Naivistitaiteilija Panu Hemminki

Panu Hemminki asuu ja työskentelee Lapualla. Panu Hemmingillä on pitkä ura taiteilijana alkaen jo 1990-luvulta. Hän on maalannut enimmäkseen naivistisella tyylillä,…

Monien materiaalien Eino Viikilä

Naivistitaiteilijat ovat tunnetusti kekseliäitä materiaalien käyttäjiä, mutta harva naivisti on ottanut haltuun pronssinvalannan. Eino Viikilä on opetellut myös tämän jalon…

“Ei saisi liikaa viimeistellä tai rouheus katoaa”

Esa Leppänen aloitti taiteilijauransa salataiteilijana. Noin 15-vuotiaana hän otti äidiltä unohtuneet öljyvärit käyttöön. Alkoi syntyä maalauksia, joista joitakin hän vei näytteillekin.

Peltipyörien miehistä energiaa, pysäytyskuvia ja Innasen ihmissusia

Naivismin talvi -näyttely avautui sunnuntaina Iittalan puukoululla miehekkäissä merkeissä. Päänäyttelyissä on esillä kolmen miehen taidetta: Martti Innasen maalaukset ja Esa Leppäsen maalaukset ja peltiveistokset yläkerrassa ja Eino Viikilän maalauksia ja keramiikkaa alakerrassa. Lisäksi esillä on noin 30 nykynaivistin töitä.

Naivistit kulkevat omia polkujaan: “Ihan vapaaehtoisesti ollaan naivisteja”

Naivistitaiteilijan synty ei noudattele samoja latuja kuin akateemista polkua kulkevan taiteilijakoulutettavan. Naivistit Iittalassa -säätiön kesänäyttelyn kuraattori…

Naivismin talvi

Lehdistötiedote, Naivistit Iittalassa säätiö. Vapaa julkaistavaksi.   Naivistien talvessa vahvoja naisia ja vieras Japanista Naivistit Iittalassa -säätiön talvinäyttelyssa on esillä…

Kikka Nyrén – piirtäjä pienestä asti

Kikka Nyrén, 66, teki ensimmäiset piirustuksensa yksivuotiaana. Mainostaiteilija-taidemaalari isä järjesti tyttärelle lisää paperia, ja piti tarkkaan huolta, että hän piirsi…