

Julkaistu: 14.08.2020 - Muokattu: 15.03.2024 |