NAIVISMIN TALVI 13.11.2021–13.3.2022
Naivismin talvi -näyttely koostuu tällä kaudella neljästä osanäyttelystä. Esillä on Stefan Bremerin naivistisia valokuvia, Hannu Riikosen kaupunkimaisemia ja Suvi Vasaman paperiveistoksia. Mukana on myös laaja kattaus nykynaivistien uutta ja vanhaa tuotantoa.
Stefan Bremer (s. 1953) on helsinkiläinen valokuvaaja, kuvataiteilija sekä opettaja. Hän opiskeli 1970-luvulla Taideteollisessa Korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto). Bremer on opettanut Suomen taidekouluissa, Tukholman Fotoskolanissa sekä Göteborgin yliopistolla. Lisäksi hän on vetänyt valokuvauksen intensiivi-työpajoja Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa. Bremer on ollut esillä ympäri maailmaa lukuisissa yksityis- sekä ryhmänäyttelyissä ja hänen teoksiaan on lukuisissa julkisissa sekä yksityisissä taidekokoelmissa. Vuonna 1988 Stefan Bremerille myönnettiin valtio taiteenpalkinto. Hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi 1999 ja sai Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon 2011.
Naivistit Iittalassa -säätiön talvinäyttelyssä Bremeriltä on esillä valokuvia pääasiassa 1990-luvun alusta aina 2020-luvulle. Valtaosa sarjan ”Jakorasia” kuvista on esillä ensimmäistä kertaa.

Sarjasta ”Jakorasia”
Sipoo, 1978
Suvi Vasama (s. 1957) on entinen hämeenlinnalainen, nykyään Helsingissä asuva nukketaiteilija. Vasama on valmistunut Turun taideakatemiasta nukketeatteriohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen Vasama päätyi äitinsä jalanjäljissä Hämeenlinnan teatteriin tarpeisto- ja nukentekijäksi, jossa hän pysyttelikin 20 vuotta.
Vasaman ”Saisinko kertoa?” näyttelyyn kootut teokset on luotu pandemia-aikana. Koska tekoprosessi on aikaavievä, ehtii Vasama käymään läpi sen aikana laajan skaalan tunteita. Teoksissa on erityisesti pinnalla nykyhetken herättämät tuntemukset eristyneisyydestä ja näkymättömästä pelosta. Mukaan mahtuu kuitenkin myös iloa ja kiitollisuutta.
Hannu Riikonen (s. 1943) on tamperelainen kuvanveistäjä ja taidemaalari. Riikonen tunnetaan muun muassa Juice-veistoksesta, joka oli esillä Tampereella Aula-baarissa. Veistostöiden materiaaleina on maalattu kipsi, puu ja kevytmuovi. Hän käyttää tekniikkaa, jossa puu ja solumuovi päällystetään kankaalla sekä viimeistellään akryyliväreillä ja lakalla. Maalaustaiteessa Riikosen tekniikkana on akryylimaalaus.
Naivismin talvessa Riikoselta on esillä yhtenäinen sarja maalauksia 1980-luvulta. Riikosen teoksissa on aistittavissa surrealistinen tyyli, jolla hän onkin taiteellisen uransa aikoinaan aloittanut, pop-taiteen ohella. Riikoselle Iittala on tuttu paikka, sillä hän on osallistunut aikoinaan Iittalan naivistien kesänäyttelyihin.

Akryyli kankaalle, 1980
Muut mukana olevat taiteilijat:
Alatalo Pirjo, Arhipov Sergei, Björnegran Marit, Engvall Stina, Grünfelder Ira, Hakanen Margit, Hirsivuori Hannu, Iso-Lähteenmäki Minna, Jansson Stig, Jäppinen Arja, Kanerva Maija, Kauhanen Ulla, Kokkonen Anneli, Korhonen Ritva, Kåira, Laine Matti, Lahtinen Lauri, Lehto Sonja, Leppänen Anne, Leppänen Esa, Levanto Seija, Lusa Talvikki, Lylynoja Salla, Mariano Luciano, Männistö-Koski Raija, Niemi Virve, Nyrén Kikka, Orkoneva Marjaana, Peltoniemi Terho, Pullinen-Valtonen Pirkko, Rinta Tarja, Salo Sirkku, Vuorinen Aimo, Ylikoski Miia, Ylinen Pertti.
AUKIOLOT
Olemme avoinna la–su kello 11–17 ajalla 13.11.2021–13.3.2022.
Lisätiedot: Näyttelyinfo
HINNASTO
Alle 18-vuotiaat maksutta.
MUSEOKORTTI
Museokortti ei käy meillä. Naivistit Iittalassa on säätiömuotoinen taidegalleria ja rahoitamme toimintamme pitkälti pääsylipputuloilla.