Nyt voit hankkia teoksia myös osamaksulla Elämä edessä -kesänäyttelystä

Naivistit Iittalassa -säätiö välittää Elämä edessä -kesänäyttelyn teoksia myös osamaksulla elokuun alusta lähtien. Huomaathan kuitenkin, että kaikissa näyttelyn teoksissa ei…

Kuvataiteen päivä Naivismikeskuksella 10.7.

Kansallisena Kuvataiteen päivänä maanantaina 10.7. klo 11–16 Iittalan Naivismikeskuksen pihamaalla on naivismitaiteilijoita maalaamassa/ esittelemässä omia tekniikoitaan, kertomassa taiteestaan ja myymässä…

Elämä edessä! Naivistit Iittalassa 35 v.

Naivistit Iittalassa -näyttely täyttää tänä kesänä 35 vuotta. Se on pitkä aika, viisi vuotta pidempi kuin Mäntän kuvataideviikoilla ja yli…

Nallen puhallus -maalauksen taustalla ovat lapsuuden leikit

Naivistit Iittalassa -säätiön kesänäyttelyn Taivas kattona julisteen on maalannut ihanien eläinhahmojen maalari, Kati Mikola. Kati Mikolan maalauksissa on yleensä tarina…

Hannu Castrén: ”Naivismi on nykytaidetta, eikä vain sitä innoittava apulainen”

Kun Hannu Castrén ensimmäisen kerran tuli Iittalaan vastavalittuna näyttelykuraattorina, oli puukoululla hyvin erinäköistä kuin nykyään. Viiden vuoden aikana näyttelytila on…

Iittala houkuttaa lapsiperheitä hakemaan iloa elämään naivistinäyttelystä

Heinäkuussa Naivistit Iittalassa -säätiön kesänäyttelyssä Villi, vapaa ja värikäs! eletään jo edelliskesien tunnelmissa. Kesäkuu päättyi helteisesti, ja vauhditti kesälomalaisten liikkumista.…

“Maalaus itse määrittää kankaan koon”

Raija Nokkala ja muut rakastetut naivistitaiteilijat tulevat Iittalaan maalaamaan yhdessä Suomen kuvataiteen päivänä 10.7.2020. Taiteelliseen luomistyöhön liittyy monen mielessä mysteerin…

Tänä vuonna kesä on villi, vapaa ja värikäs

Naivismilla on hyvin tärkeä rooli modernin taiteen kehityksessä. Naivismi on kautta aikain ollut vastareaktio jollekin, esimerkiksi teollistumiselle tai akateemisuudelle. Naivisimia…